keskiviikkona, marraskuuta 22, 2006

Epäonninen suhde tekee miehen inhimillisesti surulliseksi

Pääuutislähetyksessä kerrottiin eilen miten puoluesihteerin epäonnisesta naissuhteesta oli noussut mediasirkus. Jonka jälkeen puoluejohtaja kertoi kaikkien olevan inhimillisesti surullisia, ja myös puoluesihteeri kertoi olevansa surullinen ettei tätä päätöstä voitu tehdä syyttämättä jättämispäätöksen jälkeen..tai sen jälkeen, jos sitten vaikka olisikin tullut jostain kumman syystä syyte. mutta kokomuksessa ollaan siis surullisia. anteeksi korjaan - inhimillisesti surullisia. (kuka noita määritteitä keksii - ja mikä saa toisen vielä viljelemään niitä??!)
todettiin myös että tämä mediasirkus ja epäonninen naissuhde ovat aiheuttaneet julkisen paineeen, ja saanut puoluejohtajan ja puoluesihteerin(surullisena) tekemään yksimielisen ja yhteisen päätöksen.
vanhanen sentään tajusi antaa susalle kenkää ajoissa, ennen kuin julkinen paine, mediasirkus tai epäonnisuus olisi vaikuttanut hänen urakehitykseensä inhimillisen surullisesti.

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Mutta hianoa, että suomalainen mies voi ja osaa olla inhimillisesti surullinen. Ja ihan meedian keskellä.

Vaikka sanottakoon sarkastisemmin, että voi pojat ja teidän korvanne.

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...