tiistaina, marraskuuta 21, 2006

Saako lapsi juoda julkisella paikalla?

Puhelin soi perjantaina. Ystäväni soitti ja kysyi mitä pitää tehdä kun lapsilla on metrossa laatikko kaupalla bisseä. Huokaisin ja totesin, että "kyllähän me kummatkin tiedetään mitä oikeasti pitä tehdä.. - pakkohan siihen on puuttua vaikka helpommalla pääsisi jos vaan antaisi olla.
Ja näin ollen hän soitti poliisille ja kävi juttelemassa näin pienten sankareiden kanssa, joiden vastaukset eivät ole vuosien varrella muuttuneet.. " me ollaan viemässä näitä kotiin..ei me ite näitä juoda " jne. jne.

Mutta - ihan hemmetin hienoa että joku jaksaa vielä puuttua. Jos ei niille itä-helsingin skideille jäänyt tästä vuodesta mitään muuta muistoa, niin edes se että " ainakin jotain kiinnostaa ja joku välittää ". Vaikka sillä hetkellä kolmikko varmasti hartaasti toivoi ettei olisi kiinnostanut..


Ystäväni kirjoitti myös kirjeen panimolle:

Palaute:
Iltaa.
Tämähän ei ole teidän vikanne. Tuote olisi voinut olla muukin kuin Karhu 24 pack.
Mutta. Kolme tuskin kaksitoista kesäistä poikaa Helsingin metrossa puoli kahdeksan perjantai-iltana Karhun kahden 24 packin kanssa ei tee teille hyvää.
Eikä sekään, ettei aikuisista kukaan poikain puuhiin puutu. Tai siis minähän menin väliin ja olisin toivonut vartijan olevan Siilitien asemalla. Kun ei ollut soitin poliisille.
Ei vapaita partioita. Kolme varhaisteiniä ei ole ongelmista suurin.
Ehkä. Kenties vielä. Ja kuten pojista nokkelin totesi, etteivät he ole alkoholisteja. Niin vielä.
Laittakaa nyt ihmeessä vähän vaivaa ja rahaa lasten (niin LASTEN) ja nuorten alkoholin väärinkäytön estoon. Rahoittakaa vaikka katupartioita, nuorisotiloja. Älkää vaatiko, että nuorisotilojen seinillä pitää olla Karhun logo.
Tehkää jotain tällaista, koska olette itse olleet lapsia/nuoria, koska te tunnette lapsia/nuoria, joiden ette toivo alkoholisoituvan tai tulevan 15-vuotiaina pirinisteiksi.
Kyllä se sitten tulee ilmi. Eikä se järkevää käyttöä vähennä. Tuskin packit nytkään olivat ihan täysin "puhtaita". Tai voiko lasten rahoilla kaljaa nyt edes ostaa?
hna

4 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Sinebrychoff tukee Walkers-toimintaa, joka Aseman Lapset ry:n vapaaehtoisuuteen perustuvaa nuorisotyötä. Ensimmäinen Walkers-kahvila avattiin Helsingissä 1994. Nyt kahviloita on jo 20 paikkakunnalla. Walkers-toiminta tarjoaa nuorille vapaaehtoisten aikuisten turvallista läsnäoloa. Se on myös ongelmien varhaista tunnistamista ja hoitoa, tavoitteena ala-ikäisten alkoholin- ja päihteidenkäytön sekä syrjäytymisen ehkäisy.

Aseman Lapset ry käynnisti kolmivuotisen koulutusprojektin vuonna 2005. Koulutus on suunnattu Walkers-kahvilatoiminnan vapaaehtoistyöntekijöille ja Walkers-toiminnasta vastaaville työntekijöille. Tavoitteena on toiminnan laadun yhdenmukaistaminen, nykyisten vapaaehtoistyöntekijöiden motivointi ja sitouttaminen sekä uusien innostaminen mukaan toimintaan. Projektin kokonaisbudjetti on 240 000 euroa. Sinebrychoff on hankkeen ainoa rahoittaja. Lisää aiheesta nettisivulta www.asemanlapset.fi > ABC-koulutus.

Sinebrychoff on Panimoliiton jäsenyritys. Panimoliiton jäsenet ovat sitoutuneet vastuulliseen tuotteiden mainontaan ja markkinointiin, joita määrittelevät mm. Kansainvälisen kauppakamarin ICC:n elintarvikkeiden ja virvoitusjuomien vastuullista kaupallista viestintää koskevat tulkintaohjeet sekä Euroopan elintarvike-ja juomateollisuusjärjestö CIAA:n ohjeet.

Panimoteollisuus suhtautuu vakavasti alkoholin väärinkäyttöön ja siitä aiheutuviin ongelmiin. Alkoholipitoiset juomat kuuluvat vasta vastuulliseen aikuisuuteen ja ovat alaikäisen kasvulle ja kehitykselle haitallisia. Ala ei valmista eikä mainosta alkoholipitoisia juomia alaikäisille.

Lisäksi Panimo- ja virvoitusjuomateollisuusliitto tekee yhteistyötä Nuorten Akatemian kanssa alaikäisten alkoholinkäytön vähentämiseksi valtioneuvoston Alkoholiohjelman 2004-2007 tavoitteiden mukaisesti.

Ystävällisin terveisin
Oy Sinebrychoff Ab
Viestintä / tiedottaja Paula Suomi

Anonyymi kirjoitti...

Okkei… Missä muut, rahoittajat?!

Anonyymi kirjoitti...

Sain myös Zyneprygoffilta kirjan eilen postissa (vähänkö kiva ylläri pylläri) JANO – Ulottuvuuksia aikuisille.

Tuli mukava olo.

Norppa kirjoitti...

Musta tuntuu että Paula Suomi on oikeessa ammatissa! Asiaa.

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...