tiistaina, joulukuuta 12, 2006

Puolentoista miljardin joulu

Joulu on lasten juhla. Erityisesti tietysti sen joka syntyi sinne seimeen. Sitten toiseksi joulu on juhla, jolloin annetaan lahjoja, ollaan onnellisia, hymyillään nätisti, kehutaan jouluruokaa, ruokitaan punatulkkuja... ja siis annetaan lahjoja. Suomaiset paukuttavat jouluna menemään n. puolitoista miljardia euroa.
Lahjat ovat ihania. Niitä on kiva antaa ja kiva saada. Suomalainen yli 16 v. käyttää keskimääräisesti lahjoihin tänä jouluna 318 euroa. Ja kun yksi ei osta.. ostaa toinen 600 sadalla eurolla jne.
Tänä vuonna, me, aikuiset ystäväni (paitsi minkki p), emme osta toisillemme lahjoja, vaan jatkamme edelleenkin sitä mahtavaa perinnettä, "ihan muuten vaan - ihan milloin vaan turhien lahjojen antamista". Tämän vuoden aikana onkin lahjapussukkaan tipahtanut mm. kangasmerkkiä, rintanappia, lottakirjaa, urheilutoppia, prozac-paitaa, kassia, kynää, levyä, puuteria, taulua, kierrätysvihkoa, kukkaa, jeesuslamppua sekä erityisesti apua silloin kun sitä olen tarvinnut. Ja saajan ilo on ollut mittaamaton - osaan hyvin piilottaa itsekunnioitukseni siksi aikaa kun saan paketin tai lahjan, ja pystyn täysin rajoituksetta näyttämään riehaantuneen ilahtumiseni. Ihanaa! Jatketaan tätä.
Stressitöntä joulun ja lahjojen odotusta.

4 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Lahjat on NIIN siistejä!!!

Anonyymi kirjoitti...

öööh, mä haluaisin vaan sanoa et
VARASTA, koska se nyt vaan on tyhmää maksaa. Ei pääse omatunto kolkuttamaan globaalin markkinatalouden lietsomassa kulutushysteriassa.

Anonyymi kirjoitti...

Varastaminen on tyhmää. Tee itse kortti tai askartelepaskartele jotain, mutta jos et halua käyttää rahaa, niin käytä jotain muuta taitoasi kuin pöllimistä.

Norppa kirjoitti...

tän siitä saa kun kertoo ihmisille että kommentoida voi nimettömänäkin ;)
enhän mä kulutushysteriaa kritisoinut(tällä kertaa) vaan sen sijoittamista niin lyhyellä ajalle. Päinvastoin, mähän kehoitan ihmisiä ostamaan toisilleen enemmän! :)

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...