keskiviikkona, huhtikuuta 11, 2007

Olen TV jumissa

Minulla on TV-kriisi. En seuraa tällä hetkellä yhtäkään sarjaa tai ohjelmaa. Ja se on sääli. Mistä muualta elämään on niin helppo saada sisältöä kuin televisiosta? Kauniita ihmisiä, nopeita autoja, nokkelaa dialogia, yllättäviä käännöksiä... Ihanaa yhdensuuntaista viihtymistä.
Yritän katsoa Grayn Anatomiaa, olen jo vähän pääsemässä jyvälle kuka on kuka, ja melkein välitän mitä he sanovat seuraavaksi mutta sarjassa on silti vielä liikaa tuntemattomia hahmoja, enkä ole saanut tunnesidosta henkilöihin. En esim. tiedä kuka on Dr Krev kun heillä on naamiot(lue:kasvosuojat) päällä. Oho, se olikin Karev..(sorry, my mistake)
TV-kriisi on ärsyttävä. Ennen sentään pystyi jaksottamaan viikkonsa sitä mukaan mitä sieltä tuli..Nyt on vain hämärä aavistus siitä, että keskiviikkoisin ei tule mitään...Ja viikonloppuisin kun herää liian aikaisin..tulee eläindokumenttia jossa bambi, taas jälleen kerran, menettää henkensä, tai muka urheiluohjelmaa, jossa sponsorien rahoilla raahataan puolijulkkista pitkin pulkkamäkeä tai treenautetaan suomen jonkun lajin maajoukkueen kera.
Kun tätä kirjoitusta naputellessani otin tv-ohjelman käsiini, ymmärin miksi sitä painetaan ja luetaan. Jos on huono tv:n katsoja ja "vain pitää sitä avoinna", käy niin kuin minullekin. Katsoo Koiralle koti -sarjaa kakkoselta...kun ykköseltä olisi tullut dokumentti Berliinin muurista. Vaikka siis oonhan mä iloinen, että pieni ja pippurinen Manta pääsi ihanaan kotiin.
Toisaalta..sama vilkaisu ohjelmistoon varmisti etten varmastikaan katso"huippu-uusinta" Irtiottoja...
Ai niin! Tottahan toki pitää mainita, että tiedostavana tietysti katson joka päivä aamu-uutiset, iltauutiset ja myöhäisuutiset, A-plussan, A-studion..45 minuuttia, Pressiklubin, Arto Nybergin, Timo Harakan, Valvomon(onkohan sellanen), K-rapun, Punaisen langan, Kulttuuriuutiset, Inhimillisen tekijän, Lauantaiseuran, Sunnuntaivekkarin ja Strömsjön - mitä Ylen teeman ja Yle24.sen katsomiselta ehdin..
Mutta hyvänen aika - tärkein meinasi unohtua(yllis!) HUOMENNA torstaina kannattaa katsoa TV:tä, esittelyssä Eurovision Queen -mallisto.
Nyt kun on kyse Hnnasta..mulla ei oo taas aavistuskaan mitä/missä/milloin - mut et mä luulen että Viihdeuutiset klo 18.30.


5 kommenttia:

Prepe kirjoitti...

Katsoin juuri Irtiottoja. En yleensä katso uusintoja (paitsi Kummelit tiätty...). Aika ahistavaa kamaa, mutta loistava sarja.

Norppa: jos omistat tallentavan laitteen, niin maanantai-aamuisin ennen 11 subilta: Täysosuma - tosi tv jossa nainen yrittää voittaa 1 Mln USD valitsemalla homojen ja heterojen joukosta heteron...kirjoitan täst blogissani lisää heti kun kerkeän.

Hanna Kopra kirjoitti...

Viihdeuutiset (kuulemma erityisen laadukas uutislähetys) tulee Subbarilta 18.50 ja joskus uusintana Maikkarilta.

Viihdeuutisissa oli eilen selvinnyt mm. povipommin Anna Nicole-Smithin lapsen isä.

Kannattaa hankkia DVD-laite ja DVD:eitä. Telsusta ei tule mitään, muuta kuin skeidakökköä. Paitsi tietty tän päiväinen Viihdeuutiset.

Anonyymi kirjoitti...

Mulla on Greyn anatomian eka tuotantokausi DVD:llä. Sen avulla pääsee hyvin kärryille. Voin lainata jahka olen katsonut sen läpi.

Ansku kirjoitti...

Meillä ei ole ollenkaan telsua vaikka asutaan maassa, jossa on ainakin tuhatziljoonaa eri kanavaa. Hyvin pärjää kokonaan ilmankin, vaikka Suomeessa sitä tuli katsottua turhankin paljon. Täällä siihen varmaan jäis koukkuun ihan kunnolla.

Anonyymi kirjoitti...

Galactica kun jäi pois ohjelmistosta 1985, niin loppui minunkin "sarjauskollisuus". Pikkukakkosta kattelen joskun mikäli ehdin..

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...