lauantaina, toukokuuta 26, 2007

Jääkö SDP polvilleen?

Vaalien jälkeen ei ole pitkään aikaan tullut tekstiviestejä tai sähköposteja, jossa oltaisiin tiedusteltu mitään politiikkaan liittyvää mutta viime torstaina kysyttiin mitä Osku, ja Oskun kuulumisia voi lukea blogista. Myös Arto Virtasen blogissa on Osylaisten tapaamisesta pitkä tiivistelmä jonka monelle kohdalle olen nyökkäillyt. Ja koska niin moni tuntui olevan kiinnostunut aiheesta, niin tuntuu melkein velvoitteelta palata aiheeseen ja paljastaa omia tuntoja ja mietteitä. Här it comes:
Vasemmistolla menee nyt heikommin kuin koskaan. Erkki Tuomioja kirjoitti aivan oikein vappupuheessan, että emme ole myöskään ennen nähneet näin vahvaa ja voimansa tunnossa uhoavaa porvarihallitusta.
Se että onko vasemmistosta tullut "tarpeeton" vai ovatko kannattajat väsähteet, riippuu vastaajan näkökulmasta. Demarit menettivät vahvoilta alueiltaan paljon äänestäjia, ei vain oikealle mutta erityisesti nukkuvien joukkoon.
On vaikea vaikuttaa jos ei kiinnosta, jos ei jaksa tai jos on menettänyt uskonsa. Itselleni SDP:n tappio kuvastaa yhteiskunnan oikeistolaistumisen lisäksi yleistä kiinnostuksen menettämistä yhteiskunnallisiin asioihin. On ryhmiä joilla menee entistä huonommin, ja jotka jäävät jalkoihin, ja on ryhmiä joilla menee entistä paremmin, kumpikaan tilanne ei innosta äänestämään.
Demarijohto on lupaa että nyt tehdään, selvitetään, kiviä käännetään, suunnitellaan. Tuhkassa on pyöritty, eikä tervaa ja höyheniä ole säästetty. Kaikkia kuulutetaan mukaan yhteisiin talkoisiin . Hyvä näin. Muutos ei tapahdu hetkessä. Muutos tähänkään suuntaan ei ole tapahtunut hetkessä. SDP:ltä on valunut hiljalleen perinteisiä kannattajia nukkuvien puolelle, ja puolue järjestönä on menettänyt samaan aikaan myös paljon potentiaalisia nuoria toimijoita.
Keskustelin aiheesta ikäiseni fiksun miehen kanssa , joka totesi seuraavansa päivänpolitiikkaa jonkin verran mutta ei ollut millään tavalla "kiinnostunut politiikasta". Tosin hän oli perheestä jossa isä oli aktiivi, ja poika oli nähnyt työmäärän mitä sille rintamalle isäukolta oli
Tuli taas tuo tuttu lause; "vaikutuskeinoni ovat muualla". Missä muualla? Missä te kaikki jotka vaikutatte yhteiskuntaan muualla kuin poliittisella kentällä, teette sitä ja millä tavoin? Politiikka ja poliittiset päätökset alkavat kiinnostaa vasta siinä vaiheessa kun on vaarassa menettää jotakin, tai on mahdollisuus saada itselleen hyötyä. Se aika on meillekin vielä tulossa.
SDP:llä on nyt haaste vakuuttaa nukkuvat siitä että yksilöllä on mahdollisuus vaikuttaa.
Valtaa ei voi antaa jos ei ole ottajia. Jokaisen sukupolven on itse luotava visionsa ja kohdattava haasteensa. Tällä hetkellä niitä haasteeseen tarttujia ei tunnu löytyvän. Kyse saattaa olla myös illuusioista. Voi olla että vanhan dinosaurukset pitävät tuoleistaan niin kovin kiinni ettei nuorempi polvi ole edes pitkällisellä yrittämisellä saanut niitä itselleen. Silloin syytä katsoa peiliin. Demarit tarvitsevat kipeästi uutta osaamista ja kaikkien alojen edustajilla pitää olla kiinnostusta toimintaa kohtaan. Tuulimyllyjä vastaan taistelu väsyttää.
Ainut mahdollisuus järjestölle on uudistua on läpileikkaava yhteistyö ikään ja yhteiskunnalliseen asemaan katsomatta. Nuorempien demareiden on turha itkeä että näin tässä kävi kun sdp on sellainen suurten ikäluokkien suojatyökerho. Siitä sitten vaan muuttamaan ja vaatimaan! Tämä tarkoittaa myös eräitä vähän yli kolmikymppisiä ei niin aktiivisa naisia..Toiminnassa olisi tilaa isommallekin efortille. Mutta..

Ei kommentteja:

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...