Eilinen Tero Saarinen ei ollut pettymys. Esitys oli todella hyvä. Sulattelemiseen meni ja menee aikaa. Yksityiskohtia oli paljon. Mitä ajattelin, mitä huomasin, miltä tuntui..tai miksi ei tuntunut..
Esityksen jälkeinen yleisökeskustelu oli vielä ylimääräinen lahja. Kunnioittavan jännittyneenä hiivin muutaman penkkirivin päähän esiintyjästä joka oli juuri hetkeä aiemmin antanut itsestään, vartalostaan ja tunteistaan kaikkensa. Visuaalisen ilotulituksen keskellä, yleisön herpaantumattoman silmän alla.
Oli onni että company oli ottanut keskusteluun myös niin valo-, puku- kuin multimediasuunnittelijankin, sillä esitys sai lisäkerroksia syntyprosessistaan. Vuosi on pitkä aika.
Valosuunnittelija Mikki Kunttu esim. kertoi, että strobovalot oli valittu, jotta yleisökin joutuisi "uhrautumaan". Yleensähän yleisöhän on vain "saajan" osassa, paitsi tietysti lipputiskillä. Tällä kertaa ainakin itselläni oli äärinmäisiä vaikeuksia nauttia kahdesta viime minuutista strobovalojen välkkeessä ja inhosin niitä! Valoilla oli kuitenkin tarkoitus. Piti valita, joko sulkea silmät ja missata loppuhuipennus, tai kärsiä ja nähdä henkeäsalpaavat finaalihypyt.
Samoin pukusuunnittelija Erika Turunen oli tärkeä osa teosta. Vaikka en niinkään ymmärrä, enkä omaa järisyttävää arkkitehtuurillista silmää, oli Hunt puvustettu nerokkaasti, yksinkertaisesti ja vahvasti. Erika kertoi miten yöllä oli tullut tekstiviesti Tero Saariselta että "mieti että sieltä(ylhäältä taivaasta) tulee sellainen Suuri, The chosen One. Mietin että siinähän on sitten pukusuunnittelija keskellä yötä miettinyt...
Ja Stravinskyn musiikki! Varmasti ensimmäistä kertaa tanssiesityksen aikana musiikki pääsi niin vahvasti tajuntaani. Yleensä vain tuijotan hypnoottisena suorituksia tai sitten ajatukseni ovat vaeltaneet jo jonnekin aivan epäoleellisiin, ja musiikki vain ikään kuin jää vähän jonnekin taustalle.
Tällä kertaa ei ollut niin. Stravinskyn musiikki oli vahvaa, se suorastaan haastoi osallistumaan, eivätkä ristiriidat kuullostaneet ristiriidoilta..vaan tunteilta ja ajatuksilta. Saarinen sanoo Stravinskyn musiikin herättävän kysymyksiä;
Kenen elämä tämä on? Kenelle me kuulumme? Kuka meitä liikuttaa?
Saarisen raivokas, eläimellinen, antautuva ja ehkä myös hyökkäävä koreografia ei myöskään ollut etäinen. Päinvastoin, se oli tätä päivää, huomista ja eilistä. Urhautumista, tuskaa; raakaa ja henkilökohtaista.
Kun sitten lähti Aleksanterinteatterista jo hämärään eloikuiseen iltaan, tuntui että oli saanut jotakin, joka oli jo ollut olemassa.
www.maritaliulia.com
www.mikkikunttu.com
www.terosaarinen.com
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti