tiistaina, elokuuta 14, 2007

Onpa ihme ettei ole vielä tullut kyselyjä, että olenko hengissä vaikka blogi ei ole päivittynyt ainakaan neljään päivään! Siis onko tämä nyt ymmärrettävä niin ettei kukaan luekaan näitä maailmaa syleileviä kommentteja, ja kirjoitukseni suorastaan kilpailevat muun informaation kanssa, joka selviytyy voittajaksi kun foorumillani ei ole mitään tarjota?
Perjantaina meni Meilahti piknikiksi, jonka jälkeen keskustelimme aiheesta: onhan kaikki jääneet kotona kiinni juomisesta(mä en mielestäni ole, äitinorppa voi korjata jos muistini on valikoiva), lauantai sujui elokuvamaisissa hääfestareilla Vihdissä ja sunnuntai menikin sitten Lohjalla veden äärellä. Ja nyt olen auttamattomasti Anna Kortelaisen Naisen tie kirjan parissa.(ja aion houkutella Prepenkin lukemaan sen) Täten onkin odotettavissa että lähipäivinä tulee pohdiskeluja naisen elämän kehittymisestä, tai siitä miten vähän se kuitenkaan on vuosisatojen aikana kehittynyt. Miten vähän ihminen on muuttunut, ja miten säännöt vuosisatoina ja vuosikymmeninä kuitenkin ohjaavat elämäämme. Ja ehkä myös sananen miehestä.. Arno Kotro on kuulemma(taas kerran) julistamassa sukupuolien välistä sotaa..
ps. ohhoh, olinpa vaikut korvissa aamulla. pitää heti korjata, tai sitten olen kuunnellut vasta ensimmäiset uutiset, jolloin tieto on saattanut olla vasta arvioitua, eli ei Pietari/Moskova junaonnettomuudessa kuollutkaan(onneksi) 60 ihmistä. Toivottavasti ei yhtään mutta joissakin uutisissa erityisesti mainnittiin kärjessä ettei junassa ollut suomalaisia, ja se nyt ei ehkä ole terroristi-iskun sattuessa suurin uutinen.(tosin jos olisi ollut, olisi saattanut käydä todella huonosti, sillä vakavimmin loukkaantuneet olivat ravintolavaunulaiset)

5 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Onko tää kirjan lukeminen nyt tulkittava niin, että et ookaan töissä ja miun tarvii ettiä lounasseuraa jostain muualta?

On tämäkin.

Norppa kirjoitti...

eiku ooooon!!! mä lähden mielelläni MaailmanMestarin kanssa syömään.
Et muuten sattunut lähettämään kesäterveiskorttia ****Riihimäeltä..??

Prepe kirjoitti...

Mä oon nyt just sillä tuulella että voisin lukea naisen tiestä...

Mäkin olin jo vähän huolissani kun blogia ei päivitetty. Harkitsin katoamisilmoituksen tekemistä koska henkilöstä ei ollut havaintoja yli 48 tuntiin ja kyseinen käytös oli niin poikkeavaa hänelle...

Norppa kirjoitti...

on mustakin outoa että ihmiset on alkanut käydä baareissa niin ettei ne porukalla lähetä seitsemää tekstiviestiä..
mutta kyllä musta toi ilmoitus olis ollut ihan aiheellinen..enhän mä oikein itsekään tiennyt missä mä olin kun en voinut peilata ajatuksiani ja tunteita interwebissä.
ensi viikolla sulle on siis kirja tulossa lainaan. (paitsi..mikäköhän tuuli on sellainen jolloin wanna-be-fruittari voi lukea kapinallisen naisen tiestä..)

Anonyymi kirjoitti...

Kesäterveiskorttia? Riihimäeltä?

Eeeenhän mie nyt sellaista menisi tekemään =P

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...