torstaina, elokuuta 23, 2007

Passi ja harjaa...passi ja harjaa..


No nyt on taas ehjä passi! Ja ihka uudessa EU-passissa on valmistaja ottanut järjen käteen ja tehnyt etusivulle vahvennuksen, joka toivottavasti estää passin rikkoutumisen niin herkästi tulevaisuudessa. Yritän myös säilyttä nykyistä järkevämmin..ehkä passi takataskussa ei ole se paras paikka. Tiedä häntä.
Minkki P vihjasi eilen, että taas on hoidettu ajoissa asiat kun passi haetaan lähtöpäivänä mutta oikeastaan olin iloisesti yllättynyt että se yleensäkin oli noudettavissa, eikä asiaan liittynyt mitään bonushäiriötekijää. Näin itseni jo Kaartin asemalla pikapassia hakemassa.. Sitäpaitsi ainakaan tällä kerralla en onnistunut lukitsemaan itseäni kotini ulkopuolelle muutamaa tuntia ennen lähtöä..(vaikka sudenpentujenkäsikirjassa(loimaa -versio) neuvotaan että sitten juostaan kadulle ja pakotetaan ainut lähistöllä oleva mies kampeamaan pulassa olevaa neitoa parvekkeelle, ja kun pituus ei meinaa riittää, astutaan vielä avustajaparan päälle, ja luikerrellaan takaisin kotiin keittiön ikkunasta)
Pasilassa oli vielä hauska virkailijanainen. Käsitykseni kyseisen toimiston asiakaspalvelusta alkaa nousemaan ja nousemaan ensi tapaamisesta huolimatta. Vaalea blondi oli vähällä istua tuolinsa ohi ja yhdessä nauroimme, että eihän siinä mitään jos humpsahtaa itsekseen lattialle mutta tyylikäs nouseminen asiakkaan edessä takaisin tuolille naama peruslukemilla on haasteellisempaa. Blondi vielä pahoitteli että passini on voimassa vain vuoteen 2009 mutta kuittasin sen toteamalla, että oikeastaan ihan hyvä. Kuva ei ollut erityisen onnistunut niin ilolla vaihdan sen parin vuoden kuluttua.
Nyt sitten vaan pitäisi vielä muistaa mistä satamasta lähdetään ja mihin aikaan!

Ei kommentteja:

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...