maanantaina, elokuuta 06, 2007

Turvassa töissä

Onneksi ei ole tänään vapaata. Muuten tulisi vietettyä päivä meren rannalla auringossa kirjaa lukien mutta nyt saa olla sisällä. Merituuli hivelisi ihoa vilvoittavasti ja aaltojen pärskeet löisivät tunnelmallisesti rantaan...
Samalla altaistuisi ihosyövälle.

"Melanooma on kaikissa länsimaissa nopeasti yleistyvä syöpätyyppi. Uusia tapauksia todetaan tällä hetkellä Suomessa vuosittain noin 800 kappaletta. Syynä pidetään auringonoton lisääntymistä. Melanooman riskiä lisäävät varsinkin toistuvat palamiset. On arvioitu, että noin puolet melanoomista kehittyy suoraan terveen näköiselle iholle. Toinen puoli kehittyy jonkin edeltävän värimuutoksen kautta. Erityisen suuri riski melanoomaan on vaaleilla, punatukkaisilla henkilöillä, jotka eivät rusketu auringossa vaan palavat herkästi.

Melanoomaa voi epäillä jos keholta löytyy kookas, yli 10 mm kokoinen värillinen luomi. Huolestuttavia merkkejä ovat mm värin muutos, kirjavuus, koon kasvu, reunan epätasaisuus, kutina sekä punainen rengas luomen ympärillä. Väreistä etenkin sininen, punainen ja musta voivat viitata melanoomaan. Myös verenvuotoa ja haavautumista voi esiintyä. Melanooma voi kasvaa kyhmymäisesti, mutta myös ihon pinnan myötäisesti. Jos melanooma on ehtinyt lähettää etäpesäkkeitä tai se on kasvanut voimakkaasti syvyyssuunnassa, on ennuste oleellisesti huonompi kuin varhain todetussa pinnallisessa melanoomassa. Tämän takia pahanlaatuisilta vaikuttavat muutokset tulisikin havaita ja tutkia jo hyvissä ajoin."


Muistakaa lomalaiset ja muut ulkonaolija-onnelliset suojata itsenne!

Ei kommentteja:

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...