lauantaina, joulukuuta 29, 2007

Viimeisiä viedään

En muistanutkaan miten päistävää hommaa muuttaminen on. Itse kantaminenhan menee vaikka kiukulla mutta tavaroiden pakkaaminen on viho viimeistä iltapuhdetta. Jostain putkahtaa aina vielä yksi levyke, kynttiläpakkaus, säästetyt kengännauhat, kasettikotelo ilman kasettia, kaksi kertaa käytetty käsilaukku tai pariton tyynyliina.
Olen myös vähitellen hahmottamassa, että olen roinaihminen. Sitä vain riittää, enkä nähtävästi ole sitä ihmistyyppiä joka aktiivisesti pyrkisi siitä eroon. En niinkään ostele tavaroita vaan olen hyvä säilyttämään niitä. Erityisen kunnostautunut olen "muistojen" säilyttämisessä. Vuoden -86 puinen leiripassi nyt vain on niin hellyyttävä.
Nyt onneksi olen saanut korvaamatonta apua ystävän muodossa joka on ollut heittämässä elämääni roskasäkkeihin. Ja syystä. Oli jo aikakin.
Myös kierrätys on saanut osansa. En vain ymmärrä miksei tätä kaikkea voinut tehdä ilman muuttoakin pienissä erissä. Nyt tietysti olen vannonut käsisydämmellä tekeväni inventaarion pari kertaa vuodessa. Kevät- ja joulusiivous alkaa kuullostaa järkevältä siinä vaiheessa kun on viikon verran käynyt asuntoaan läpi ja miettinyt minne minkäkin voisi pakata ja "tarvitseeko vielä jotakin".
Viimeisiä päiviä siis vietellään täällä Taka-Töölön lempeässä mutta ehkä vähän hailakassa kehdossa. Pariin vuoteen mahtuu paljon hyviä muistoja. Valhallankadulla on naurettu ja itketty. On luettu runoja ja tanssittu. Keittiössä on tehty ruokaa ja pöydän ympärillä on istunut ystäviä. Sohvalla on ollut nukkujia. Juhlaa on riittänyt, samoin hyvää arkea. Tästä on ollut hyvä lähteä ja hyvä tulla.
Bakom-Tölössä talot ovat kauniita, ihmiset hillittyjä ja hiljaisia. Vehreät puut ja meren läheisyys ovat olleet ehdoton plussa. Lähikallioilla on vietetty päivä jos toinenkin. Tehty ruokaa yksin ja yhdessä. Lenkkiseuraakin on saanut naapurustosta soittamalla.
Mutta nyt on aika suunnata katse Vallilan suuntaan. Huomenna pitäisi ensimmäisen erän tavaroista lähteä uuteen kotiin. Kätevästi uuden vuoden aattona sitten loput. Vielä kun lattian lakka olisi kuiva eikä tulisi mitään hirveän isoja skraiduja muutosta niin lopputulos voisi olla suht onnellinen.

perjantaina, joulukuuta 28, 2007

Syöpäklinikalla

Olin ystäväni seurana Meilahdessa syöpäklinikalla, ja itseasiassa koko laitoksessa ensimmäistä kertaa. Kuulun niihin onnekkaisiin joka ei ole joutunut turvautumaan kyseisiin palveluihin. Siitä voi olla jo iloinen, koska vuosittain kuitenkin 24 000 suomalaista sairastuu syöpään.
Sairaala ei koskaan ole henkeä nostattavin vierailupaikka. Paitsi silloin kun mennään tervehtimään uutta tulokasta ja iloisemaan elämän syntymisestä. Muuten sairaalassa käynneistä tulee aina hieman tappiomieliala.
Mielellään tänäänkin olisi mennyt muualle tai tehnyt jotain muuta mutta annetut tekijät olivat ne mitkä olivat, joten sillä mentiin.
Sain lyhyen kierrosesittelyn klinikalla. Ystävälliset hoitajat esittelivät myös huipputasoa olevan laitteiston ja tuli kuva että meillä Helsingissä on mahdollisuus tasokkaaseen ja hyvään hoitoon. Samaan hengenvetoon ajattelin myös miten suomessa välimatkat ovat pitkiä ja hoidon saanti ja mahdollisuudet ovat kovin riippuvaisia kotikunnan sijainnista.

Ystävät hyvät, käykää seulonnoissa ja tutkikaa itsenne säännöllisesti. Ja menkää ajoissa lääkäriin, jos tuntuu siltä että siihen olisi aihetta. Tänään uutiset olivat toivottuja, ja niin ne usein ovat kun syöpä havaitaan ajoissa.


Naisilla yleisin syöpätauti on rintasyöpä, miehillä se on eturauhassyöpä.
Syöpään sairastuneiden lasten ja nuorten yhdistys Sylva ry.
Lahjoja syöpäyhdistysten verkkokaupasta.

sunnuntaina, joulukuuta 23, 2007

Synttärit ja Joulutarinat Juha Seppälältä

Tänä vuonna tuli kokeiltua pystyykö sosiaalinen egoihminen vanhenemaan ilman juhlimisia ja todella tiukkaa teki. Seitsemän vuotta sitten sitä kokeiltiin ensimmäisen kerran, ja silloinkin se oli yhtä vaikeaa, tosin silloin Andu pelasti tilanteen raahamalla minut Amarilloon, ja hakemalla kaikki Amarillossa joulua paossa olevat miehet laulamaan onnittelulaulua. Laulu kaikasi ja sankaritar kyynelehti, ainoastaan kohdassa, jossa piti laulaa päivänsankarin nimi, laulu hieman yskähti mutta fiilis oli kohdallaan.
Tänä vuonna piti keskittyä joululahjojen ostamiseen, eikä muuttolaatikoiden keskellä kynttilöiden puhaltelu muutenkaan houkutellut. Täytyy rehellisesti myöntää, että kyllä oli ikävä joka vuotista glögitilaisuutta ja tiara päässä heilumista. Se vain on niin vapauttavaa saada taantua muutamaksi tunniksi lapsen tasolla ja olla täysin oma itsensä. Sitäpaitsi syntymäpäivä on ollut hyvä velvoitesyy saada ihmiset paikalle ja nähdä ystäviään ennen kuin kaikki lähtevät joulunviettoon tai uuden vuoden reissuilleen. Nyt jäi harmi kyllä myös ystäville varatut toivotukset vähän vähemmälle. Ja perus"hei ois hauska" -tyyppisen ihmisen tapaan olin etukäteen suunnitellut kaikenlaista mutta päivän lähetessä huomasin, että nyt ei vaan yksinkertaisesti ehdi. Ja Murphyn laki kaikkine käänteineen oli muutenkin mukavasti eilen paikalla. Tervetuloa taas pieni osa aikusuutta.

Hyvää mieltä kaikille!
Joulutarinat tarjoaa Juha Seppälä

lauantaina, joulukuuta 22, 2007

Valmista tuli

Huh huh. Projekti Uutta Maalia Seiniin -alkaa olla ohitse. Ja vieläpä varsin onnellisesti, jos ihan uskaltautuisin näin sanomaan. Hyvä olisi tietysti nähdä maali seinissä myös päivänvalolla mutta kuka sitä päiväsaikaan nyt kotosalla muutenkaan on..
Maalia kului parisenkymmentä litraa ja työtunteja kertyi neljän ihmisen voimin kahdeksisen tuntia. Yksin tehtynä pikaisesti eilen laskimme että se olisi ollut noin viikon homma töiden jälkeen... Kaikenhan pystyy tekemään yksin kiukulla ja pitkäjänteisyydellä mutta jo pelkän annetun pituustekijän vuoksi, en usko että olisin saanut edes katonrajoja teipattua viikon aikana.
Lämmin kiitos auttajille. Paras lahja mitä voi saada ja toivoa on se että saa apua, ja että ihmiset näyttävät tekevän sen vielä suunnilleen mielellään.(toisaalta friends, teillä on aina ollut sosiaalisia lahjoja ja tilannetajua) .
Anderssonin kanssa olimmekin samaa mieltä, että pitää olla tosi onnellinen että on hyviä ystäviä jotka tulevat maalaamaan ja vielä osaavat sen.(andersson vielä maalaili tilannetta pahemmaksi ja sanoi että jotkut antavat mutsinsa sisustaa kämppänsä - ja taisi viitata usheriin) Ja minä kyllä olenkin! Sillä jos ei ole valittamista tekijöiden osallistumisesta ja fiiliksellä tehdystä duunista, niin ei ole jäljestäkään. Hienot ja loppuun asti vedetyt seinät tulivat ja heikoin lenkki tässä käsityöläisten taidokkaassa projektipiirissä taisi olla tämän näppäimistön tällä puolella.. nimm."OHO, nyt sitä tippu tänne"
Mutta kova rysäys oli. Tiesin että aikataulu oli vedetty vähän liian tiukalle, eikä jättänyt itselle arpomisen varaa. Jossakin vaiheessa epävarmuustekijöitä oli enemmän kuin niitä toisia mutta loppu hyvin kaikki hyvin. Olisi ollut mukava tehdä tätä vaikka keväällä päiväsaikaan mutta olisihan sitä mukava käydä vaikka kuussakin. Järjestely-, sopimis- ja kyselyvaiheessa tuli jo muutaman kerran väsy ja ajatus siitä että eihän tätä pakko nyt ole tehdä ja näin mutta tiesin itsekin että oli. Mutta siinä vaiheessa kun eräskin ystävä oli tulossa maalausavuksi ja olisi myöhästynyt hääpäivänsä vietosta "vain muutaman tunnin", osasin sentään suhteuttaa asioita ja pyytää ystävääni juomaan lasin shampanja omasta puolestanikin.
Ajoitus tähän joulun alle ei ollut se paras mahdollinen, eikä tekemisen intokaan ole ehkä kukkeimmillaan puolen yön aikaan kun seuraavana päivänä on töitä mutta tv:stä tuttua sanontaa lainatakseni: "Ilman teitä tämä ei olisi ollut mahdollista."
Ja kun sitten vuorokauden vaihtuessa tuli Syntymäpäiväpaketti, ei riemulla ollut rajoja. (mutta miettikää, ensin pakottaa toiset maalaamaan pari yötä asuntonsa seiniä, ja sitten saa vielä paketin, eipä täydellistä!) Tosin käyttäydyin historiallisesti ikäni mukaisesti, enkä kiljahdellut ääneen tai juoksennellut ympäri huonetta varsalaukkaa, koska pelkäsin naapurirapun kaverin tulevan muuten taas pimputtamaan ovikelloa. OK, myönnän kyllä vilkutelleeni valoja, jotta olisin saanut vastapäisen asunnon hereillä olevan perheen huomion kiinnittymään hienoon tarroilla koristeltuun syntymäpäivälahjaani. Mutta eiii, siellä oma piparkakkutalo kiinnosti enemmän kuin toisten jakamisen haluinen onni.
Paketista tuli; Kossukirja! Voitteko kuvitella?! Seitsemän tarinaa kossusta tunnettujen kirjailijoiden kynäilemänä, vielä tyylikkäästi kuvitettuna, aiheellisella kossufaktalla tuettuna.
Sekä drikkiohjeet vuodenaikojen mukaan. Talvikossu, Syksykossu, Kevätkossu ja Kesäkossu.
Tuli oikeaan kotiin. Kari Hotakainen nyt varmasti on maistanutkin joskus kossullisen mutta Katja Kalliosta emme olleet aivan varmoja..
Eikä tässä vielä kaikki. Koska työkaveri Pöhkö oli vielä sujauttanut paketin vaarattomalle ja aina niin aurinkoiselle ja ystävälliselle työystävälleen, niin saimme uutta riemua toisestakin paketista:
Laulava Elvis-korkinavaaja! Saattoi olla että väsymykselläkin oli osuutta asiaan mutta hihitys oli rajaton kun ensin etsimme pulloa missä olisi korkki ja sitten parisenkymmentä kertaa avasimme löytämäämme tyhjää pulloa johon laitoimme aina korkin kiinni uudelleen. Ja joka kerta kun Elviksen kultapukuisella kuvalla varustettu avaaja hipaisi korkkia, kajahti avaajasta soimaan biisi "Shook it!". Jos siitä ei irtoa tunnelma, niin on käyttäjässä vika!
Nyt on sitten tärkein kodin kirjallisuus ja keittiötarpeisto jo muutettu. Enää jännitetään tuleeko lattianhioja koskaan paikalle ja milloin muuttopäivä järjestyy.

perjantaina, joulukuuta 21, 2007

Maalin sutiminen häiritsee naapurin yöunta

Maalausurakka päättyi viime yönä jo ennen kello kahta kun naapurirapun asukas tuli ponnekkaasti soittamaan ovikelloa, ja kertoi että  sudin äänet kuuluvat hänelle. 
Koska olimme yleisen maalaustalkookäytännön vastaisesti selvinpäin, pyysin hirveästi anteeksi ja päätimme löydä rensselit pakettiin siltä yötä.
 On se jännä miten ihmisillä kerrostalossa on keskellä yötä toleranssi tiukalla. Jos olisi ollut vitsikkäämpi fiilis, olisi voinut kiusata kaveria, ja ehdottaa että alkaisi katsoa uutta asuntoa itselleen. Jos tässä vaiheessa yhteistä naapuruuttamme maalin sutiminen häiritsee hänen yöuntaan..mitä sittten kun Loimaannorppa oikeasti muuttaa hänen seinänaapurikseen koko oman elämänsä kanssa. Sushin tekeminen ja runojen lukeminen ovat kutakuinkin paljon sutimista äänekkäämpää elämöimistä.
 Koskaan ei ole tullut häätöjä tai huomautuksia, eikä ikinä edes näitä "naapuri tulee soittamaan ovikelloa" tapauksia. Mihinköhän suuntaan tämä itsellinen ja aikuinen elämä on oikein lipsumassa...

torstaina, joulukuuta 20, 2007

Loimaalle valtakunnallinen erikoismuseo?

Yle kertoo taas kerran kiinnostavia uutisia Loimaalta. Nyt maatalousmuseo Sarkaa ehdottetaan valtakunnalliseksi erikoismuseoksi. Ja aiheesta!
Sarkahan toimii Loimaalla alansa erikoismuseona, joka kerää ja konservoi maatalousaiheisia esineitä, ja myös järjestää alan tutkimustoimintaa ja ylläpitää sitä varten arkistoa ja kirjastoa.
Ysi-tien varressa. Muistakaa poiketa!


keskiviikkona, joulukuuta 19, 2007

Ei joulukortteja yrityksiltä

Erityinen kiitos kaikille yhteistyökumppaneille, jotka ette laittaneet joulukorttia, vaan lahjoititte rahaa hyväntekeväisyyteen.
Olen jo viimeiset kymmenen vuotta pitänyt täysin älyttömänä, että yritykset lähettävät toisilleen joulukortteja. Kortit ovat pöydällä tai hyllyllä pari päivää, ja lentävät tammikuussa roskiin. Hukkaan menee rahaa, aikaa, materiaaleja ja hyvä ajatuskin. Osasta ei saa edes selvää mistä ne ovat tulleet, ja kokemusperäisesti voin kertoa ettei lähettäjä päässäkään olla aina niin lämpöisessä ja herkässä mielentilassa "niitä hiivatin kortteja ja osoitteita kasatessa".
Minä kyllä tiedän, kenelle olen ollut hyvä yhteistyökumppani vuoden aikana, ja kenen olisikin syytä kiittää kuluneesta vuodesta. Itse voin myös välittää välittää lämpimät loppuvuoden terveiset niille joille sen haluan kantautuvan. Muutenkin voitaisiin kiitellä ja olla ihmisiksi pitkin vuotta muina aikoina, eikä aina pakotettuna kalenterin mukaan. Kyllä sen hedelmäkorin voi lähettää kesäkuussakin!
Sähköpostit toimivat, enkä koe itseäni yhtään unohdetuksi, jos en saa valmiiksi painatettua tai ketjussa paineen alla allekirjoitettua joulukorttia.
Lopettakaa turha korttiralli ja laittakaa rahat vaikka Itämeren suojeluun tai nuorten mielenterveystyöhön. Se ilahduttaa ja lämmittää yhteistyökumppaniakin.

maanantaina, joulukuuta 17, 2007

Pipo päässä asuntokauppaa

Elämäni ensimmäiset asuntokaupat tuli tehtyä tänään. Kaikki sujui suhteellisen normaalisti. Tietysti koska oli kyseessä eräänkin naisen asuntokauppa, jotain piti olla. Puhelimet kävivät kuumana vielä muutamia minuutteja ennen kauppaa, että oliko kyseisen talon seinästä löytynyt asbestia vai ei, ja itse kauppatilaisuudessa oli hieman epäselvää osakekirjan yksityiskohdista mutta lopputuloksena kauppa kuitenkin syntyi.
Eikä siinä vielä kaikki. Ns. kaupan tekijäisiksi tuli nähtyä taas todellista tilannetajua. Myyjän pankkihenkilö vaivautui saapumaan paikalle pipo päässä, ja pitikin sitä tyylikkäästi päässä koko prosessin ajan.
Ilmainen vinkki: Aikuisella, liike-elämässä, työskentelevällä miehellä pipo ei ole sisätiloissa se asiallisin, vakuuttavin, eikä myöskäin tyylikkäin asuste. Tosin kaverin jutut vastasivat pukeutumisen viestittämää kuvaa, joten olin tyytyväinen ettei Aktia-pankki ehtinyt kilpailutuslistalleni. Tietysti en voi millään tietää josko kyseiselle henkilölle oltiin viikonloppuna ommeltu uusi otsasiirrännäinen, ja tästä syystä olisi halunnut piilotella päälakeaan. Mutta siitäkin olisi voinut ihan vain mainita sitten avoimesti.
Edellisen omistajan lämpimän suhtautumisen johdosta pääsin vielä väritiimini kanssa Vallilaan katsastamaan tulevan kodin seinät. Viuhka heilui ja päätöstä syntyi. Maikkiksen ja Juden kanssa värivalintoihin ei muutenkaan ole mennyt kauaa.
Pastillit ja päävärit eivät menestyneet tämän vuoden valinnoissa. Hallitsevaksi väriksi tuli harmaa. Olisinko vielä muutama vuosi sitten osannut arvata, että jopa itse ehdottaisin harmaata keittiön seinäni väriksi, ja saisin sitä myös asuntoni toiseen huoneeseen..
Hauskaa ja mielenkiintoista. Sitä vain iän karttuessa itsetuntemus on kasvanut niin että on löytänyt sen oman väripalettinsa ja siinä olevat sävyt. Vai viestisikö värin valinta jostain muusta..

Paras lääke on nenäliina

Perjantai aamulla oli sellainen olo että sai nieleskellä. Tunne tuntui "kurkun takana". Eilen illalla alkoi pieni ajoittain kiihtyvä rykiminen ja samalla alitajuntainen sadattelu. Aamulla homma olikin selvä. Yskiminen oli lähtenyt liikkeelle, ääni oli kadoksissa ja nenäliina tarpeen. Olen silti vahvalla henkisellä taistelulinjalla. Kuumaa teetä, kaikki kaapista löytyvät vitamiinit ja pari tuntia lisää unta niin homma on otettu haltuun. Nyt jos koskaan on erittäin huono aika tulla kipeäksi. (aivan kuin joskus olisi hyvä)

Paras lääke flunssaa on nenäliina ja antibiootteja määrätään vasta jälkitauteihin.

Antibiootit eivät auta virusinfektioihin, eikä niitä käytetä flunssan hoidossa. Sen sijaan flunssan jälkitautien, kuten korva- ja poskiontelontulehduksen sekä keuhkokuumeen hoidossa niistä on apua. Kun siis jälkitauti todetaan tai sellaisesta on vahva epäily, hoidoksi määrätään antibioottia.
Tiestitkö flunssa keskimääräisen pituuden? Sitä on hyvä miettiä kun neljännen päivän jälkeen on jo punkemassa salille hankkimaan sydänlihastulehdusta:

Flunssa kestää usein yli viikon. Melko sitkeässä elää usko, että "normaali" flunssa kestää 3–5 päivää. Todellisuudessa esimerkiksi rinovirusten aiheuttama tauti kestää lapsilla keskimäärin 7–12 vuorokautta ja aikuisilla kaksikin viikkoa


Kaikki tarvittava flunssasta, oireista, hoidosta, tarttumisesta, kestosta ja viruksista.

sunnuntaina, joulukuuta 16, 2007

Lippuja ja lappuja

Muutto alkaa olla hienosti siinä hyvässä vaiheessa, että karsintaraja alenee ja alenee. Kun kävelee tarpeeksi monta kierrosta asunnossaan sama esine kädessä, alkaa jätesäkki tuntua sille sopivimmalta vaihtoehdolta. Sama homma lippujen ja lappujen kanssa. Kun niitä katselee tarpeeksi kauan niin myös niiden poistuminen autuammille A4-maille selkiintyy.
Onneksi viime muutosta on vain kaksi vuotta mutta kyllä sitä kahdessakin vuodessa ehtii kerryttämään jos jonkilaista artikkeli-, resepti-, konserttilippu- tai muuta todella tärkeää "tätä katson vielä ajatuksella myöhemmin" -kokoelmaa. Mutta hyvää kamaa taas valui sormien läpi.. esim. paksu nippu printattuja sähköposteja vuodelta -99... Tällä kertaa uskalsin myös jo luopua myös vanhoista korvalappusteroista sekä upeista työpsykologian ja kriisiviestinnän esseistä..
Mutta entä sitten ihmisten hääkutsut ja -kuvat tai -karkit? Onko soveliasta lakata säilyttämästä niitä jos pari ei enää ole yhdessä? Joulukortteihin olen ottanut nyt kylmemmän linjan. Jos ihminen ei ole kirjoittanut korttiin muuta kuin oman nimensä, ei sen varmasti ole tarkoitus enää vuosien kuluttua nostaa hymyn karetta suupieliin. Tosin sitten on tullut kyllä laatikollinen niitäkin kortteja jotka jaksavat ääneen naurattaa vielä vuosien kuluttua. Kaiken kaikkiaan kannustaisinkin korttien lähettelemiseen, etenkin muuten vaan. Päivä kirkastuu heti kun tulee kotiin ja lattialla odottaa yllärikortti! (jopa silloin kun sana tissit on kirjoitettu kolmesti)
Takaisin vielä muuttoasioihin. On ihan hyvä kysyä itseltään, että koska viimeksi on tarvinnut jotain, ja jos ei ole kahteen vuoteen koskenutkaan kyseiseen karahviin tai oppikirjaan, niin on varmasti oletettavaa, että myös seuraavat kaksi vuotta hujahtavat niin ettei tarvetta synny. Mutta vielä olisi nippu levykkeitä ja tietysti itse kuvattuja VHS-nauhoja, joiden arvohan luonnollisesti on Priceless.
Yritän välttää myös imperiumin vastaiskun syntymistä. Kun ensin tavaroiden pois heittäminen tuntuu vaikealta, seuraavaksi käykin niin että haluaisi päästä kaikesta eroon, eikä energiatason laskiessa järki tahdo pysyä mukana. Muutaman tunnin jälleen ei keksi enää mitään, jota muka oikeasti tarvisi. Onneksi tuli ohjeellinen tekstiviesti jossa sanottiin, että kunhan muistaa ottaa riippumaton mukaan se riittää.

lauantaina, joulukuuta 15, 2007

Mitä muut ihmiset miettivät?

Oman blogin kirjoittamisessa maailmankuva vääristyy. Ihan niin kuin oma tekeminen, mielipiteet tai ajatukset olisivat merkittäviä. Tai jopa kiinnostavia.
Google analystics näytti että Hevostalli.netin kautta oli tullut tänne piipahtelijoita. Koska kyseinen sivusto oli täysin vieras, kävin uteliaisuudestani katsomassa mitä kaikkea sieltä löytyy, ja mistä asioista ihmiset foorumeilla keskustelevat.
Ja kannatti! Tätä ennen en ajatellutkaan, että jos saa lapsen, ja sille pitää antaa nimi, mikä kai usein on todennäköistä ja jopa suotavaa, niin on hyvä sitten antaa sellainen nimi joka ei ole suomalainen "white trash" -nimi.

Varo nimeämästä lastasi väärin

perjantaina, joulukuuta 14, 2007

Katsotaas ne kortit sitten

Eilen tuli laitettua kaiken yhden kortin varaan, kortit katsottiin, ja hävisin. Kaiken.
Sain tosin kehuja siitä, että kortit olivat hyvät ja olin tehnyt rohkean ja hyvän vedon pelatessani.(mikä siinä vaiheessa tietysti lohduttaa tosi paljon)
Duunissa oli siis pikkujouluhenkinen pokeri-ilta.  Opin että, hyvillä korteilla kannattaa pelata ja myös huonoilla korteilla kannattaa pelata. Joskus taas ei kannata pelata kummillakaan. 
Sama juttu elämässäkin. Toiset pärjää huonoilla korteilla, toiset hyvillä, ja toiset ei kummillakaan. Ympäri mennään ja yhteen tullaan. 
Viikonloppuna on edessä pakkausta, ullakkoa, pakkausta ja ehkä jos vähän myös pakkaisi. 

keskiviikkona, joulukuuta 12, 2007

"Mitä sä haluaisit meiltä?"

Tärkeisiin ja isoihin asioihin kannattaa varata tarpeeksi aikaa. Kuulemma. Muuten voi tulla kiire ja saattaa tehdä hätiköityjä päätöksiä. Tätä logiikkaa käyttäen, olisi ihan hyvä jos ensin voisimme elää yhden elämän, tutustua siihen rauhassa, ja sitten elää toisen elämän ja tehdä sitä koskevat päätökset rauhassa ja tarkkaan punniten.
Juoksin kesken töiden uuteen pankkiin pyytämään lainatarjouksen. Jotta olisin fiksu ja järkevä. Aikataulussahan ei sinänsä ole mitään järkevää, eikä kesken töiden raha-asioiden järjestelemisessäkään mutta näillä raameilla..näillä raameilla.. 
Tilannetta helpotti kun ymmärsin eilen(vasta - tai jo), että pankille voi vain kertoa mitä haluaa, ja he voivat sitten alan ammattilaisina kertoa onko se sitä mitä he haluavat. Alussa ongelmana oli vain se etten tiennyt mitkä ovat haluamisvaihtoehdot. 
Jos aikaa olisi enemmän, ihan mielenkiinnosta haluaisin nähdä miten pitkälle tässä oltaisiin valmiita venymään, ja miten haluttu norpan pikkuruinen asuntolaina näillä markkinoilla olisi. Tänään vain säästin kaikkien aikaa kertomalla mitä minulle on tarjottu, ja kas kummaa,palattuani takaisin toimistolle, sähköpostissani odotti edellistä parempi tarjous.
Jos nyt päädyn tähän vaihtoehtoon, niin ainakin tuntuu siltä etten ole valinnut lainaani aivan tikkaa heittämällä ja täysin ottamatta selvää tarjonnasta. 
"Mutta haluaisin että lopettaisit erilaisten korkovaihtoehtojen tarjoamisen sekä sen hokemisen että "nythän korkotilanne on levoton"(niin on asunnonostajakin) ja käyttäisit oman koulutuksesi ja ammatillisen kokemuksesi asiakaspalveluun, ja miettisit mikä mielestäsi, oman yhtiösi palveluntarjoajana olisi minulle asiakkaana paras vaihtoehto ja tarjoaisit sitä hintaan joka ei ole tingittävissä vaan jo valmiiksi se paras mahdollinen"  Dänks.


Ullakkoa ja pakettia vaan tulee

Eilisen pitkän työpäivän jälkeen paluu Haminasta oli pysähdyttävä. Pää kävi yli- tai ehkä alikierroksilla, ilma sumuinen ja pimeä, vähän niin kuin ajatukset. Ja kun samaan aikaan piti käydä lainaneuvotteluja pomon takapenkillä (ei törkimykset, ei pomon vaan puhelimen välityksellä pankin kanssa), oli olo tosi privaatti.. Mutta jos kerran alan ammattilainen haluaa asiakkaan mutta ei osaa järjestää hommaa paremmin niin norppahan siinä sitten joustaa ja taipuu ja venyy ja vanuu ja.. no niin.
Pakkaamiset on aloitettu. Yksi roskasäkki tuli täyteen hetkessä ja pari kassillista "näitähän mä nyt en ainakaan voi heittää pois" -vaatteita. Olen kehittänyt hyvän metodin. Tehdään kaksi pinoa. Toiseen kierrätykseen menevät, ja toiseen "ehkä vielä säästetään vaatteet". Kun sitten on jatkettu pinoamista pari tuntia, iskee väsymys, ja myös ehkä säästettävät sinkoutuvat kierrätykseen haikailematta. Ja tavaramäärä pienenee. Tästä johtuen olen jo muodostamassa harhakuvitelmaa, että homma on melkein hallinnassa. Enää vain pitäisi oikeastaan tilata kunnon muuttolaatikot, pakata koko asunto, selvittää muuttopäivä, järjestää maalaus, lattiahionta, muuttaa ja ehkä viettää jonkinnäköinen joulukin Loimaalla siinä välissä.. Mutta ullakolla piti piipahtaa mielenrauhankin vuoksi. Piti käydä katsomassa mitä se olikaan syönyt ja montako niitä adoptoituja nojatuoleja, jotka sitten joku sateinen syksy kunnostan, olikaan.. Eikä niitä ollut onneksi kuin kolme. Huh. 
Ullakolle sain myös seuraa. Se oli mukavaa. Ullakon pimeyteen on muutenkin vähän nuivaa mennä yksin kun vaanii siellä kuitenkin jonkun kaapin takana mutta eilisestä tuli myös pidempi tutkimusretki. Tytöt innostuivatkin löydöksistä niin, että pian käy niin että pois heitettävien sijaan, minulla onkin uudessa korissa pari uutta "ihan vain vähän" fiksausta vaativaa huonekalua..
JA vielä tärkeän asiaan, eli PAKETTIIN. BW tuli kylään ihanan pinkin lahjapaketin kanssa ja yhdessä jännitettiin että "onkohan mulla se jo". Eikä ollut!
Olin jo kirjoittamassa, kun vain olisin ehtinyt, siitä että Ystävät hyvät, ei sitten aikuisten ihmisten muistamisia tänä jouluna. Ei vaan ehdi, eikä siinä ole järkeäkään. Ennemmin annetaan toisillemme näitä "ihan muuten vaan, ja täysin ilman syytä" -paketteja, jotka ovat huippu ilahduttavia ja aina yhtä riehakkaan vastaanoton saavia.
Eilinen yllärilahja, Vesa-Matti Loirin joululevy taitaa muuten olla ainoa joululevy jota pystyn kuuntelemaan, ja totta on että kaveri oli vielä kymmenen vuotta suht ookoo kondiksessa. En mä niistä muista biiseistä niin mutta joka joulu sitä vaan jännittää että saako se Tonttu unta vai ei...

lauantaina, joulukuuta 08, 2007

Pörrösukat ja maglite

Asioilla on tapana kasaantua. Välillä tahattomasti ja välillä vain siksi ettei kasaan ole koskettu sen vielä ollessa pikkuruisen pinon alku. Eilen oli kasaantuneen sosiaalisuuden päivä.
Sain joko soiton, meilin tai tekstarin viideltä ihmiseltä joista en ollut kuullut todella pitkään aikaan. Se oli tietysti erittäin mukavaa mutta myöskin "onpa hassua että juuri tänään" -tyyppistä. Mutta ehkä pidempi vapaa tai itsenäistyyspäivän juhlallisuus tai lähestyvä joulu on saanut ihmiset herkistymään yhteydenotoille.
Sain myös kolmen hengen vierasryhmän, joista kukaan ei ollut vähimmäissäkään määrin vieras. Samaisen ryhmän kanssa olimme tavanneet jo tiistaina ja keskiviikkona..ja torstaina...ja siis myös eilen. Ilmassa oli taas Suuren Yhdessäolon tuntua.
Eilinen oli myös lahjojen päivä. Mustat pörrösukat, lyhyet varret, koristeena pieni rusetti JA Chiquita-minimaglite. Hienot lahjat, kumpaakaan ei löytynyt taloudesta aiemmin, ja kyllähän itsellisellä naisella pitää pörrösukat ja maglite olla.

torstaina, joulukuuta 06, 2007

Itsenäistä juhlapäivää!

Oi Suomi, katso, sinun päiväs' koittaa,

yön uhka karkoitettu on jo pois,

ja aamun kiuru kirkkaudessa soittaa

kuin itse taivahan kansi sois'.

Yön vallat aamun valkeus jo voittaa,

sun päiväs' koittaa, oi synnyinmaa.

Oi nouse, Suomi, nosta korkealle

pääs' seppelöimä suurten muistojen,

oi nouse, Suomi, näytit maailmalle

sa että karkoitit orjuuden

ja ettet taipunut sa sorron alle,

on aamus' alkanut, synnyinmaa.

keskiviikkona, joulukuuta 05, 2007

Tarjous hyväksytty

Välittäjä laittoi tekstiviestin: Myyjä hyväksyi tarjouksesi. Onnittelut!
Loimaannorppa goes Vallila.

Ensimmäinen tarjous

Ensimmäinen tarjous on jätetty. Eikä edes tuntunut missään. Vielä. Missäköhän vaiheessa totuus valkenee? Todennäköisesti ei pitkään aikaan. 
Tai ehkä siinä vaiheessa kun taloyhtiö on oikeudessa ullakkorakentamisen määräysten rikkomisesta, tai kuntokartoituksen yhdessä huomataan että aiemmin tehty putkisaneeraus on teetetty apinalaumalla, tai siinä vaiheessa kun seinänaapuri on alttoviulun jatkokurssilla. (tai siinä vaiheessa kun seumo, uraali, joge ja kimi laittavat ensimmäistä kertaa kakluuniin tulta - "ihan vaan kokeilumielellä")
Nyt sitten vaan odotellaan. Joku sanoi että "on ollut pitkä prosessi" mutta eihän tässä periaatteessa ole vasta hujahtanut kuin muutamia viikkoja. Pidempi pinnaiset saavat puolikin vuotta kulumaan näissä hommissa. Mutta ehkä parisenkymmentä asuntoa on antanut jonkin näköisen kuvan markkinoista tällä hetkellä. Sitäpaitsi eilen palautuivat myös vuokramarkkinat kuvioihin kun olin vielä tsekkaamassa Hesarilla hauskan 52 neliöisen tilaihmeen! Piti käydä palauttamassa avaimet heti jo illalla ettei olisi mielenhäiriössä ottanut sitä. Ilmassa oli pelottavan suurten juhlien tunnetta. 
Mutta eihän tämä vielä ole päättynyt. Viikon loppuun mennessä tilanne voi olla taas täysin eri, tai sama.

sunnuntaina, joulukuuta 02, 2007

Ihmiset junassa

Lähdin Karjaalle lauantaina junalla ja ostin lipun vasta junasta. Koska minulla ollut paikkalippua, menin ravintolavaunuun. En jaksanut ottaa riskiä, että joutuisin vaihtamaan paikkaa Pasilassa, Espoossa ja Kirkkonummella. Hain kahvin.
Ravintolavaunu oli melko täynnä. Minulta kysyttiin kohteliaasti oliko pöydässäni tilaa ja vastasin myöntävästi kolmen hengen miesseurueelle. He eivät juoneet kahvia.
Katselin junan ikkunasta ulos ja kuuntelin heidän jutusteluaan sivukorvalla. Hymyilin kun todettiin kuinka vanhemmat ovat viisampia kuin lapsensa, tai ainakin parempia ajajia, ja miten suomalaiset moukkamaisesti juovat alkoholia Tallinnassa keskellä päivää. Seurue naureskeli ironisesti itselleen omalle keskustelulleen ennen puoltapäivää oluttuopin ääressä.
Tosin heidän puolustuksekseen pitää kertoa etteivät he käyttäytyneet moukkamaisesti vaan nauttivat oluttaan niin keskieurooppalaisesti kuin sitä vaan vois suomalaisen junan ravintolavaunussa tehdä.
Kiitollisena puheensorinasta ympärillä vain istuin ja katselin ikkunasta ohi viliseviä maisemia. Ajatuksilla oli vaikea pysyä kasassa. En osannut ajatella mitä oli edessä, vaikka kuitenkin osasin. Hyvinkin selkeästi ja kirkkaasti. Olin ajatellut ottaa asiat ja hetket niin kuin ne tulivat. Ei kai elämässä oikein muutakaan voi.
Päätin kirjoittaa vielä muutaman sanan mukana olevani kirjan alkulehdille. Ainut kassissani oleva kynä lopetti yhteistyön viimeisen sanan kohdalla. Huomasin töksäyttäväni pöytäseurueelle, "Onks teillä kynää?!". Yleensä sentään pyydän anteeksi kun häiritsen toisia mutta nyt lause vain puuskahti suustani. Ystävällisesti sain lainata kynää. Kiitin ja palautin sen.
Kaksi miehistä lähti ostamaan juotavaa ja jäin kolmannen kanssa samaan pöytään vastakkain. Yhtäkkiä hän totesi "Sulla taitaa olla vähän ikävämpi reissu mitä meillä". Yllättyneenä huomasin nieleskeleväni ja sain vain sanottua "niin". Emme olleet vaihtaneet tätä ennen sanaakaan, ja häivähdyksenomaisesti mietin kuinka vahvasti olemukseni säteilikään. Jollakin tasolla luulin jopa näyttäväni tavallista skarpimmalta.
Olin matkan aikana kuullut että kolmikko treenasi keikkaa varten. Kysyin missä heidän keikkansa on? Vastaus: Loimaalla.
Kävi ilmi että matkalaiset olivat kotoisin Ypäjältä ja Loimaalta, ja heidän Le Grande Shownsa olisi Loimaan Heimolinnassa.
Muut miehet palasivat pöytään, kahvin kera. Ilahduin. Hieno ele. Olin istunut heidän pöydässään mykkänä ja töksäyttäen pyytänyt kynää, ja palkinnoksi tästä käytöksestä sain vielä kahvin.
Muiden palattua pöytään kolminkon puhemies kertoi toisille että olen menossa hautajaisiin. Muut esittivät osanottonsa. Kiitin. En pystynyt sanomaan ääneen että olin menossa jättämään hyvästit pienelle pojalle ja osoittamaan osanottoni hänen perheelleen. Sanat eivät vain tulleet suusta.
Katsoin kaihoten heidän konjakkiaan. Olisin halunnut kulauttaa ne alas yksitellen, jotta tuntisin polttavan alkoholin valuvan vatsaani. Sekotin kahviani ja otin uuden kulauksen siitä.
Puhemies esitteli myös että olen Loimaalta ja siinähän sitten ehdin pikaisesti hehkuttamaan kotiseutua lähestulkoon omieni kanssa kunnes jo tulikin jo Karjaa-kuulutus ja oli aika kiittää seurasta.
Olisin halunnut jäädä junaan. Olisin vain halunnut että matka vain jatkuu ja jatkuu
mutta juna pysähtyi, ja tuli aika jäädä pois, minun asemani oli siinä.
****

Kun sitten puoliyhdeksältä palasin hyppäsin junaan, tajusin että mukanani oli vain pankkikortti, typerällä visa-electron ominaisuudella(mitä en pyytänyt enkä tilannut),ja todennäköisesti liian vähän käteistä. Laskin kiiressä kaivamani setelit ja kolikot ja ymmärsin ettei se voisi millään riittää Helsinkiin.
Juna ei ollut vielä lähtenyt liikkeelle, joten hätäpäissäni juoksin ovelle ja kysyin ulkopuolella olevalta konduktööriltä kävikö v-electron heillä. Ei käynyt. Sitten kysyin että paljonko lippu maksaisi Espooseen, ja samaan hengenvetoon että minne pääsisin kahdellatoista eurolla. Konduktööri teki rauhallisena laskelmia ja kysyi oleellisen kysymyksen että minne minun pitäisi päästä. Vastasin että Helsinkiin mutta todennäköisesti minulla oli vain n. 12 euroa käteistä mukana.
Konduktöörin vieressä seisoi mustassa takissa röökillä nuori mies(ikäiseni). Hän katsoi minua tyynesti ja sanoi että hän antaa minulle viisi euroa, ja sanoi että "maksat sitten jollekin toiselle". Konduktööri puolestaan näppäili hänen vieressään rauhallisena konettaan ja päätyi lippuratkaisuun joka säästi nuoren miehen rahalahjoitukselta.
Kaikki tämä parissa minuutissa, kummankaan hätkähtämättä oven ja laiturin välissä roikkuvaa naista, joka hätäpäissään kyseli hintoja eri kohteisiin. Huomasin ääneni särkyvän. En ollutkaan niin kasassa kuin luulin olevani.
Junassa istuimme vierekkäin. Emme vaihtaneet sanakaan. Junan tullessa Helsinkiin kiitin häntä, ja kerroin hänelle kuinka hieno hän oli. Arvostin että hän tarjosi pyytämättä apuaan, vaikken sitten tarvinnutkaan sitä. Hän vastasi että ei se ollut ensimmäinen kerta, eikä viimeinen kun hän tekee niin. Olimme samaa mieltä siitä elämässä ainut tapa selvityä on jeesata. Ystävällisen ihmisen nimi oli Antti. Luulenpa että Antti elää aika hyvää elämää.

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...