perjantaina, maaliskuuta 28, 2008

Norppa lähtee talvilomalle

Sain tänään epävirallisen kutsun purjelautailemaan huomiselle, tosin se taisi olla sillä ehdolla että muutkin pojat tulevat harjoittelemaan käännöksiä. Mielelläni olisin lähtenytkin, vaikka vieläkin on hyvässä muistissa kun vuonna 1998 ex yritti mielestäni hukuttaa minut vastaavalla laitteella Turun Ruissaloon. (tikulla silmään joka vanhoja muistaa) Eiköhän kymmenen vuotta lajikokeilujen välissä ole ihan tarpeeksi, ja on aika antaa uusille kokemuksille mahdollisuus.
Mutta huomenna starttaa talvilomakone Verbieriin. En ole ehtinyt hirveästi henkisesti valmistautumaan lomalle lähtöön. Neljän päivän saikku on pitänyt energiat tarpeeksi alhaalla, ja koska laskukertoja tänä talvena on yllättävät nolla(!), tulee viikosta todella mielenkiintoinen. Päätös Verppariin lähdöstä tuli muutenkin vähän puskista ja yllättäen. Seuraavaksi huomasinkin että matka Sveitsiin olikin buukattu. Hopsis!
kuvat: törmäsen viime vuoden reissulta. kuvissa maisemaa, kuisma ja kuva eräästäkin vaatteensa hukanneesta laskijasta poistettu, vaikka täytyy sanoa ettei siinä alkuperäisessä koossakaan olevasta kuvasta mitään näkynyt.

4 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Hehee! Yritetään olla hukuttamatta sinua tällä kertaa :-) Viettäkää reipas loma Verbierissä.

Anonyymi kirjoitti...

JEEEEEEEE Norppa Verttilään - kuka sitä nyt jaksais hinkata näitä suomen nyppylöitä. Voi sanoa että on käynyt laskemassa, toisin kuin Suomessa olin hississä hengailee :)

Anonyymi kirjoitti...

Joo o, poika ristillä kuva - törmänen joutu piiskaamaan oikeen kunnolla miestä tonne ("tule nyt sa***na sieltä, ei tää oo paha pistä nyt prkle töppöstä toisen eteen") ja kiipesin nelivedolla ylös ja aina välillä valui pikkasen alaspäin, mutta kannatti. Muistaakseni ristillä mietin, miten tosta pääsee, mutta törmänen osas neuvoo et laskeudutaan kielekkeeltä eka vähän ja sit vasta välineet jalkaan.

Anonyymi kirjoitti...

Terveisiä Verttilästä, Coco Club on taas avannut ovensa. Oli jumissa, sillä baarimestareilla ei ollut hilloa ostaa suolaa tequiloihin ja mustanpörssin kauppiaalta sitten jauhetta, missä oli pesupulveria! Eli tarkkana sen tequilapaukun kanssa. Farmclub kuitenkin ei pettänyt taaskaan. Vieressä muuten hyvä hierontapaikka Mofon jälkeisiin kramppeihin. Verbier xtreme oli mahtavaa settiä katsottuna livenä. Windsted pannutti sellaisen 30m hyndän Mont Gelen pohjoisseinällä. Kuvia netissä.
Hyviä laskuja. Ja jos löytyy bäkkäriltä yksinäinen suksi, niin palauta se vuokraamoon. Knut hukkas ja tuli yhdellä skimballa loput alas!
- fogues

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...