keskiviikkona, maaliskuuta 12, 2008

Rautaa ja frendiä

Tänään katkesi uusi putki. Ei-Jumppaaputki. Päätin käydä tervehtimässä ystävätärtäni Ms Janea hänen vetämässään bodypumpissa. Ei oltu nähty aivan liian pitkään aikaan, ja nyt oli hyvä tekosyy samalla saada itsenä salille. Rauta nousi, ja ei noussut. Ohjaaja ystävällisesti kehoitti ottamaan huomattavasti enemmän painoja mukaan mutta taisi itsekin tunnin aikana huomata, ettei tässä vielä olla minnekään Miss Rauta kisoihin lähdössä. Reisissä tuntuu että kyykkyyn pääsi mutta ylös tuleminen taisi olla vähemmän klassisen kaunista. Mutta hyvällä hymyllä kuitenkin.
Palkinnoksi itselleni jäin vielä seuraavan tunnin alkulämmittelyyn, ja mietin että missä kohdasssa päätäni on naksahtanut. Kaikkina näinä vuosina, ja etenkin kun vielä silloin joskus edes kävin jumpissa, ei koskaan olisi tullut mieleenkään jäädä seuraavalle tunnille heilumaan. Rangaistus oli todellakin kärsitty kun oma tunti loppui. Mutta kieltämättä fiilikseen vaikutti uusi suosikki opettajani ja noin tuhat vaihdettua virnistystä tunnin aikana. Jo senkin takia on mestoille pakko päästä uudestaan.

Ei kommentteja:

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...