maanantaina, maaliskuuta 10, 2008

Urheilua ja musiikkia

Nyt on pakko jauhaa tästä juoksemisesta hetken, koska voi olla ettei siitä pian ole enää mitään kirjoitettavaa. Pieni sosiaalinen paine voi myös toimia kannustimena(mutta silloin sitä pitäisi myös tuntea). Tänään oli taas hyötyä lähialueasumisesta. Naapurustossa asuvan Carden kanssa pinkaisimme vajaan tunnin lenkille. Vielä en kirmaile laitumelle päässeen kevätvasan lailla mutta ehkä askel oli taas hivenenen kevyempi. Jos vielä pääsen keskiviikkona Janen vetämään jumppaan, niin sanoisin että toiminta alkaa olla jo ryhdissä. Johan sitä on odotettukin.
Ja puuttuvan aasinsillan kautta urheilusta musiikkiin.
Ihminen joko on musikaalinen tai ei ole. Joko sitä sävelkorvaa löytyy - tai ei. Sama rytmin kanssa. Joko sen kuulee tai ei kuule. Totta kai äärimmäisellä treenaamisella voi kehittyä missä tahansa mutta perusomaksuminen joko on tai ei.
Kuulun jälkinmäisiin. En koskaan ole päässyt loistamaan ylimusikaalisuudella. Koulussa musiikintunneilla rämmin viimeisillä sijoilla ja yleensä laulamani kappaleen tunnistaa vain sanoista, ja nekin menevät vielä jollakin todella nololla tavalla väärin. Pikkuserkkuni yritti jossain vaiheessa antaa rumputunteja. Siitä ei tullut menestystarinaa jälkipolville.
Kohdalleni siunaantuneesta epämusikaalisuudesta huolimatta on sitä kuitenkin tullut jonkinverran nähtyä ja kuultua. Metallista klassiseen. Välillä hypitty Lepakosta lavalta, välillä taas kuunneltu hartaana selloa salissa. Aika moni juttu on tippunut mutta ainahan jonkun kanssa joutuu vähän painimaan.
Nyt ollaan tiukilla reggae musiikin kanssa. Tiedän että tyylilajista löytyy helmiä, ystävieni mielestä luulisi automaattisesti että pitäisin kyseisestä lajista, ja tavallaan jopa haluaisin pitää siitä mutta jokin siinä reggaen odotuttavassa biitissä hitsaa. Mutta se on työstön alla. Moni hyvä asia on vaatinut aivopesun. Pitkällisen ja perusteellisen.
Mutta siis alkuperäiseen asiaan; huomenna keikalle korkein odotuksin. Teille jotka hengaavat tässä lähistöllä, suositteleln lämpimästi:
11.3.2008 JASKA LUKKARINEN TRIO Sony Jazzpalkinto 2008
voittaja yhtyeen konsertti
Ovet auki klo:20.30 Soitto alkaa klo:21.00 - Ravintola dubrovnik, Eerikinkatu
Siitä on jo tovi kun olen viimeksi kuullut ja nähnyt Zei-Lein ja Nuori Herra K:n lavalla, mutta en missään nimessä usko heidän pettävän odotuksia, niin korkealla kuin ne ovatkin.

4 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Mä lainaan sulle Jukkapoikaa.

Norppa kirjoitti...

Ja mä voin vaihtariks laintaa Tukopaattia.

Nora kirjoitti...

Hän haluu lampaan, hän haluu lammashaan... Enkä mä pane vastaan, enkä mä pane vastaan! ;)

Norppa kirjoitti...

Tota mä tarkoitin sillä aivopesulla. :)

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...