perjantaina, huhtikuuta 11, 2008

Älkää ottako eläimiä

Monikohan kotieläin on oikeasti onnellisempi kuin onneton? Monet akvaariot ovat putsaamatta, samoin hiirien, marsujen, kanien yms häkit, kissoja jätetään tien viereen.. koiria otetaan lapsien leikkikaluiksi, viedään ulos välttämätön lenkki ja tiuskitaan stressaantuneena töiden jälkeen "kun se koirakin on siinä jaloissa tiellä" jne.
Eläimestä on todella paljon vaivaa. Hyvinvoivasta eläimestä vielä enemmän. Eläimen hoitamiseen menee myös rahaa. Välillä paljon rahaa. Eikä niiden kanssa voi mennä kaikkialle.
Eläimiä voi käydä paijaamassa ja katsomassa lasten kanssa esim. Falkullan eläintilalla - Jos taas haluaa eläimen omaan kotiin, voi tarjota hoitopaikkaa. Näin eläimen omistaja saa korvaamatonta apua, eikä siitä itselle välttämättä tule liian suurta taakkaa. Tuttu koira vierailemassa aina silloin tällöin voi olla iso ilo itselle tai lapsille, sekä koiralle mutta puutteellista hoitoa saava eläin kärsii. Joka päivä.
Tämä tilitys johtuen siitä eläinsuojelurikokset ja eläinten huono hoito on lisääntynyt huimasti, ja uutisissa kerrottiin juuri berhandilaisesta jonka molemmat jalat oli hakattu poikki.

Haltialan kotieläintila

4 kommenttia:

Hanna Kopra kirjoitti...

Totta. Ja ihan kauheeta, että jonkun mielestä on selitettävää hakata minkään jalat poikki.

Norppa kirjoitti...

joo, katoin kun ystävällinen berhandilainen syö kädestä makupaloja ja eläinsuojelija kertoo että "tälläkin oli etujalat poikki tänne tullessaan" + ilmeisesti mimmi kenellä se oli ollut oli hakannut ja tappanut muitakin eläimiään.
saatika sitten ne kaikki eläimet joita pidetään nälässä tai ylisyötetään tai vaan jätetään huomiotta..eikö niiden vaan voisi antaa olla siellä kaupassa tai kasvattajalla.

Prepe kirjoitti...

Mun on vaikea edelleen ymmärtää minkä takia tässä maassa tuomioistuinten on niin helvetin vaikea antaa elinikäisiä eläimen pitokieltoja. Eläimen hoitaminen vaatii paljon vastuuta ja kärsivällisyyttä. Jos homma ei toimi niin ei siitä lemmkikistä niin vain hankkiuduta eroon. Elollinen otus kun on. Itsekin aikoinaan pari vuotiaasta koirasta luopuneena tiedän miten hankalaa eläinten pito on. Vaihtoehtona ei tuolloin ollut mikään muu kuin löytää pojalle hyvä koti. Onneksi sellainen löytyi.

Norppa kirjoitti...

Nimenomaan tosta eläintenpitokiellosta siinä ohjelmassa oli myös puhetta, ja se pitäis ehdottomasti mätkäyttää saman tien kun olet osoittanut yhdenkään eläimen kanssa ettei kapasiteetti riitä.
Totta kai aina voi tulla allergiseksi ja totta kai voi tulla yllättäviä tilanteita elämässä mutta tää nyt koskeekin niitä liian yleistyneitä eläinten pahoinpiteilytlä ja heitteillejättöjä.
Yksi hyvä ratkaisu on just myös luopua eläimestä silloin kun sitä ei pysty pitämään. Eikä esim. pahoinpidellä tai jättää sitä metsään.

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...