Minkäs sille voi, kyllä häät vain ovat sitten liikuttava ja kaunis tapahtuma. Etenkin kun niihin ehtii. Karmalleni uskollisena olin sentään useamman minuutin ennen h-hetkeä sujahtamassa penkkiriviin mutta olisihan sitä tietysti voinut varttia aikaisemminkin vaihdella niitä kuulumisia
edessä istuvien kanssa. Ja tovi ehdittiin vielä tuijotella alttarilla odottavaa tyytyväisenä odottavaa sulhastakin. Oma näkynsä oli nelivuotias morsiusneito, jolle olisi voinut antaa vaikka olympiatulen kannettavaksi, niin täydellisen vakavasti ja keskittyneesti neitokainen tehtäväänsä suhtautui. Ehkä hieman laitoja myöden koukaten mutta kuitenkin.
Oman säväyksensä näihin häihin antoi japani-suomi yhdistelmä. Seurueemme joutui onnitteluvaiheessa silmä kovana tarkistamaan, että kätelläänkö vai kummarretaanko, vai mitä sitä oikein tehdään morsiamen vanhempien kanssa kun ei aikaisempaa kokemusta tästä kulttuurista löytynyt. Käteltiin. Ja meninpä siinä sitten latelemaan pidemmänkin kohteliaisuuden heidän ihastuttavasta tyttärestään kunnes epäilyni varmistui; vanhemmat eivät puhuneet englantia.
Morsiamen isän häälaulu sai kyyneleet silmiin kummankin maan edustajien pöydissä sukupuoleen katsomatta. Laulu kuullosti näin maallikorviin saman tyyppiseltä kuin saamelaisten joiku. Iho nousi kananlihalle ja samalla tavalla sitä sai itsekin nieleskellä. Ja sulhaselle pitää antaa pisteet "Your song " -laulun esittämisestä vaimolleen. Olen ikuinen romantikko, olisin ehdottomasti valinnut itse saman kappaleen!
Parin näköiset häät. Kansainväliset, rennot, ystävälliset. Ei pakko-ohjelmaa, ei väkinäistä temppukerhoa, vaan soljuvaa seurustelua ja rokkaavaa tanssahtelua. Toisaalta kyllä olisi voinut muutaman suomalaisen kansallisrallin esittää vaikka vain morsiamen vanhempien iloksi. Tai ehkä se oli ilo että niitä ei esitetty.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti