tiistaina, maaliskuuta 31, 2009

Huomenna synnyttämään?

Tuli toinen soitto. Vähän lähempää. Voi olla, että lähden huomenna synnyttämään Espooseen. Ilmassa on ainakin vahvat merkit siitä, ja kun siihen lisätään vielä "pitipäs sattua" - lisä niin en yhtään ihmettelisi vaikka huomenna löytäisin itseni Jorvista synnytyssalista. Seuralaisena.
Ystäväni mies on nimittäin matkoilla, ja ystäväni kysyi lähtisinkö tarvittaessa seuraksi. Totta kai, sitähän niin harvoin on mahdollista olla ihmisten elämässä merkittävästi osallisena. Näkisin, että lapsen syntymä nyt kuuluu vähän niihin isompiin tapahtumiin ihmisten elämässä. Tietysti - hyvänä ihmisenä toivon, että lapsi syntyykin vasta torstaina, jolloin isä pääsee mukaan oman poikansa syntymään, mutta jos siellä nyt jonkun täytyy olla, niin kyllähän se sitten erittäin mielelläni olen minä. Valmentautuminen on jäänyt vähiin mutta uskoisin olevani kuitenkin melko hyvä tsemppari. Elämme jännnittäviä aikoja.

maanantaina, maaliskuuta 30, 2009

Jos me riisuudutaan alasti niin...

Tuli soitto. Puhelimessa kysyttiin; "Jos me tullaan lauantaina alasti suomeen, niin tuutko sä hakemaan meidät?
Jouduin esittämään vastakysymyksen: " Vaikka teillä olisi mitä päällä, niin tulisinko sitttenkään?"
Sen jälkeen puhelu jostain syystä katkesi.

Mikä siinä poikien riisuutumisessa on niin ihanaa, että siitä pitää puhua aina, sillä pitää uhkailla aina ja mahdollisuuksien mukaan se pitää vielä päästä tekemään aina? Mielellään vielä porukassa jos mahdollista, ja aina parempi jos saa vielä yleisöä.

After Earth Hour




























Nyt kun kaikilla on vielä muistissa viime lauantain Earth Hour ja tunnelmallinen kynttiläilta, on oivallinen aika muistuttaa norppasähköstä. (Sain huomautuksen kyynisyydestäni sunnuntaisilla juhlilla kun rohkenin ääneen epäillä, että sammuuko ne valot kerran vuodessa tunniksi, ja sen jälkeen niitä taas poltetaan kaksi kertaa enemmän, kaksi kertaa paremmalla omallatunnolla. Aiheellinen huomautus. Otan opikseni.)
Sähköhän käyttää joka tapauksessa. Enemmän tai vähemmään mutta jokaisella meillä on sähkösopimus, ja vuoden aikana laskuja tippuu melko tasaisesti. Sähkösopimuksensa voi siis vaihtaa norppasähköön. Sähkön hintahan muodostuu sähkön myymisestä ja välittämisestä. Sähkön toimittaa aina paikallinen sähköyhtiö mutta lopun voi kilpailuttaa ja vaihtaa vihreämmäksi "ekosähköksi". On ilmiselvää ettei sähkön tuottaminen suorastaan elvytä ja paranna luontoa mutta jos voi osallistua siihen vähemmän kuormittavaan, miksi ei.
Ja mikä parasta, tarjouksen pystyy pyytämään, yhdellä lomakkeella TÄÄLTÄ. En tiedä miksi en ole hoitanut asiaa kuntoon aiemmin mutta parempi nytkin kun ei koskaan. Samalla tuli mieleen, että enemmänhän sähköä käyttää asunto-osakeyhtiö jossa asuu. Yhtiökokous on ensi viikolla, joten otetaanpa asia esille sielläkin. Pihapiirissämme liikkuu kuitenkin kohtuullisen täyspäisen näköisiä ihmisiä.

Norppamerkin saaneet yhtiöt täältä.
Suomen luonnonsuojeluliiton säästövinkit

sunnuntaina, maaliskuuta 29, 2009

Ja arvataan tytölle nimi

Se on kuulkaa taas yhdellä pienellä tytöllä nimi. Ja kaunis nimi onkin. (Tosin, enpä ole ollut yksissäkään ristiäisissä/nimenanto-tilaisuudessa, jossa lapsi olisi saanut ruman nimen. Tai edes kummallista.) Samalla Herttoniemessä juhlittiin kaksi vuotiaan isosiskon syntymäpäivää, joten aihetta kakkukahveihin oli tuplasti! Näin iso juhla kaksi vuotiaalle taisi olla hiukan kestokyvyn rajamailla, mutta voihan sen onnittelulaulun kuunnella silmätkin kiinni. Ehkä niin siitä nauttii enemmän, tai ei ainakaan hävetä yhtä kauheasti isojen ihmisten nuotin vierestä laulaminen kun niitä ei joudu katselemaan.
Viime kerrallahan samaisen perheen ensimmäisen lapsen nimi "vedettiin hatusta". Tälläkin kertaa oli ohjelmaa. Vieraista kerättiin kolme joukkuetta ja joukkueen tehtävänä oli arvata lapsen nimet. Aloitettiin kolmannesta nimestä, ja edettiin ensimmäiseen. Jokaisesta nimestä oli kolme vihjettä, ja niin kryptisesti oli vihjeet laadittu, että kaikki kolme tarvittiinkin. Edes yleisöstä ei löytynyt apuja. Itse luonnollisesti jouduin pidättämään Bravo-huutoani Onervan kohdalla mutta tyttöydelle ei tee pahaa saada elämän varrelleen mukaan vahvaa runollisuutta.
Voittajoukkue sai palkinnoksi hienot kukkaset, toiseksi tulleet puolestaan palkittiin etikkapullolla ja kolmanneksi tulleet saivat lähteä kotiin sodapurkin kanssa. Puhtaus ennen kaikkea!

lauantaina, maaliskuuta 28, 2009

As(i)aa Ateneumissa

Tuli sitten sekin tehtyä. Räppikeikalla Ateneumissa. Arvokas taidemuseomme on astunut lähemmäksi urbaaneja musiikinharrastajia ja viisaasti kerännyt kasaan perjantaisin Maa ilman kannelta -rytmimusiikin klubisarjan.
Perjantaina klubisarjan aloitti Asa ja matti p. Ihan hyvä veto ja kiinnostava kokemus. Ei se nyt niiiin kaukana Kalevalasta ollut, jos pitkän aasinsillan kautta hakee yhteyttä suomalaiseen runonlausuntaan ja Ateneumin päänäyttelyyn. Asahan sai viime marraskuussa Teosto-palkinnon ja on tuottelias sanoittaja. Tuntui hyvältä kuulla suomen kielistä värikästä taivuttelua. Välillä sanat tulivat suusta sitä vauhtia että siinä jäisi toiseksi jo itä-helsinkiläinen kiukkuinen muijakin sunnuntaiaamulla.
Outoa sen sijaan oli istua pienessä salissa tuoleissa kun yleisesti kyseinen musiikkigenre kuitenkin kannustaa liikkumiseen ja itsensä ilmaisuun. Siellä täällä saattoikin pongata päitä, jotka heiluivat kuin kovemmassakin hevikonsertissa.
Seuraavina perjantaina luvassa on mm. Ismo Alankoa, Emma Salokoskea, JiiKarjalaista ja Tuomoa.

Asan Vaaranmaa
Asa: Sanat ei tehny tätä lauluu
ja bonuksena pläjäys jota pari vuotta
sitten tuli kuultua enemmän kuin laki sallii:
StigDog: Häsleri

torstaina, maaliskuuta 26, 2009

Matti knows 69

Kuin keväinen krookus, puhkesi piristävä kohu taas Matti Vanhasen ympärillä. Ei, Matti ei ole hurahtanut luonnonmukaiseen viljelyyn tai alkanut käyttää hamppuvaatteita vaan kunnon keski-ikäisen miehen tapaan Matti on vitsaillut sähköpostitse naispuoliselle ehdokkaalle hänen 69-numerostaan. Tuon naisen nimeä Matti ei luonnollisestikaan muista, eikä vitsailu ole ollut mitenkään erityisen sopimatonta. Muistaakseni on myös saman ikäisiä kansanedustaja miehiä, joiden mielestä naisiin kohdistetut alapäävitsitkään eivät ole erityisen sopimattomia, eikä sinänsä kyllä perseellekään läppäily. Jos sen vaan tekee noin niin kuin leikkimielellä. Siinähän on sitten kohteen huumrointajussa vikaa, jos itteensä ottaa.
Mutta kyllä tässä hiukan joutuu kulmiaan nostelemaan. Tyyppi on maansa pääministeri, ja haki ensin shägäilykaverinsa suomen suosituimmalta deittisivustolta, ja sen jälkeisen kohun jälkeen lähettelee vielä 69 sähköposteja "naiselle jonka nimeä ei nyt edes muista".
Kaikesta oppii, paitsi ei välttämättä.

keskiviikkona, maaliskuuta 25, 2009

Rajalla

Hyvänen aika miten hatara ihmisen pää on. Tulihan se ylevä ajatus. Mutta vasta tuntien päästä, ja kotimatkalla. Ehdin jo unohtaa sen koska olen käynyt muutaman puhelinkeskustelun lenkin jälkeen, enkä pysty varastoimaan lähimuistiini kovinkaan montaa asiaa kerralla. Pitkäaikaiselle kovalevylleni taas tallentuu joskus liikaakin asioita iättömiksi ajoiksi.
Mutta ajatus tuli siis kotiin lenkkeillessä. Tai siis en todellakaan hölkkäillyt kotiin asti kun jo Hakaniemessä tuntui että tuuli tulee aivoista läpi. Niin kuin varmasti tulikin.
Mutta siis se kaivattu ajatus tuli hölkkäillessä Kaivarin rantaa nähdessäni avoinna olevan meren ja jään rajan. Toisella puolella kevät, ja toisella puolella talvi. Keskellä näkyvä raja. Tässä murroskohdassa ymmärsin konkreettisesti taas muutoksen vaatiman ajan. Raja erottaa selkeästi kaksi eri aikaa toisistaan mutta sen siirtyminen vie oman aikansa. Juuri sen mitä se tarvitsee, eikä yhtään sen enempää tai vähempää.
Voilà! Ja taas tunsin luonnon opettaneen minua ja olevani aamua viisaampi. Tämän valaistumisen voi kukin vapaasti yhdistää omiin rajakokemuksiinsa.

Ylevää ajatusta etsimässä

Etsin tänään ylevää ajatusta. Ajattelin että siitä saisi taas uutta potkua auringon siivittämään päivään. Ei tullut. Laitoin jopa googleen -hakusanaksi samaisen yhdistelmän mutta ei mitään inspiroivaa sieltäkään. Käsittämätöntä, kaikkihan on netissä. Eikö myös ylevä ajatus? Vai sekö se onkin tässä ongelmana, kaikki ylevät ajatukset ovat internetin sisuksissa mutta eivät suostu tulemaan pois sieltä?
Tuota miettiessäni voin kirjasuositella. Olen viime päivinä lukenut Turo Kuninkaan Työkalupakkia, ja nauranut ääneen. Tai oikeammin sitä voi kutsua hytkymisen ja tirskumisen häiriintyneeksi yhdistelmäksi. Harvoin, nauran itsekseni. Sitäkin useammin hyvässä seurassa. Vaikka Työkalupakin sisältä löytyy paljon ns. mieshuumoria on siellä todellisia helmiä myös yläpäähuumorin kannattajille. Joskus hyvinkin tarkasti kuvailtu on hauskaa siksi, että totuus on usein tarua ihmeellisempää.

Joku muukin on tykännyt.
KSML on tiivistänyt hyvin.

maanantaina, maaliskuuta 23, 2009

Tavarat kiertoon ja paperit mappiin

Vapaapäivä on sujunut tehokkaasti mutta hieman tylsähkösti. Tosin ilahdutti, että sain vihdoin kolmen ystäväni tekemät taideteokset kehystettäväksi. Hinnan kuullessani jouduin kylläkin valitettavasti kysymään olisiko edullisempaa vaihtoehtoa mutta ammattilainen kieltäytyi tekemästä. Mitäs siinä sitten, se joka osaa, päättää. Olimme eri mieltä myös lasista. En ole itsekään himmeän lasin ystävä mutta pienessä kodissa on vaikea saada kuvaa seinälle niin etteikö valo ikkunasta, tai valaisimet heijastaisi ikävästi. Taulusta olisi kiva saada selvää muustakin osasta kuin kehyksestä.
Kehystysprojektin lisäksi sain tyhjennettyä kaappeja&komeroa, ja vietyä tavarat kierrätykseen. Alkuperäisenä ajatuksena oli kyllä varata kirpputoripaikka mutta nähdessäni Mäkelänkadun Emmauksen, kävin lahjoittamassa kiertoon päässeet tavarat ja vaatteet heille. Emmaus ilahdutti muutenkin siistillä yleisilmeellään ja ystävällisyydellään. Emmausta voi suositella hyvänä kierrätyspaikka -vaihtoehtona niille jotka vierastavat uskonnollistaustaisia apujärjestöjä.
Samaan syssyyn mapitin epämääräiseksi pinoksi muodostuneita papereita ja sainpa jouluna tulleet lasten valokuvatkin albumiin. Kotona mapituksesta tulee himmeä olo. Vähän niin kuin "mikä mua vaivaa"? Mutta hyvähän se on että on edes yritystä kaaoksen hallintaan. Tähän liittyen ostin muutaman valokuva-albuminkin. Ensimmäistä kertaa moneen vuoteen. Valikoima ei tunnu olevan kummoinenkaan tällä hetkellä kaupoissa. Tilanne ei kyllä parilla albumilla helpotu, niin monet kuvat on jääneet kansion väliin laittamatta. Ilmeisesti sitä sateista kesäpäivää jolloin laitetaan kuvat albumiin, ei ole vain tullut..

Vapaa maanantai

Takana viikonloppu kyläilyä ja edessä vapaapäivä.
Viikonloppu meni saviseudulla Loimaalla. Hieman ristiriitaista minulle koska aina uskon ehtiväni enemmän mitä on käytännössä edes mahdollista. Parissa päivässä pitää käydä kylässä joka paikassa, iiseillä mutta puuhastella jotain ylimääräistäkin. Mahdottomaksi tämän tekee myös se että meno-paluineen yleensä puuhasteluille jää vain yksi kokonainen päivä. Ja hyvässä lykyssä jää vielä huono omatunto kun olisi vielä pitänyt sitä ja tätä, tuolla ja täällä.
Tällä kerralla sentään ehdin isoäidille, vanhemmille, kummipoikani äidin lapsuudenkotiin, kauppaopiston vieruskaverini Pauliinan luokse sekä kummityttöni luokse. Pääsin myös lenkille, joka osoittautua hieman liian kunnianhimoiseksi mutta ehkä joskus kantapään kautta oppii..
Paluumatka koukkasi vielä iltamyöhään Nummelan kautta kokeilemassa nelikuukautisen ranskanboxerin nastahampaita.
Tänään aion levätä ja pistää asioita järjestykseen. Oiva yhdistelmä tuokin. Lepäämistä ja "kaiken tekemistä". Kakkua ei voi kuulemma samaan aikaan syödä ja säästää. En ymmärrä. Voihan sitä nykyään pakastaakin.
No jo se että herää ilman herätyskelloa on juhlaa. Sen jälkeen kehystysliikkeeseen ja kevätraivauksen kimppuun. Luonnollisestikin tämän keskellä aktiivsesti lepään ja rentoudun.

torstaina, maaliskuuta 19, 2009

"Voi olla"

Erehdyin tänään Sokoksen 3+1 päiville. Pääsin kerrankin ajoissa töistä, kävelin keskustaan ja muistin että ostoslistalla oli sportbra eli urheilurintaliivit. En hirveästi hinkunut kauppaan ja tungokseen mutta ajattelin hoitaa homman pois alta ja mielellään vielä järkevään hintaan.
Sopivat löytyivätkin, ja ihan 50 prosentin alennuksella. Tietysti kauppaan liittyi tuskallista pukuhuone- ja kassajonottamista, sekä alennuspäivillä vallitseva kaaos mutta minulla oli taas zeniläinen(eipä ollut kauaa) päiväni. Päätin suoriutua kassalle voittajana jo siitäkin syystä, että on varsin tyhmää mennä ostamaan seuraavalla viikolla sama tuote täyteen hintaan.
Kotimatkalla, täysin poikkeuksellisesti, päätin tarkistaa kassakuittini. Olen siis niitä hölmöjä jotka a) yleensä kassalla jo ajattelevat aivan muita asioita kuin itse maksutapahtumaa ja b) jostain käsittämättömän väärästä syystä luulevat, että kauppa olisi vastuussa veloittamiensa summien oikeellisuudesta. Ja kappas keppas, urheilurintaliiveistä(ei, ei tule kuvaa) ei oltukaan vähennetty hintalapussa olevaa alennusta. Voihan vattujenkevät ja karibianmarengit! Uukkari, takaisin kauppaan ja kassalle - jonottamaan.
Ja miten käy kun varsin väsähtäneenä ja hiiltyneenä pääsen samalle kassalle ystävällisesti tiedustelemaan että olisikohan tässä nyt veloitettu liikaa.. Saan vastaukseksi välinpitämättömän ilmeen ja vastauksen: "Voi olla." (whaaatheeeeewooook??!) Voi olla?! Mikä vastaus on omasta virheestä asiakkaalle: "Voi olla." Ei pahoittelua, ei hymyä, ei mitään. Vain välinpitämätön: "Voi olla." Yritin vielä vihjata, ettei ole hirveän hauskaa palata takaisin kauppaan uudestaan jonottamaan virheellisesti veloitetun summan vuoksi mutta nada. Kokemani lisävaiva ei saanut vastakaikua.
Turha varmaan sanoakaan ettei maksutapahtuman korjaaminen ollut ainakaan nopeutetusta elokuvasta. Kun sitten vihdoin korjauslappu oli täytetty, kysyy Vuoden Asiakaspalvelija: "Haluaisitko kuitin?" Vastasin "Kyllä kiitos" (häivähdyksenomaisesti ymmärsin että kuitti on hänen kanssaan asioidessaan kovaa valuuttaa), johon Vuoden Asiakaspalvelija jatkoi: "Niin mekin". Tässä kohdassa pokkani petti ja kysyin pelleilikö hän. Olin jo niin ällistynyt, että pystyin vain tiedustelemaan että ihanko tosissaan hän ensin kysyi haluaisinko pitää kuitin, mutta sitten saisikaan sitä? Nuivaeleisesti puhumatta hän ojensi kuitin minulle. Lähtiessäni kiitin. Mutta mistä?
En tiedä missä vaiheessa elämää 30 euroa on muuttunut yhdentekeväksi. En myöskään tiedä missä vaiheessa asiakaspalvelussa keskustan tavaratalossa on lopetettu käyttäytyminen.
Mutta kyse on periaatteesta. Jos lähden kaupasta maksamatta 30 euron tuotetta, syyllistyn varastamiseen. Jos kauppa taas veloittaa minulta 30 euroa ylimääräistä, mihin se syyllistyy. Ei mihinkään? Voi olla.
Mietin myös mihin ammattiin tuo tämän päivän Valopilkku mahtaa valmistua. Todennäköisesti lääkäriksi, ja kun 10 vuoden päästä tarvitsen allekirjoitusta lonkkaleikkaukseeni, hän muistaa minut rasittavaksi häiriköksi heti kätellessä ja päätyy amputoimaan toisen jalkani..
Voi olla.

keskiviikkona, maaliskuuta 18, 2009

Länsirintamalta ei mitään uutta. Tänään työpaikkaruokailu koostui yhdestä proteiinimehusta, pussisopasta(joukkoon piti toki sekoittaa villirucolaa) ja mansikanmakuisesta juomajauheesta. Lisäksi meni pari kuppia kahvia(tavallisen viiden sijasta), sekä runsaasti vettä. Kotona päätin että voin "syödä tavallisesti", koska nyt liikunnan lisääntyessä tarvii myös energiaa. Lautasellinen pastaa SEKÄ minkki p:n suosittelema avocado-pinjansiemenleipä kruunasivat illan. Mutta lautasellinen pastaakin on vähemmän kuin kolme lautasellista, joten tunnen olevani vielä turvallisilla vesillä. Eikä missään tapauksessa ole tarkoitus minkäänlaiseen itsensä rankaisemiseen. Päinvastoin, nyt jos koskaan sitä tarvii tsemppiä ja reipasta energiaa. Ja jos tässä nyt oikein toivelistaa tehdään, niin ei ripaus optimismia ja hyvää tuultakaan olisi pahitteeksi..
Tänään huomasin taas miten lenkille lähteminen porukassa sopii minulle.(yllis) Yksin lenkkeilyssäkin on monta hyvää puolta. Voi lähteä silloin kuin haluaa, juosta minne haluaa, ja sitä vauhtia mitä haluaa. Mutta suurin haaste(olemattoman kunnon lisäksi) itselleni on ajatusten puute. Olen yleensä ajatellut ajatukseni päivän aikana niin moneen kertaan, ettei niistä enää riitä matkaseuraksi. Kun maisemat ja reititkin ovat tuttuja alkaa kahden minuutin kuluttua puuduttaa.
Mutta seuralenkkeilessä innostun jo pelkästä sosiaalisesta ilosta, ja lenkki sujuu aina helpommin. Matka sujuu myös keskimääräisesti aina nopeammin, koska yleensä muut juoksijat ovat pidempi askeleisia. Tänään seuraa tuli naapurin pariskunnasta. Tutustuminen uuteen tuttavuuteen kävi vähän katkonaisesti, koska aina pienenkin ylämäen tullessa pulssini alkoi lähetä 180.. Mutta ehkä näitä kertoja vielä tulee, matka pitenee ja minunkin pulssini laskee. Kiitos kuitenkin M&G:lle sekä Kuismalle hölkkäseurasta!

tiistaina, maaliskuuta 17, 2009

Kerta se on ensimmäinen! ja toinen! ja kolmas! ja..

Se oli sitten lenkkipäivä. Ja se vihoviimeinen - starttipäivä. Jos nyt en parane lopullisesti, ja pysy terveenä voi Tukholman unohtaa. Järkevä ihminen ymmärtäisi ettei nyt muutenkaan enää ole tarpeeksi aikaa mutta "ainahan sitä voi yrittää kun sille päälle sattuu!" Joten tänään se taas alkoi.
Vaikka ihan ilman kröhimättä kieppaus ei mennyt, olen toiveikas. Tänään meni 40 minuuttia. Enää siitä siis puuttuu viisi tuntia..
Mutta jos huomenna pääsen uudelle lenkille. Ja yli huomenna. Ja sen jälkeen, niin ensi viikolla olisi mahdollista juosta 1,5 tuntia. Ja sittenhän enää kokonaisajasta puuttuu enää nelisen tuntia jne.
Kieltämättä myös tänään loskassa liukastellessani käväisi mielessä että syksyn juoksutapahtumissa on pointtinsa. Silloin on koko kevät ja kesä aikaa treenata olosuhteissa jotka ovat miellyttävät, ja jopa itsessään kutsuvat. Loskassa lumipenkkaan keikahtaminen tietysti kasvattaa luonnetta, mutta kun se on se kunto jota tässä nyt yritetään jumpata. Tuota toista jo on.

Voihan laihdutuskuuri!

Kävin eilen työni puolesta seminaarissa, jossa esiteltiin Erittäin niukkakalorista dieettiä. Viime elokuinen vedonlyöntini on, ihme kyllä, vielä muistissa, ja sen jälkeen päätin "ettei enää mitään kuureja". Etenkin kun loppujen lopuksi koko hässäkän lopputulos oli plus/miinus/0, ja painoni on jämähtänyt niille sijoilleen.
Mutta. Olen myös helppo. Todella helppo. Joudun pinnistelemään tavallista enemmän etten lähtisi mukaan joka asiaan mitä joku älyää ehdottaa. Tosin, arvostan myös niitä ihmisiä, jotka lähtevät mukaan joka asiaan, mitä minä älyän ehdottaa, eikä senkään valikoiman ääripäät ole aina aivan lähellä toisiaan. Ja mitä enemmän tekee ja näkee, sitä enemmän kokee. Katumaan ehtii sitten myöhemminkin.
Eilen kuitenkin löysin itseni istumasta low calorie ateriankorvike-luennolla. Sinänsä tuntuu ettei auringon alla mitään uutta. Naiset laihduttavat enemmän kuin miehet, ja miehet useammin lääkärin kehoituksesta kuin naiset jne. Esimerkkinä kaikilla oli paikalle tullut 45 kiloa laihduttanut nuori nainen, ja täytyy vain todeta että "huh huh" -mikä suoritus. Toisaalta joskus kaipaisin esimerkiksi ns "normaalia painonhallitsijaa", joka vuodessa laihduttaisi 3 kiloa. Eikä aina niin mahtipotinsia "suurin pudottaja" suorituksia. Mutta pointtihan on se että suomi läskistyy, ja meillä on entistä enemmän ihmisiä joiden terveytensä takia pitäisi pudottaa painoa muutenkin kuin kolme kiloa.
Hyvistä aikeistani huolimatta paluumatkalla kuulin suostuvani siihen että työpaikalla vetäisimme kyseisen viiden päivän kuurin. *huoookaaaaus* Ei tässä näin pitänyt käydä.
Yritän henkisesti miettiä ettei kyse ole laihduttamisesta vaan kevät piristymisestä. Laihdutus on aivan turhaa, eikä toimi ikinä. Omalla kohdallani olen havainnut, että ainoa vaihtoehto on kulutuksen lisääminen. No sehän on loogista.
Ei kuitenkaan ole pahitteeksi jos kehosta poistuisi ylimääräistä painoa, jo ihan juoksunkin takia. Juoksu ja energiasaannin minimiin vähentäminen ei kuitenkaan sovi yhteen, joten joku kultaisen keskitien ratkaisu tähän on löydettävä. *pohtii norppa ja vetää lounaaksi Peanut&Cranberry baria - 208 kcal*

maanantaina, maaliskuuta 16, 2009

282 päivää jouluun (75 päivää tukholmaan)

Tämä ei tietenkään liity taas mihinkään ja vielä vähemmän jouluun. Etenkään kun en niin varsinaisesti tässä odottele joulua. Mutta se, että joku muu odottaa vielä vähemmän, ja koska viimeksi aiheesta mainitessani eräskin lukija lähestyi minua oikein sähköpostilla, on se jo syy rakentaa aasinsilta aiheeseen.
Olin "unohtanut" eräälle ullakolle tavaroitani. Suoraan sanottuna en siis saanut muuttovaiheessa muutettua niitä, ja sain jättää ne "vähäksi aikaa säilöön" koska eivät kuulemma haitanneet.
Nyt vihdoin pari viikkoa(ja muutama vuosi myöhemmin) sitten sain haettua ne - ja oih ja voih - mitä aarteita sieltä löytyikään. Ihmiselle tekee hyvää joutua kasvoikkain unohtuneiden ullakkotavaroidensa kanssa. Itkeäkö vai nauraa..siinäpä kysymys. Miksi sitä on alunperinkään pakannut pahvilaatikkoon säilytettäväksi jotain niiin "aikansa ehkä jo ennen hankkimista elänyttä". Ehkä se on tuo vanha "täähän on ihan hyvä vielä"- tauti tai "kyllähän tää vielä joku päivä mahtuu" -unelma.
.. Mutta löytyi sieltä pari oikeaakin aarretta. Vuonna 1993 ameriikassa saatu Joulunalle ja vuonna 1984 lahjaksi naapurin Liisalta saatu pannunalunen. Ensin mainitun sain 21-vuotiaana New Hampshiressa, toisen 12 -vuotiaana Loimaalla. Hassua, että ne kumpikin putkahtivat taas esiin ja toivat paljon muistoja mieleen. Erityisen liikuttunut olen tuosta pannunalusesta. Omat kädentaitoni olivat tuolloin melko nollassa. Siitä ei olla paljoa noustu. Täytyykin käydä laittamassa tekijälle facebookin kautta viestiä, että ala-asteella aherrettu joululahja ilahduttaa vieläkin.

perjantaina, maaliskuuta 13, 2009

Turhuuden markkinoilla

Osallistuin tänään l(a)amantorjuntaan hankkimalla enemmän silmäripsiä! Kyllä. Ripsiä. Silmiin. Tuin suomalaista yrittäjää ja hankin jotakin aivan tarpeetonta ja turhaa.
Idea myytiin minulle viime kampaajakäynnillä osana laamankarkoitus-kamppista. Eipä siinä sitten mitään. Ookoo ja päivät varaukseen. Ensimmäinen aika tarvittiin ripsien kestovärjäykseen ja toinen ripsien kiinnittämiseen. Itseasiassa ripseni ovat aina olleet melko pitkähköt ja mustat, etten sinänsä ole osannut kaivatakaan lisäripsiä mutta idea kuullosti niin sopivan turhalta.
Ja sitä se onkin. Pitkät ja tuuheat räpsyttelyripset. Bonukseksi ripsien juuriin kiinnitettiin vielä bling-bling timantti.
Mutta päivän todellinen piilokamerahetki tuli kun kampaajani innostui esittelemään ripsiäni seuraavalle (mies)asiakkaalle. " Hei tule nyt ihmeessä räpsyttelemään Ekillekin millaset bambin-ripset sulla on". Mielelläni olisin jättänyt väliin. En tiedä olisiko sillä hetkellä pitänyt sääliä enemmän miestä vai minua mutta olipahan taas puoliminuuttinen sekin.. " Eeeheeh - tässäpä minä ihan luonnollisesti tulen esittelemään ripsiäni täysin tuntemattomalle miehelle, jonka aivan yhtä luonnollisesti pitää kehua niitä, kummankin tuntiessa olonsa yhtä luonnolliseksi kuin Kannuksen Martta Tuska-festivaaleilla." En tiedä tilasiko Eki samanlaiset.
Olen onneksi menossa huomenna ystäväni häihin, joten lisäripsien ansiosta tuntuu, että kerrankin olen skarpannut. Kunnes morsianta halatessani osa ripsistäni jää kiinni hänen pukuunsa, tai illan aikana keskustellessani onnistun tiputtamaan niitä naapurini lasiin. Mutta ihaninta olisi jos en vielä ensimmäisenä aamuna löytäisi niitä kaikkia tyynyltäni.

Onnekasta perjantaita

Taas on perjantai ja 13. päivä. Koska tiputin jo viime sunnuntaina sakset varpailleni ja kahvinkeittimen käytetyn suodatinpussin pitkin keittiön lattiaa, olen melko toiveikas tämän päivän suhteen. Tunnen myös, ettei varsinaiselle epäonnelle ole tilausta koska koko alkuvuosi on mennyt osittain persiilleen. Tukholman maratoniin on alle 80 päivää, ja eilen kaksi ihmisitä sanoi että keuhkoistani toisinaan kumpuava yskä kuullostaa tulevan jo keuhkoputkista... Fiilis on melkoisen maansa (ja naapurinkin maat) myynyt. On todella vaikea tietää milloin on "oikeasti kipeä" ja milloin "vain väsynyt". Tai missä vaiheessa voi kuitenkin treenata hiukan, ja milloin pitäisi olla totaalisesti levossa. Jääkapin oveen laitettuun treeniohjelmaan on kertynyt huolestuttavan epätasaisesti rasteja, eikä kyse ole ollut viitsimisestä tai ehtimisestä. Ehtimisestä kyllä toisinaan sillä tavalla, että lenkille on voinut päästä useampi tunti myöhemmin mitä on ajatellut mutta kaiken kaikkiaan motivaatiosta ei ole ollut pulaa. Ehkä se on vain epäurheilullisen kroppani tapa kertoa että "suutari pysykööt lestissään". Kriittisiä päiviä elellään. Maanantaina on jo "pakko olla terve" tai Tukholman laiva joutuu starttaamaan ilman norppaa.

maanantaina, maaliskuuta 09, 2009

Tuliaisia hakemassa

Kävin hakemassa Kuisman pois lentokentältä tuliaisten toivossa, ja kyllä kannatti. Tuli 100 gramman sipsipussi. Dijonilla maistettu. Oiva valinta sillä haltioituneena löysin kyseisen tuotteen vuosi sitten, eikä vastaavaa ole suomesta löytynyt. Huomaavaista myös tuoda pikku pussi, eivät ne sipsit nyt niiiiin terveellisiä ole. Mutta makujahan sitä maailmalla kohtaa ja ne painuvat mieliin ikuisiksi ajoiksi. Esim. ranskasta kaipaan järjettömästi tällä hetkellä kaviaarin tapaista Tarama-"tahnaa"
Enkä ole muuten vielä kehunut viime kertaisia Minkki P:n tuomia tuliaisia(tämä kehuminen siis myös sen vuoksi että niitä tulisi lisää). Mutta mausteet ovat todella, todella hyviä tuliaisia. Etenkin jos sattuu kokkailemaan, arvostaa että ripaus ulkomaan tuulia lennähtää yllätyksenä keittiöön. Etenkin tomaattipohjaisiin patoihin ja vahvhoihin talvisiin keittoihin voi aina - ihan kokeilumielellä - lisätä hyppysellisen taikapulveria. Mitä se sitten sattuu olemaankaan.
Minkki P toi retkeltään reipasta chiliä. Tai en minä ihan varma ollut mitä se oli koska pussissa ei lukenut mutta arvelin sen kuitenkin olevan laillista ja menin melko rennolla ranneliikeellä lisäämään sitä soppaani. Ehdin sanomaan "tää on vähän kuumaa", ennen kuin seuraavalla oli lusikka suussa. En ehtinyt täydentämään, että kyse ei ollu lämpötilasta. Mutta hyvää se oli, ja mieleenpainuvaa. Tänään vähän iisimpää.

lauantaina, maaliskuuta 07, 2009

Pop on flop

Kuuntelin hetken aikaa Suomi-Pop kanavaa. Ihan vain yleissivistävistä syistä. Välillä tekee hyvää kuulla mitä "kansalle tarjotaan kun kansa saa mitä haluaa". Kun on soittolistat, on kuuntelijoita, ja kun on kuuntelijoita, saa mainoseurot. Kaupallisilla kanavilla surffaillessa myös päivittää tietonsa radiomainosrintamalta ja tämän hetken trendikkäimmät juontajat.
Iloa ei kestänyt kauaa. Kaiuttimista tulviva massamelusaaste kuullosti vain tylsältä. Tylsältä. Samat kappaleet tuntuvat soivan vuodesta toiseen.(vaikka tunnustankin jammailleeni häpeällisen koreografian vallassa pitkin keittiötäni Kauppaopiston naisten soidessa.) Juontamisen tyylilaji(tai paperista takellellen muiden kirjoittamien artikkelien lukeminen) on kevyesti naureskelevaa ja hihittelevää. Muistan lukeneeni kielentutkijasta joka kertoi nuorten naisten kehittäneen "kevyen, iloisen ja naureskelevan" puhetyylin, joka antaa ymmärtää "ettei minua tarvi ottaa niin vakavasti, ja joka mielistelee vastaanottajaa, koska kaikki mitä vastaanottaja sanoo on niiiin todella hauskaa". Voi hosemariagonzalesjajerusaleminkukkapuskat.
Eipä silti. Juontaminen on vaikeaa. Todellinen taitolaji. Ei ole itsestään selvää, että ääni, persoona, artikulaatio ja rytmin hallinta kohtaavat yhdessä ihmisessä. Se vaatii täysin oman ammatitaitonsa, eikä esim. näyttelijä ole automaattisesti hyvä juontaja, tai toisin päin.
Missikisat olivat yksi häpeän punan kasvoille nostava esimerkki. Näin vain väläyksen tiiviistä kun kaksi aivan väärässä paikassa olevaa "juontajaa" yrittää epäluonnollisesti nostattaa tunnelmaa hokemalla "nyt kyllä jännittää" ja "tässä koemme historian lehtien havinaa". Samaan aikan katsojan päässä kirkui "nyt kyllä hävettää".
Rauhallista ja turvallista Naisten päivää! Toivottavasti suomalaisen naisen autuus ei ole Citymarketista ostetussa 7,60 maksavassa tulppaanikimpussa.
Olen juuri lukenut Sofi Oksasen Puhdistuksen ja se sai mieleeni palautumaan Lilja for everin. Samoin juuri Juno Diazin: Oscar Waon lyhyt ja merkillinen elämä antoi ymmärtää ettei se naisen elämä ole herkkua ollut Dominikaanisessa tasavallassakaan.
Älkää käsittäkö väärin. On ihanaa kun on tuoreita kukkia maljakossa ja tuntee elämänsä täyttyneeksi. Mutta ehkä Naisten päivän ydinajatusta parhaiten tukisi se että naiset huomioisivat toisiaan, ja päivän hyöty kohdistuisi vaikka niille jotka huomiota tai apua eniten tarvitsisivat. Joku nainenhan nämä meidänkin oikeutemme on meille raivannut.
Kansainvälisen naisten päivän tarkoituksena on kiinnittää huomiota siihen tosiasiaan, että monissa maissa naiset ovat alistetussa tai huonossa asemassa miehiin verrattuina.

Sähköpostini tunnistetiedot - siitä vain!

En perehtynyt Lex Nokian ympärillä vellovaan keskusteluun. Mutta ilman seuraamattakin jäi mieleen, että Nokia on uhannut lähteä suomesta, ja että ei kannata vitsailla työntekijän riisumisella, ja että nyt meiltä viedään kirjesalaisuus.
Selailin hajamielisesti NYT -liitettä jossa kansanedustajat kieltäytyivät näyttämästä sähköpostejaan.Älykkäästi vedoten siihen ettei toimittaja ollut samasta vaalipiiristä kohteen kanssa.. Huh, mitä demokratiaa. Yhtäkkiä tajusin myös, että jos esim. Helsingin Sanomien toimittaja haluaisi tulla katsomaan yllättäen minun työsähköpostini niin avaisin ohjelman, ja sanoisin " siitä vain" ja menisin sillä aikaa hakemaan kahvia. Valtavan massan keskeltä saattaisi löytyä muutama henkilökohtainen viesti muttei niistäkään saisi aikaan mitään tajunnan räjäyttävää skandaalia.(mikä taas ehkä on hieman huolestuttavaa oman henkilökohtaisen elämäni ja sen kiinnostavuuden kannalta) Kun taas kansanedustajien sähköpostit.. kauheaa mutta olen vajoamassa tuohon turtaan hyytelövirtaan, joka saa aikaan "kuka niiden posteja jaksaisi kahlata" -tyyppisiä lauseita. Eihän NYT-liitekään oikeasti halunnut selvittää mitä kansanedustajiemme sähköposteissa liikkuu, aihehan oli "no voinko mä nyt sit tulla lukeen sun sähköpostin kun oon sun pomo". Sääli. Jossain kapasiteettini takamailla hämärästi ymmärrän, että minua pitäisi kyllä hyvinkin kiinnostaa.
En muutenkaan ymmärrä suurta meuhkausta tunnistetietojen seuraamisesta. Tänä päivänähän on mahdollisuus käyttää muitakin sähköposteja kuin työnantajan palkkaa vastaan tarjoamaa. En minäkään ole mikään suuri valvonnan puolesta liputtaja mutta en myöskään ole itse harrastanut teollisuusvakoilua, enkä ymmärrä minkälaisia summia välitetyistä tiedoista ollaan valmiita maksamaan. Työnantajan yritystietojen välittäminen ulkopuoliselle, tai niiden käyttäminen oman edunmtavoitteluun (työnantajan palveluksesta pois siirtyvät ja kilpailevan yrityksen perustavat), on varastamista. Ei kai se sen monimutkaisempaa ole.
Deittipostit, matkavaraukset, keskustelupalsta-avaukset, perheriidat ja perinnönjaot on mahdollista käydä myös yksityisten sähköpostiosoitteiden kautta, joten työantajan aikaa voi edelleen huolettomasti käyttää niiden hoitamiseen ilman kiini jäämisen riskiä.

perjantaina, maaliskuuta 06, 2009

Eurokankaasta kaapin kantoon

Tein melkoisen tiiviin työpäivän tänään ilman lounastaukoa, ja kun olin päivän päätteeksi lähdössä kotiin, kävikin ilmi että saisin hypätä taksiin ja lähteä käymään vielä Itäkeskuksen Eurokankaassa. Jollekin toiselle kyseinen vaihtoehto saattaisi olla hupia, tässä tapauksessa se oli vain pitkän päivän, hieman pitkähkö lisä. Tosin, lähtiessäni en vielä tiennyt, että bonuksena päätyisin Marjaniemeen kantamaan autotalliin hankittua -90 luvun toimistokaappia.
Matkalla Itikseen Merihaan kohdalla koin totaalisen aivohäiriön ja intuition yhdistelmän. Toivotin Foguesille aurinkoista viikonloppua.(viime lenkkikuvagallerian kohdallahan tuli valitusta ettei Merihakaa oltu kuvattu ja tuumin ettei se onnistuisi autonikkunastakaan) Bumerangina toivotukseeni soi puhelimeni ja minua pyydettiin kaapin kantajaksi.(tuut, tuut, tuut..)
Hämärästi muistin, että vuosia sitten oli ohjelma jossa taksin matkustajia kuvattiin, joten oli mikromahdollisuus että olisin piilokamerassa. Selkeästi artikuloiden kuitenkin varmistin, että Fogues todellakin halusi minut - avuksi kantamaan kaappia. Pitkän työpäivän, viikon jatkuneen flunssanpoikasen ja Eurokangaskeikan jälkeen samalle taajuudelle pääsemiseen piti pyöräyttää yksi aivoratas ympäri. (ja koska muistin että prepe oli levillä niin pohdin, foguesin tosiaan olevan vailla heikointa lenkkiään) Puhelun loputtua jouduin kyllä toteamaan taksikuskille, että siinä vaiheessa kun naisia pyydetään kantoavuksi, on jo jossain aiemmassa vaiheessa menty pahasti pieleen.. Tosin olisin voinut suostua vain nähdäkseni itse oman ilmeeni kantaessani marjaniemeläisomakotitalon pihalla Iskun täyspuista kaappia korkosaapikkaissani...
Mutta sainpa kattavan katsauksen Marjaniemeen! Siellähän asuu kaikki. Tai kaikkien pienet ja isot pomot. Tai ainakin kaikkien entiset kodit on siellä. Paitsi sen yhden arkkitehtiprofessorin toisen pojan, koska miniä ei suostu muuttuamaan kaupungista.

keskiviikkona, maaliskuuta 04, 2009

Voisitko mitenkään olla raskaana? - hammaslääkärissä

Varasin muutama kuukausi sitten ensimmäisen kerran ajan kunnalliseen hammashoitoon. Homma oli pyörinyt mielessä mutta koska en ole kärsinyt mistään vaivasta, on ajanvarauksen konkretisoituminen kestänyt. Mutta kun soitin, ajan sai helposti ja palvelu oli ystävällistä. Kaksi päivää ennen sovittua aikaa tuli puhelimeeni vielä muistutus tekstiviestillä. Yllätyin ja ilahduin. Hyvä tapa muistuttaa varatusta ajasta, joka on sovittu useita viikkoja tai kuukausia aikaisemmin.
Hammashoitolassa tuoksui aivan koulunhammaslääkäriltä. Olin jo unohtanut tuon fluorin tuoksun. Odotushuoneessa oli rauhallista ja Vallilan hammashoitoasemalla tuntui aika kuluvan verkkaisasti. Ei potilaita käytävillä, ei juoksevia hoitajia. Vain todella rauhallista ja hiljaista.
Vartin myöhässä oli minun vuoroni. Lääkäri oli nuori mies, nuorempi kuin minä! Hyvänen aika, kriisin paikka. "Lapsetko täällä operoivat..?" Ehei, potilas itse vain on kasvanut jo alkunuoruutensa ohi.
Asumaan ei tarvinnut jäädä. Nopea tarkastus, parit röntgenit ja uusi aika. Röngenkuvausta valmistaessaan nuori mies kysyi: "Voisitko mitenkään olla raskaana?". Vastasin kieltävästi mutta jäin pyörittelemään kysymystä pääni sisään. " Siis voisinko mitenkään olla" En tiedä johtuiko kysymyksen asettelu minusta vai ovatko vastaajat keskimääräisesti kovinkin epämääräisiä mutta on eroa kysytäänkö että "Oletko raskaana?" vai "Vai voisitko mitenkään olla raskaana?". Katsoin viisaammaksi päätyä hämmästelemään asiaa vain itsekseni. Ei kannata kyseenalaistaa kaveria jonka kädet on omassa suussa. Joka tapauksessa, parasta oli; reikiä 0. Hinta tässä pikaisesta piipahduksesta oli 46 e. Ei aivan ilmaista pelkästä tarkastuksesta. Katsotaan sitä yhtä viisaudenhammasta sitten seuraavalla kerralla. Toukokuussa.

Kela korvaa hammashoidosta

tiistaina, maaliskuuta 03, 2009

Ihania ihmisiä

Maailma on täynnä ihania ihmisiä. Sen vuoksi kai sitä aamuisin nousee ylös. Vaikkei ehkä juuri sinä päivänä kohtaakaan ketään, seuraavana päivänä on taas uusi mahdollisuus. Ja seuraavana.
Viime viikolla sain kutsun lounaalle kahden ystäväni kanssa. Työpaikkani naapuriin, koska se oli minulle kätevää. Kovin ystävällistä, etenkin kun ystäväni itse ovat aivan toisella puolella kaupunkia. Hymyilytti, koska oli vähän liioiteltua oikein sopimalla sopia päivä ja aika lounaan vuoksi. Etenkin kun muussa kanssakäymisessä olemme hyvinkin casuaaleja - lisäksi kuulin myös "saavani jotakin". Pelotti. Minähän pidän ja en pidä yllätyksistä. Siis pidän, koska ne ovat ihania - enkä pidä, koska..hmm.. joskus ne ovat vähän erilaisia.
No tänään istuiduimme sovitulle lounaalle samaan pöydän ääreen. Kahdella sienikeittoa ja yhdellä vuohenjuustousti. Pienimmällä oli paras. Suklaapuputikkari ja pääsiäismuna. Juhlalounas siis. Viime kerrasta lienee noin tuhannen vuotta.
Lähtiessä ystäväni saivat vihdoin kakaistua ulos asiansa. Mutta melkein ulko-ovelle asti piti päästä. Minulle oli siis lahja. Halausten saattelemana sain lahjakortin. (melkein pelotti katsoa minne, nykyäänhän lahjakortin voi ostaa vaikka lobotomiaan) Mutta kortti oli hieronta/hoitokortti. Minulle! Eikä ollut edes synttäri, Pyhäinnaistenpäivä tai 10 vuotta sitten tavattiin Turussa Vikingin terminaalissa -merkkipäivä. Ystävät olivat vain olleet huolissaan jaksamisestani ja halusivat tsempata. Kuinka mielettömän herttaista ja huomaavaista. Ja kilttiä.

maanantaina, maaliskuuta 02, 2009

Vuoden ensimmäinen Heippa -lappu

Aina sitä sattuu ja tapahtuu. Tällä kertaa ei tosin omassa talossa.
Eräskin ystäväni lähti kotoaan kerrostalosta lauantaina ruokailemaan toisten ystäviensä kanssa, ja myöhässä, joten nyt tiedän, ettei hän myöhästy tahallaan ainoastaan minun luotani.
Uloslähtiessään ystäväni totesi rappukäytävässään olevan muutto meneillään ja mukavasti pesukone ja kirjahylly käytävällä.
Olin jo aivan varma, että ystäväni oli päässyt niitä kanniskelemaan mutta homman nimi olikin eri tällä kertaa, kantaminen hoituikin jonkun muun toimesta. Kun hän parin tunnin kuluttua tuli takaisin kotiin, oli rappukäytävä tyhjä mutta seinällä oli jätetty lappu:

Hei!
jos otit tästä vahingossa 28.3.09 pesukoneen ja ruskean kaapin niin palauta tai kerro mistä voi noutaa.

sunnuntaina, maaliskuuta 01, 2009

Jatketaan aiheesta - tai sittenkin sen vierestä


Hesarissa julkaistiin tänään mielipidekirjoitus aiheesta avio- ja avoliittojen määrästä. Liitossa eläminen on selvästi vähentynyt. Kolme- nelikymppisiä elää nyt yksin enemmän kuin parikymmentä vuotta sitten.
Kirjoituksessa kerrottiin myös, että nainen voi kaivata seksiä. Mies lasta. Hetkisen ratas päässäni haki toista vaihdetta. Siis onko tämä tieto, jota seuraavaksi viikon mittaan saamme kuulla eri uutiskanavilta. Vuosi on 2009. Miksi nainen ei kaipaisi seksiä? Miksi mies ei haluaisi lasta? Ja toisin päin. Ei tarvitse kuin lukea keskustelupalstoja joissa nimettömänä nainen voi tunnustaa fyysisen tarpeensa sekä mies halunsa jälkikasvuun ja kumppaniin. Mutta on toki myös niin että osa yhden hengen talouksissa elävistä ovat myös itse tehneet valinnan kyseisestä elämäntavasta.
Mietitäänpä hetkinen, että meillä ei mene ihan lujaa mielenterveyspuolella. Kanootit heiluvat ja mattojen hapsut menevät solmuun. Jossainhan se näkyy. Ei kai meillä voi olla tasapainoisia parisuhteita ja onnellisia perheitä vanhempana jos homma lähtee keulimaan jo lapsena tai myöhemmässä kasvuvaiheessa.
Totta, että yhteiskuntapolitiikka voi vaikuttaa perheellistymiseen. Mutta pitääkö tavoitteen olla avioliittojen ja lapsien lisäämistä, jos sitä ennen ei pystytä tukemaan tasapainoiseksi aikuiseksi kasvamista.
Puolet avioliitoista päättyy tällä hetkellä ja arviolta noin 30 000 lasta kokee vuosittain vanhemiensa eron. Sinänsä henkilökohtaisesti olen eroamisen kannalla. Lapselle on varmasti parempi viettää aikaa kahden rauhallisen vanhempansa kanssa erikseen kuin kasvaa riitaisassa kodissa. Vielä parempi jos koko perhe pystyisi viettämään rauhallista aikaa siinä samassa kodissa mutta aina asiat eivät mene niin kuin mielikuvituksessa. Tosin järjen kanssa voisi myös aavistella ettei epätasapainoisesta seurustelusuhteesta tule papin vihkimisellä tasapainoista avioliittoa.
Joka tapauksessa on tärkeää että yhteiskunnan rakenteita ja muutosta tutkitaan. Jaksan itse uskoa yhteisöllisyyteen. Yksilö vahvuus tai heikkous jää "näinä aikoina" niin helposti massan jalkoihin. Vertaisryhmä ja yhteisön tuki saattaisi olla monelle yksilölle se kriittinen oljenkorsi eristäytymistä ja syrjäytymistä vastaan. Ei tarvitse olla avo- tai avioliitossa ollakseen tasa-arvoinen ja -painoinen yhteiskunnan jäsen.

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...