keskiviikkona, maaliskuuta 18, 2009

Länsirintamalta ei mitään uutta. Tänään työpaikkaruokailu koostui yhdestä proteiinimehusta, pussisopasta(joukkoon piti toki sekoittaa villirucolaa) ja mansikanmakuisesta juomajauheesta. Lisäksi meni pari kuppia kahvia(tavallisen viiden sijasta), sekä runsaasti vettä. Kotona päätin että voin "syödä tavallisesti", koska nyt liikunnan lisääntyessä tarvii myös energiaa. Lautasellinen pastaa SEKÄ minkki p:n suosittelema avocado-pinjansiemenleipä kruunasivat illan. Mutta lautasellinen pastaakin on vähemmän kuin kolme lautasellista, joten tunnen olevani vielä turvallisilla vesillä. Eikä missään tapauksessa ole tarkoitus minkäänlaiseen itsensä rankaisemiseen. Päinvastoin, nyt jos koskaan sitä tarvii tsemppiä ja reipasta energiaa. Ja jos tässä nyt oikein toivelistaa tehdään, niin ei ripaus optimismia ja hyvää tuultakaan olisi pahitteeksi..
Tänään huomasin taas miten lenkille lähteminen porukassa sopii minulle.(yllis) Yksin lenkkeilyssäkin on monta hyvää puolta. Voi lähteä silloin kuin haluaa, juosta minne haluaa, ja sitä vauhtia mitä haluaa. Mutta suurin haaste(olemattoman kunnon lisäksi) itselleni on ajatusten puute. Olen yleensä ajatellut ajatukseni päivän aikana niin moneen kertaan, ettei niistä enää riitä matkaseuraksi. Kun maisemat ja reititkin ovat tuttuja alkaa kahden minuutin kuluttua puuduttaa.
Mutta seuralenkkeilessä innostun jo pelkästä sosiaalisesta ilosta, ja lenkki sujuu aina helpommin. Matka sujuu myös keskimääräisesti aina nopeammin, koska yleensä muut juoksijat ovat pidempi askeleisia. Tänään seuraa tuli naapurin pariskunnasta. Tutustuminen uuteen tuttavuuteen kävi vähän katkonaisesti, koska aina pienenkin ylämäen tullessa pulssini alkoi lähetä 180.. Mutta ehkä näitä kertoja vielä tulee, matka pitenee ja minunkin pulssini laskee. Kiitos kuitenkin M&G:lle sekä Kuismalle hölkkäseurasta!

6 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Meillä oli siis sama ruokavalio eilen. :) Uudessa Sport -lehdessä oli taas kaikentyyppisiä treenejä erilaisia juoksutapahtumia ajatellen. Kannattaa tsekata, jos löytyis jotain vinkkiä. MinkkiP

Anonyymi kirjoitti...

Kiitoksii vaan itsellenne, hienoa aina silloin tällöin muistuttaa itelleen että lenkkeilystäkin voi tehdä mukavaa unohtamalla suorittamisen =)

Anonyymi kirjoitti...

mä oon lukenu noi fitit ja sportit ja juoksijalehdet ja maratonkirjat + keskustelupalstat muutamaan kertaan.. mutta ainahan sitä joku uusi erikoisempi kuntopiiriliike mukaan mahtuu.. :D
aikaa on 70 päivää, eikä tässä oikein ehdi kun paranemaan täysin terveeksi, juoksemaan niin paljon kuin pystyy, ja toivomaan että suomisisupe*kele hoitaa sen mitä aikakapeikossa ei ole ehtinyt..

ja miika, mä oon iloinen jos kaikilla muilla unohtui se suorittaminen.. ;)

Anonyymi kirjoitti...

Nii-in, mutta kun pitäis tehdä vähän muutakin kuin juosta... :)
MinkkiP

Norppa kirjoitti...

Tiedetään. Pitäis olla myös terve, ja pitäis varata monipuoliseen harjoitteluun myös puoli vuotta.

Anonyymi kirjoitti...

Tiedetään ilmeisesti joo, mutta ei silti uskota. MinkkiP

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...