torstaina, maaliskuuta 26, 2009

Matti knows 69

Kuin keväinen krookus, puhkesi piristävä kohu taas Matti Vanhasen ympärillä. Ei, Matti ei ole hurahtanut luonnonmukaiseen viljelyyn tai alkanut käyttää hamppuvaatteita vaan kunnon keski-ikäisen miehen tapaan Matti on vitsaillut sähköpostitse naispuoliselle ehdokkaalle hänen 69-numerostaan. Tuon naisen nimeä Matti ei luonnollisestikaan muista, eikä vitsailu ole ollut mitenkään erityisen sopimatonta. Muistaakseni on myös saman ikäisiä kansanedustaja miehiä, joiden mielestä naisiin kohdistetut alapäävitsitkään eivät ole erityisen sopimattomia, eikä sinänsä kyllä perseellekään läppäily. Jos sen vaan tekee noin niin kuin leikkimielellä. Siinähän on sitten kohteen huumrointajussa vikaa, jos itteensä ottaa.
Mutta kyllä tässä hiukan joutuu kulmiaan nostelemaan. Tyyppi on maansa pääministeri, ja haki ensin shägäilykaverinsa suomen suosituimmalta deittisivustolta, ja sen jälkeisen kohun jälkeen lähettelee vielä 69 sähköposteja "naiselle jonka nimeä ei nyt edes muista".
Kaikesta oppii, paitsi ei välttämättä.

6 kommenttia:

Hanna Kopra kirjoitti...

Kaikkia kunnia Matille! Keskusta onnistuu nousemaan suurimmaksi puolueeksi ja "vaikka mitä", olemaan jopa (ainakin omasta mielestään) kaupunkilainen ja kaupunkilaisten puolue ja mitä tekee Matti Taneli Vanhanen?! Ja ei kerta riitä pälseilyyn, ei kaksi… Voi HYVÄ LUOJA mikä tapaus. Ei ihme, jos keskustan kenttäväki käy hiilenä. Kai keskustalaisetkin ovat yleisesti Mattia fiksumpia. Mies on kävelevä aikapommi, jolla on kyseenalaiset taidot uusmeediataidoissaan. Mitä sitä nyt nimiä muistamaan, kun numero jää paremmin mieleen. Eikö sitä jumaleissöns nolota antaa aina kommentteja: "Nooo se nyt oli sellaista leikkimielistä pilailua ehdokasnumerosta 69…". Hei! Mua nolottaisi kertoa tommosta edes parhaille kavereille, mutsille tai vaikka vaan tuntemattomalle bussiaa. Saatika valtakunnan uutisissa. Get real.

Norppa kirjoitti...

Mä nyt tunnen tota keskustan kenttäväkee niin huonosti, että en tiedä haittaako jos heikäläinen on noita leikkimielisiä "kuis panee?" sutkauttelijoita - mutta varmaan tolla sukupolvella on ikävä sitä aikaa kun hameväkeä sai kähmiä kabinetin oven takana, eikä siitä uskallettu kertoa saatika kirjoittaa.
Onkohan ton ikäisillä jäänyt ymmärtämättä joku pieni yksityiskohta tekstiviesteistä ja sähköposteista?
"Noooo, mulla nyt vaan sattuu olemaan sellanen huumorintaju joka kiertää vaan sukupuolielinten ympärillä, jota mä sitten joudun selittelemään 7-päivää lehden paljastusten jälkeen tiedotustilaisuuksissa "

Hanna Kopra kirjoitti...

Mutta ONNEKSI Masa sitten paikkaa meediakuvaansa jne. menemällä kihloihin!

Anonyymi kirjoitti...

Ei tietenkään muista lähettäneensä mitään eikä varsinkaan neidin nimeä kenelle. Mutta kyllä meidän Matti reippaana partiolaispoikana sen vielä onkii jostain kansiosta (vinkki matille et kannattais katsoa sieltä lehetetyt viestit kansiosta) esille. Eikä meidän Matti ahkerana poikana jätä juttua siihen, vaan hän keksii että nyt jos koskaan hänen yksityisyyttään ja kunniaa on loukattu mitä törkeimmällä tavalla, tuomalla asia julkisuuteen ja median pyöritettäväksi. Siispä ei muuta kuin asia oikeuteen ja viestin saanut henkilö on saatava keinolla millä hyvänsä syylliseksi ja häntä on rangaistava ankarimmalla tavalla. Että näin tällä erää maassa nimeltä SUOMI!!!

Ana kirjoitti...

Iltakeltalehdet julistivat vierekkäin tätä Matin kähmintää ja Matin kihlausta... LOL.

"Sirkka, perkele, nyt on piru merrassa (taas) mennään nyt helv kihloihin ja äkkiä niin saadaan tää mouho loppumaan! Jooko? Hyvä, mä soitan Iltsikkaan..."

Jenni kirjoitti...

Repeilin koko jutulle. Mitä se oikein selittää, että leikkimielellä ja viattomasti. Myöntäisi, että yritti saada, ja sillä hyvä, hävettäis vähemmän...

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...