maanantaina, maaliskuuta 23, 2009

Vapaa maanantai

Takana viikonloppu kyläilyä ja edessä vapaapäivä.
Viikonloppu meni saviseudulla Loimaalla. Hieman ristiriitaista minulle koska aina uskon ehtiväni enemmän mitä on käytännössä edes mahdollista. Parissa päivässä pitää käydä kylässä joka paikassa, iiseillä mutta puuhastella jotain ylimääräistäkin. Mahdottomaksi tämän tekee myös se että meno-paluineen yleensä puuhasteluille jää vain yksi kokonainen päivä. Ja hyvässä lykyssä jää vielä huono omatunto kun olisi vielä pitänyt sitä ja tätä, tuolla ja täällä.
Tällä kerralla sentään ehdin isoäidille, vanhemmille, kummipoikani äidin lapsuudenkotiin, kauppaopiston vieruskaverini Pauliinan luokse sekä kummityttöni luokse. Pääsin myös lenkille, joka osoittautua hieman liian kunnianhimoiseksi mutta ehkä joskus kantapään kautta oppii..
Paluumatka koukkasi vielä iltamyöhään Nummelan kautta kokeilemassa nelikuukautisen ranskanboxerin nastahampaita.
Tänään aion levätä ja pistää asioita järjestykseen. Oiva yhdistelmä tuokin. Lepäämistä ja "kaiken tekemistä". Kakkua ei voi kuulemma samaan aikaan syödä ja säästää. En ymmärrä. Voihan sitä nykyään pakastaakin.
No jo se että herää ilman herätyskelloa on juhlaa. Sen jälkeen kehystysliikkeeseen ja kevätraivauksen kimppuun. Luonnollisestikin tämän keskellä aktiivsesti lepään ja rentoudun.

Ei kommentteja:

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...