torstaina, maaliskuuta 19, 2009

"Voi olla"

Erehdyin tänään Sokoksen 3+1 päiville. Pääsin kerrankin ajoissa töistä, kävelin keskustaan ja muistin että ostoslistalla oli sportbra eli urheilurintaliivit. En hirveästi hinkunut kauppaan ja tungokseen mutta ajattelin hoitaa homman pois alta ja mielellään vielä järkevään hintaan.
Sopivat löytyivätkin, ja ihan 50 prosentin alennuksella. Tietysti kauppaan liittyi tuskallista pukuhuone- ja kassajonottamista, sekä alennuspäivillä vallitseva kaaos mutta minulla oli taas zeniläinen(eipä ollut kauaa) päiväni. Päätin suoriutua kassalle voittajana jo siitäkin syystä, että on varsin tyhmää mennä ostamaan seuraavalla viikolla sama tuote täyteen hintaan.
Kotimatkalla, täysin poikkeuksellisesti, päätin tarkistaa kassakuittini. Olen siis niitä hölmöjä jotka a) yleensä kassalla jo ajattelevat aivan muita asioita kuin itse maksutapahtumaa ja b) jostain käsittämättömän väärästä syystä luulevat, että kauppa olisi vastuussa veloittamiensa summien oikeellisuudesta. Ja kappas keppas, urheilurintaliiveistä(ei, ei tule kuvaa) ei oltukaan vähennetty hintalapussa olevaa alennusta. Voihan vattujenkevät ja karibianmarengit! Uukkari, takaisin kauppaan ja kassalle - jonottamaan.
Ja miten käy kun varsin väsähtäneenä ja hiiltyneenä pääsen samalle kassalle ystävällisesti tiedustelemaan että olisikohan tässä nyt veloitettu liikaa.. Saan vastaukseksi välinpitämättömän ilmeen ja vastauksen: "Voi olla." (whaaatheeeeewooook??!) Voi olla?! Mikä vastaus on omasta virheestä asiakkaalle: "Voi olla." Ei pahoittelua, ei hymyä, ei mitään. Vain välinpitämätön: "Voi olla." Yritin vielä vihjata, ettei ole hirveän hauskaa palata takaisin kauppaan uudestaan jonottamaan virheellisesti veloitetun summan vuoksi mutta nada. Kokemani lisävaiva ei saanut vastakaikua.
Turha varmaan sanoakaan ettei maksutapahtuman korjaaminen ollut ainakaan nopeutetusta elokuvasta. Kun sitten vihdoin korjauslappu oli täytetty, kysyy Vuoden Asiakaspalvelija: "Haluaisitko kuitin?" Vastasin "Kyllä kiitos" (häivähdyksenomaisesti ymmärsin että kuitti on hänen kanssaan asioidessaan kovaa valuuttaa), johon Vuoden Asiakaspalvelija jatkoi: "Niin mekin". Tässä kohdassa pokkani petti ja kysyin pelleilikö hän. Olin jo niin ällistynyt, että pystyin vain tiedustelemaan että ihanko tosissaan hän ensin kysyi haluaisinko pitää kuitin, mutta sitten saisikaan sitä? Nuivaeleisesti puhumatta hän ojensi kuitin minulle. Lähtiessäni kiitin. Mutta mistä?
En tiedä missä vaiheessa elämää 30 euroa on muuttunut yhdentekeväksi. En myöskään tiedä missä vaiheessa asiakaspalvelussa keskustan tavaratalossa on lopetettu käyttäytyminen.
Mutta kyse on periaatteesta. Jos lähden kaupasta maksamatta 30 euron tuotetta, syyllistyn varastamiseen. Jos kauppa taas veloittaa minulta 30 euroa ylimääräistä, mihin se syyllistyy. Ei mihinkään? Voi olla.
Mietin myös mihin ammattiin tuo tämän päivän Valopilkku mahtaa valmistua. Todennäköisesti lääkäriksi, ja kun 10 vuoden päästä tarvitsen allekirjoitusta lonkkaleikkaukseeni, hän muistaa minut rasittavaksi häiriköksi heti kätellessä ja päätyy amputoimaan toisen jalkani..
Voi olla.

4 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Tähän sopii tagiksi Norppa käkättää.

Minttu kirjoitti...

No voihan perse mikä Päivänsäde!! =/

(pahoittelut kielenkäytöstä, mutta oli ensireaktio ja juuri nyt en jaksa muuksi muuttaa :)

Anonyymi kirjoitti...

Itsekin olen viime aikoina ihmetellyt asikaspalvelun laadun melko voimakasta laskua pääkaupunkisueudulla. Näinä aikoina sitä on ehkä hieman vaikea ymmärtää.

Muutama viikko sitten Cantina Westissä menimme ennen hiihtoretkeä lähimpään pöytään istumaan. Katsoin vielä, että missään ei ollut varattu kylttiä. Alle 10:ssä sekunnissa paikalle ryntäsi tympääntyneen näköinen tarjoilija. "Se pöytä on varattu." Vastasin ystävällisesti "Ai jaa. Yritin kyllä etsiä, mutta missään ei ollut varattu kylttiä." Tähän sain ammattilaisen vastauksen + mulkaisun "Ei kai se 'Odottakaa pöytiin ohjausta' kyltti tuolla turhaan ole." Selvä ja kiitos. Söimme muualla.

Norppa kirjoitti...

Kyllä mä näksisin, että tähänkin liittyen Annamari Sipilän kolumnissa oli pointtinsa:
http://www.hs.fi/juttusarja/sipila/artikkeli/Vali+vali/1135244510833

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...