sunnuntaina, toukokuuta 03, 2009

Tiedottamisen perusasiat haltuun

Taloyhtiössä tapahtuvien remonttien yksi kriittinen, joskus jopa kriittisin kohta, on tiedottaminen. Kun ihmiset eivät tiedä mitä heidän kodeissaan tai ympärillä tapahtuu, se aiheuttaa turhaa epävarmuutta. Lisäksi se lisää turhia yhteydenottoja vääriin tahoihin, ja silloinhan menee kaikilla hermo. Harvoin, tuskin koskaan voi tiedottaa liikaa, tai liian selkeästi. On myös korrektia ilmoittaa asioista vähintään muutama päivä ennen. Kaikki eivät ole joka aamu täydessä valmiudessa odottamassa kaapelirasian asentajia.. Riittäisi kun ilmoitustaululla olisi tieto: kuka tekee, mitä tekee, ja milloin tekee. (ja mihin voi ottaa yhteyttä kun joku onkin tehnyt jotain muuta)
Meidän ulkoremonttimme yhteydessä on ollut sama juttu mutta kun asiasta huomautettiin, ilmeisesti useammankin kerran, alkoi A4:sia ilmestyä hieman tiiviimpää tahtiin.
No, nyt ollaan kuitenkin siinä vaiheessa, että viimeisimmän tiedotteen mukaan telineiden purun piti alkaa lauantaina. Ei tietenkään alkanut mutta voihan se tarkoittaa, että maanantaina. Tämä puolestaan tarkoittaisi sitä, että kuukausia kestänyt kammiossa asuminen loppuisi, ja vihdoin päivä voisi paistaa ris..kotiinikin.

Ei kommentteja:

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...