keskiviikkona, kesäkuuta 10, 2009

Tilastoja ja politiikkaa

Kävijätilasto huutaa edelleen nollaa mutta ystävällisistä ilmoittautumisista päätellen, voin jättää nämä nollat huomioimatta ja käydä korjaamassa koodia; kunhan kerkeän(niin kuin Loimaalla sanottaisiin). Eli ei siis ole syytä tehdä Martti Korholoita.
Koska kaikkia luonnollisesti kiinnostaa niin voin kertoa mielipiteeni samaan hengenvetoon myös SDP:n nykytilasta. Ei, Jutta Urpilaisen ei pitäisi mielestäni erota. Väsähtänyttä kenttäväkeen ei puhalleta henkiin vaihtamalla puheenjohtajanainen miespuheenjohtajaan. Siitä huolimatta että, työtätekevä mies kuulemma spekuloinnin mukaan vieroksuu puoluetta, jota voi sukupuolesta riippumatta johtaa kumpi tahansa. Jutta Urpilaisella on mielestäni edelleen näytön paikka, samoin hänet valinneillaan. Nyt on aika vain pitää pää kylmänä ja jatkaa valitulla linjalla. Vaalien aikana oli hienoa nähdä miten paljon duunia nuoret ehdokkaat tekevät, ja miten paljon heillä oli eri alan osaajia tukijoukoissa. Mutta ehkäpä ei olisi ollut haitaksi jos meillä olisi ollut mukana muutama aktiivinen nuori miesehdokaskin mukana. Ei siksi, että olisi mitenkään nostanut ehdokkaiden tai politiikan tasoa mutta ei haittaisi vaikka SDP olisi poliittinen puolue, ei nais/mies-puolue.
En usko, että Korhosen veto saa suurtakaan hetkautusta aikaan nukkuvissa vasemmistoliittolaisissa. Sen sijaan Esko Seppäsen messiaaksi nimittämällä Arhinmäellä on tuhannen taalan näytön paikka. Sekä niillä kaksikymppisillä jotka ovat aiheesta vasemmistoliittoon lähettäneet sähköpostia ja kommentoineen Arhinmäen blogia. Valitettavasti, ja todellakin niin erittäin valitettavasti, maailmaa ei vain muuteta pelkästään blogia kirjoittamalla.
Näinä aikoina vasemmiston nousulle pitäisi olla tilausta mutta nykyään on niin vaikea saada mitä tilaa.
**
Politiikan lisäksi kommentti viihdepuolelta; Sarasvuon avovaimolle henkinen itsenäisyys on maksanut arvioista riippuen vähintään 20 miljoonaa euroa..? Aivan kelpo hinta siitä ettei tarvinnut olla naimisissa Jari Sarasvuon kanssa.

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Moi Norppa,

olet ollut mun RSS-feedissä jo jonkin aikaa (tarkemmin sanottuna siitä asti kun oltiin Jazz-illassa Dubrovnikissa viime vuoden puolella), joten sitä kautta tulee varmasti hittejä useampikin päivässä (kun RSS-lukija käy tsekkaamassa onko uutta luettavaa) ja jos uusia artikkeleita on, vilaisen ne ainakin läpi saman päivän aikana, joten kyllä sinulla ainakin yksi lukija on :-)

M~

jazz-norppa kirjoitti...

Oih M, tuo kuullostaa niin sivistyneeltä - "kun olimme jazz-illassa.." :) Mutta kiitos ilmoittautumisesta ja läpivilkaisuista - on niin ilahduttavaa saada kuulla olevansa toisen RSS-feedissä ja arjessa mukana. :)

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...