sunnuntaina, syyskuuta 06, 2009

Vasara ja nauloja


Upea sunnuntai. Pääsin käsiksi sirkkeliin. Eikä edes sattunut. Pääsin myös näkemään lattialaudoituksen alle, sekä miten uusi lautalattia löytää muotonsa. Myös sähköputkenasennusta lattiapuruihin tuli seurattua tiiviisti. Toivottavasti seuraavalla kerralla pääsisin vielä mukaan seinälevyn asennukseen ja listoitukseen.
Jäin samalta istumalta pohtimaan miksei työväenopistosta tunnu löytyvän perusrakentamisen kursseja. Löytyy kyllä kursseja kokkaukseen, käsitöihin, veistoon sekä puutarhan hoitoon mutta "miten uusin lattian" -kurssia ei ole tarjolla. Perunoiden keittämistä tai pannulapun virkkaamista on saattanut oppia jo peruskoulussa mutta ainkaan meillä Loimaalla ei käsitelty missään vaiheessa lattian koolausta. Entä mainittiinko teillä jotakin tuulettuvasta alapohjasta, tai siitä mikä olisi kestävintä luonnonmukaista maalia? (viimeksi mainittuun kuulemma saa asiantuntevaa palvelua Töölön värisilmästä) No, pientalorakentamisen kehittämiskeskus järjestää sentään jotain, mutta kolmessa tunnissa ehtii tuskin raapaista kuin pintaa. Mutta eihän koulussakaan ammattilaisiksi opita, vaan annetaan tarpeellisia työkaluja matkan varrelle.
Tuntuu, että meillä on muutenkin tarjolla käytännön lyhytkursseja liian vähän. Kohtuu ajassa ja kohtuu hinnalla järjestettävillä remonttikursseilla olisi varmasti kysyntää. Esim. listoittamisen perusteet pystyisi varmasti käymään läpi neljässä tunnissa. Pari viimeistä tuntia voitaisiin käyttää käytännön harjoitteluun. Kaakeloinnista ja tapetoinnista puhumattakaan. Sen sijaan puuveneenrakennus -kurssille en himoitse tänäkään vuonna.
Espoon työväenopistosta sentään löytyy seuraava:

Kurssilla käydään läpi sisäseinien maalaus, tapetointi ja panelointi, katon maalaus, kosteiden tilojen vedeneristys, maalaus ja kaakelointi. Muovimaton ja parketin asennus lattiaan. Remontin suunnittelu, työvaiheet ja tarvittavat työkalut. Kurssi ei sisällä käytännön harjoittelua.

Ei kommentteja:

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...