torstaina, lokakuuta 15, 2009

Joka päivä on hyvä päivä puhua norpista

Joka päivä on hyvä päivä puhua norpista. Minkki P soitti aamulla Engelin aamiaiselta norppa-puhelun, liittyen Saimaalla syntyneisiin kaksosiin, joiden nimet ovat: Arka ja Parka!
Vaikka nämä ensimmäiset pakkaspäivät ovat ottaneet aamuisin koville, ja tieto ennen aikaisesta talvesta on jo itsessään veret hyydyttävä, muistin välittömästi että nyt pitää toivoa pitkää, ja ennen kaikkea lumista talvea! Puhelu myös muistutti siitä, että kun on yhteinen kiinnostuksen kohde niin ilosanomaa jaksaa myös levittää

Mitä me Saimaannorpasta tiedämmekään? No ainakin että:

Saimaannorppa elää vain Saimaalla.Se on yksi harvoista makeassa vedessä
elävistä hyljelajeista.
Saimaannorppa jäi eristyksiin Saimaan altaaseen noin
8000 vuotta sitten, kun järvien yhteys Itämereen jääkauden lopulla katkesi.
Sopeutumana Saimaan sameisiin ja sokkeloisiin vesiin saimaannorpalla on
sukulaisiaan suuremmat silmät ja aivot.
Mutta. Saimaannorppa on erittäin uhanalainen laji. Saimaannorppia
arvioidaan olevan nykyisin noin 260.


Ymmärrän myös kalastajia. Eihän kukaan halua oman elinkeinonsa olevan uhattuna. Yhtenä tukikeinona kerätään katiskoja alueen kalastajille. Hmmm.. taidanpa alkaa kerätä varoja kimppakatistakaan... Ilmoittautumisia otetaan vastaan.

Lukiessani tätä olin melkein kateellinen Juha Taskiselle..
ja video täältä.

Katso myös Norppaklubi

2 kommenttia:

Miika kirjoitti...

Ite muistan taannoin lukeneeni että ammattikalastajat olisivat enemmän tai vähemmän sitoutuneet rauhoittamaan pesintäalueet, mutta huvikalastajien verkot ovat siellä edelleen... Jos näin on, niin ei tässä voi edes puhua elinkeinon vaarantumisesta vaan silkasta piittaamattomuudesta.

Khayr kirjoitti...

Jälleen ajankohtainen aihe! Voisit nostaa blogissasi myös tätä esille uudemman kerran, niin saadaan taas sanaa levitettyä.

http://maissipussinmatkassa.blogspot.com/2012/03/saimaannorppa-taas-tappolistalla.html

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...