sunnuntaina, lokakuuta 04, 2009

Mukulat multaan!

Lauantaina taisin ensimmäisen kerran elämässäni istuttaa kukkia. Siis täysin oma-aloitteisesti ja vapaasta tahdostani. Istutustyyli oli hieman vapaa ja suunnittelematon, joten oletan sen näkyvän myös kevään mahdollisessa kukinnassa. Tai saa nähdä käyvätkö myyrät apajilla, tai viekö mahdollisesti halla amatöörin mukulat, mutta arpa on heitetty.
Kukkaistutus oli muun puuhastelun sivutuote. Nyt kun olen keskittynyt(vaihteeksi) suuriin linjoihin, ymmärrän että isompien raamien sisällä kevään kukkien väri tai koko on melko sivuseikka.
Ymmärrän että luonnon kanssa yhteiselo on henkien taistoa sekä välineurheilua. Kun yksi talikko katkesi, piti hankkia tilalle toinen. Nyt lähdettiin uuteen taistoon Fiskarssin pistolapiolla ja talikolla. Eikä tarvitse sanoa, opin kokemuksesta, talikkoa ei ole tehty juurien maasta vääntämiseen. Ja oikeastaan olen jo aavistamassa, että oikeastaan koko juuritaistoon ei kannata käydä manuaalisesti, vaan siinä hommassa jyrsin on se joka puhuu mutta paremman puutteessa, kokeillaan ensin vaikeamman kautta. Otetaan järki käteen vaikka ensi keväänä. Aikaa on.
Puutarhajyrsimen voi muuten myös vuokrata

Ei kommentteja:

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...