keskiviikkona, lokakuuta 07, 2009

Oma alue ei-tupakoitsijoille

Festareille ja urheilukisoihin kaavaillaan tupakointikieltoa, tai ainakin suunnitellaan omaa aluetta tupakoitsijoille. Luin aiheesta ilolla. Ravintolat eivät hävinneet suomesta vaikka tupakointi niissä kiellettiin. Alkoholin myynti ravintoloissa on saattanut laskea mutta siihen määräävin tekijä on, yllätys yllätys, hinta, eikä tupakointi. Muutamalle juottolalle on ollut suorastaan eduksi joutua muuttamaan itsensä ruokabaariksi. Suomi ja ihminen kaipaa kyllä hyvää, kohtuu hintaista ruokaa, halpaa kaljaa ja kallista röökiä ei niinkään.
Ymmärrän, että ulkona festareilla on saatava polttaa. Mutta onko pakko tunkea sinne eturiviin palavan tupakan kanssa? Voisiko sitä tupakkaa polttaa kuitenkin niin ettei tuhkat ja savut olisi takakireän ei-tupakoitsijan niskassa ja naamalla?
Kun ystävällisesti pyydät päällesi karistavaa tupruttelijaa lopettamaan, kuulet olevasi "nipottava ämmä, joka naamasta näkee ettei ole ikinä saanut". Se siitä yhteistyöstä. Tarvitaan siis säännöt järjestäjiltä. Suomessa on muutenkin suuri kynnys tulla toisen henkilökohtaiselle alueelle esittämään toiveita, mutta ymmärrämme kuitenkin kutakuinkin sanat sallittu ja kielletty. Niitähän voi kuitenkin soveltaa Maan Tavan mukaan.
Minulle kelpaisi myös oma alue ei-tupakoitsijoille. Jos tupakoitsijoita risoo, että heidät aidataan kuin karja konsanaan, käy minulle myös että alue järjestetään röökittömille. Onhan ravintoloissakin pystynyt valitsemaan haluaako savuttomalle vai savulliselle puolelle.
Loppuun vielä tilitys suoraan sydämestä. Erityisesti itsenäni ovat vuosikaudet ärsyttäneet tyypit jotka humalapäissään sytyttävät tupakan, ja heiluvat se kädessään, vain sytyttääksen seuraavan, ja seuraavan. Tupakasta vedetään korkeintaan parit henkoset, mutta sen on oltava koko ajan palamassa kädessä.
Entä tupakoinnin kieltäminen autossa, jossa on lapsia? Kyllä, isoveli valvoo ja suomi on holhousyhteiskunta, mutta mitä sitten pitäisi tehdä kun aikuinen poltaa autossa, jossa sisällä on lapsia? Tiedetän, että passiivinen tupakointi lisää lasten hengityselinsairauksia. Voisinko esim. veronmaksajana kieltäytyä maksamasta näiden lasten hoidosta, ja vedota siihen että "suomi on vapaa maa", ja näiden lasten vanhemmat ovat tehneet vapaan valinnan altistuttaa lapsensa, joten heillä on täysi oikeus myös irtaantua yhteiskunnan pakkoterveydenhoito-tuesta? Ei sitten holhota, millään puolella.

4 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Ravintoloissahan on todella mukava asioida nykyään, kun ne ovat savuttomia. Entisenä tupakoitsijana voin sanoa, että en koskaan ole pitänyt sisällä polttamisesta. Siinä tunsi koko tupakoimisen tunkkaisuuden.

Mitä tulee näiden yleisten ulkona järjestettävien tapahtumien tupakoimiskieltoon on hieman eri asia. Olen kyllä samaa mieltä, että se on hyvä asia, mutta vaikeammin ihmisten hyväksyttävissä. Periaatteessa tilanne on se, että X menee ravintolaan, mutta häntä kielletään polttamasta siellä. X ymmärtää asian hyvin ja siirtyy ravintolan pihalle polttamaan. Hän ei todennäköisesti kuitenkaan ymmärrä miksi hän ei saisi polttaa ulkona, vaikka onkin festarialueen sisällä.

Toisten huomioiminen, vaikka sitten olemalla polttamatta toisen naaman edessä, on valitettavan katoava ominaisuus, kun on muutama kalja alla ja suosikki urheilulaji katsottavana.

Terveysuutiset kootusti - Kookas

Anonyymi kirjoitti...

Sama juttu niiden shampanjaa ruiskuttavien juppien kanssa. Aina pilaamassa vaatteita Kallessa.

- Fogues

Norppa kirjoitti...

No, ymmärryksen lisääntyminen vaatii yleensä hieman aikaa ja totuttaumista. Hyvän matkaa ollaan jo tultu, ja kyllähän hienointa yhteiskunnassa olisi jos kaikki voisivat ottaa toisensa huomioon, asiassa kuin asiassa.

Fog; sitä vaan oon jäänyt ihmettelemään, että miten ne jupit ei koskaan läikytä sitä itsensä päälle?

Anonyymi kirjoitti...

Minun puolesta tupakoinnin voisi kieltää kaikilla julkisilla paikoilla ja myös parvekkeilla. Itse en voi kesäisin nauttia omasta parvekkeestani laisinkaan, koska saan naapureiden tupakoinnissa atsmaoireita ja migreeniä. Myös bussin odottelu tupakoivien läheisyydessä on tuskaa. Poltelkoon halukkaat jossain omissa kopeissaan ja kodeissaan sisällä, jos se kerran on niin ihana harrastus.

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...