perjantaina, heinäkuuta 30, 2010

Etsi maastosta koira

Turha kai sanoakaan, että viimeinen lomaviikko on suorastaan hujahtanut ohitse. Kalenterin sivut ovat mökillä vain lennelleet elokuun taas uhkaavasti lähestyessä. Oman osansa ohjelmasta on järjestänyt myös hoito/seurakoira Topi, joka tässä kuvassa suorittaa maastoutumisharjoitusta.anttarellien etsimiseen yritettiin kaveria innostaa mutta toistaiseksi saldo jäi tarkailijan roolin saavuttamiseen.

torstaina, heinäkuuta 29, 2010

Jo kapaa aika

Ystäväni Anderssonin kanssa teimme toissa päivänä ilahduttavan havainnon. Kumpikin oli kuullut koulussa suvivirttä laulettaessa että laulussa lauletaan " kauniisti jo kapaa aika ". Anderssonilla oli tähän selkeä ratkaisu. Laulun sanat pitäisi painattaa niin kuin ne meidän mielestämme aina lauletaan: " Jo joutui armas aika, suvi suloinen, kauniisti jo kapaa aika, koristaa kukkanen. " Kannatin ajatusta lämpimästi.

torstaina, heinäkuuta 22, 2010

"Get out here" - "Ulos!"

Kesälukeminen ei ole tänä vuonna edennyt aivan viime vuotiseen tahtiin. Nopeasti Helsingissä piipahtaessani ehdin kuitenkin käymään Vallilan kauniissa kirjastossa. Koska Best seller -hylly on ennenkin tarjonnut löytöjä, suuntasin askeleeni suoraan sen ääreen.
Arvioin, että kolme kirjaa riittää.(varmuuden vuoksi lisäsin kassiin muutaman Loimaan kirjastossa myydyn runokirjan mukaan) Valitsin summamutikassa kolme erityyppistä. Ensimmäinen niistä oli Janet Evanovich:in Neljäs kerta toden sanoo. Takakansi lupasi kasarimuotiin jämähtäneen naispalkkionmetsästäjän, joka on hauskimmillaan paineen alla.
Kirja oli hyvin kevyttä, ellei jopa heppoista viihdettä alusta loppuun mutta jokin tökki. Luin tunnollisesti tarinan läpi mutta jo puolessa välissä piti tarkistaa, että lukiko kirjan kansitekstissä tosiaan, että tämä Stephanie Plum -hahmo on voittanut puolelleen miljoonia lukijoita. Kyllä. No, kohauttelin olkapäitäni ja ajattelin ettei valtaviihde-musiikkikaan nyt niin hohdokasta ole. Kirjailija oli saanut kuitenkin edellisestä kirjastaan Kolmas kovanokka -romaanistaan Crime Writer´s Associationin Hopeatikari palkinnon
Valitsin tarkoituksella kevyen kirjan mutta jokin ajatuksen harhailemaan, enkä saanut aina rempseästä dialogista kiinni. Jäin esimerkiksi pohtimaan että mistäköhän ruokaloista kirjoittaja kirjoittaa kuvaillessaan miten eläkeläiset kävivät niissä syömässä. Yhden kerran piti kohtaus lukea uudelleen kun Stephie Blum kertoo toiselle henkilölle asian, jota vastaanottaja ei meinaa ottaa todesta ja huudahtaa: "Ulos!" En ymmärtänyt ja enkä edes lukenut. Sitten tajusin. Alkuperäiskielellä tekstissä oli lukenut ruokaloiden kohdalla "diners"(kuppilat) ja ulos kehoituksen kohdalla "get out of here", jonka on pitänyt tarkoittaa tässä kohdassa vapaasti suomennettuna "Et voi olla tosissasi"- tyyppistä huudahdusta.
Kirjan oli suomentanut Hanna Tarkka. Kiiltomato.net sivustolla kerrotaan hänen olevan kokenut suomentaja lastenkirjoista dekkareihin ja hän saa kehuja mm. Arundhati Royn Joutavuuksien jumalan suomennoksesta.
Kummallista. Janet Evanovichin Neljäs kerta toden sanoo tuntuu kompuroivan mutta sai toki pohtimaan hyvän suomentajan arvoa.
Seuraavana vuorossa on W.G. Sebaldin Saturnuksen renkaat(suomentanut Oili Suominen). Tällä kertaa takakansi lupaa maagista vetovoimaa sekä rikkaita assosiaatioita.
Kolmantena odottaa Andreï Makinen Tuntemattoman miehen elämä(suomentanut Ville Keynäs), jota puolestaan on takatekstin mukaan vaikea lukea liikuttumatta.

perjantaina, heinäkuuta 16, 2010

Tappion katkera kalkki

Blogissa on ollut hiljaista, kun olen viime päivinä keskittynyt nielemään kovin vaikeasti alas menevää katkeraa kalkkia. Heittäydyin nimittäin ennen lomaa Järjen ja Tunteiden Napakymppiin eli asuntokauppaan. Kävi vain niin, että unelmieni rakkauden ja kaukokohteen sijasta vedin kääröstä Aallonpohjan Apatiakeskuksen..
Mutta eipä rynnätä asioiden edelle. Asuntoasiat saivat siis uuden vaihteen hieman ennen lomien alkamista. "Musta hevonen" löytyi yllättäen Lohjalta. Kyllä, Lohjalta. Hintojen ja korkojen ollessa mitä ovat, kotia on pitänyt etsiä avaralla katseella ja laajalla tutkalla.Huikeista työmatka-aikatauluista ja omakotitalon työmääräpelotteista huolimatta, löysimme Kuisman kanssa kohteen joka kolahti. Ei punaista tupaa mutta se perunamaa.
Ensimmäisellä keralla tiesimme, että tämä on Se Talo. Liian iso piha, liian pieni keittiö, sokkeloinen kellari ja ylimitoitettu autotalli. Naapureina sukulaisia. Siis täydellinen.
En malttanut hillitä itseäni vaan soitin vielä samana iltana välittäjälle. Jätin viestin vastaajaan ja seuraavana päivänä sovimme, ettei hän ottaisi enää muita katsojia paikalle. (tosin paikalla oli taas muita katsojia) Haluisin tällä ilmaista, että olimme tosissamme ja halusimme
rauhassa katsoa kohdetta. En myöskään halunnut joutua hätäiseen huutokauppatilanteeseen, jossa joutuisin tekemään päätöksen arjestani ja tulevien vuosien pankkilainasta pelkällä naisen intuitiolla(mikä tosin on aivan aliarvostettu päätöksentekometodi)liian hätäisesti. Juosten ku**u..no, tehän tiedätte.
Ajoitus oli pahin mahdollinen kesken lomaa. Tiesin olevani satojen kilometrien päässä
ja toisen osapuolen työvuorot vaativat hankalaa rukkausta.Mukaan prosessiin piti valjastaa myös Apuvoimat. Vaikka pystyn yllättävän hyvin pitämään kaikki inkkarit kanootissa suurten raha-asioiden ollessa kyseessä, en koskaan aliarvioi useamman mielipiteen kuulemista. Arvostin myös, että hyvin nopealla aikataululla saimme paikalle Apuvoimamme, jotka asiaankuuluvasta päivittelystään huolimatta ihastuivat paikkaan.
Samana iltana tein kirjallisen tarjouksen.Olin jo soittanut suullisen mutta välittäjä pyysi tekemään saman kirjallisena. Ymmärrettävää. Seuraavana päivänä, torstaina tuli odotettu soitto. Välittäjä kertoi omistajien menevän katsomaan seuraavaa kohdettaan, ja jos meille kävisi he antaisivat vastatarjouksensa perjantaina puolen päivän jälkeen. Meillehän kävi. Mikäpä ei minulle kävisi kun puhelussa mainittiin vanhukset ja rollaattorit..
Seuraavana päivänä perjantaina lähdin ajamaan innoissani taas Lohjalle. Sovin tulevaan kotikaupunkiini kilpailevan lainatarjousneuvottelun ja lisäksi olimme saaneet kutsun Apuvoimien mökille. Tyytyväisenä hyvästä palvelusta Ailalta pankissa lähdin tavoittelemaan välittäjää ja löysinkin hänet toimistostaan. Jännityneenä otin vastaan myyjien vastatarjouksen. Kohottelin kulmiani kunnon kauppanaisen tapaan ja voivottelin summaa ja päivittelin remottitarvetta. Lupasimme palata asiaan. Välittäjä kertoi jäävänsä lomalle mutta kertoi mökillään olevan netin ja yhteydet. Hän myös lupasi hoittaa kaupan loppuun asti vaikka toimiston tytöt hoitaisivatkin tekniset asiat. Sivulauseessa hän totesi vielä menevänsä paikan päälle uusien katsojien kanssa mutta lisäsi myös etteihän kukaan yleensä tee tarjousta ensimmäisen katsomisen perusteella. Hälytyskelloni olisi pitänyt soida.
Aamupäivällä puhelimeni piippasi. Tekstiviestillä välittäjä ilmoitti, että edellispäivän katsojat olivat hyväksyneet omistajien tarjouksen, ja talo oli myyty.
En ole asuntokaupan ammattilainen mutta käsittääkseni meillä oli meneillään tarjousneuvottelut. Me olimme tehneet tarjouksen. Omistajat olivat tehneet vastatarjouksen. Tämä vastatarjous oli meillä harkittavana.
Seuraavaksi tulee tekstiviestillä tieto, että talo on myyty. "Siis mikä talo? Sekö, josta meillä oli vastatarjous harkittavana ja johon meiltä odotettiin vastausta?" Olin puulla..anteeksi puolella metsästä päähän lyöty.
Tunnustan. Purskahdin itkuun. Aikuinen nainen. Kukaan ei ollut kuollut, enkä ollut saanut tietoa vakavasta sairaudesta mutta monen kuukauden urakka kulminoitui tuohon hetkeen.
Olin ostamassa itselleni kotia. Kotia. Tiedättehän. "Koti, uskonto ja isänmaa." Tuon sanonnan perusteella kodin hankkiminen on meille suomalaisille, jopa uskonnon ja isänmaan edellä. Tärkeysjärjestyksen voi jokainen määrittää omalla kohdallaan mutta lienemme samaa mieltä, että vakavasta asiasta on kysymys.
Ikuinen optimisti jaksoi vielä toivoa. Tai sitten olen niitä naisia, jotka eivät kerrasta usko. Eilen laitoin välittäjälle viestiä ja kysyin
olivatko kaupat varmistuneet. Ylimalkainen viesti totesi, että ilmeisesti koska mitään ei ollut kuulunut. Mitään ei ollut kuulunut.
Välittäjällä alkoi kesäloma. Ison tontin omakotitalosta uskoisin tulleen kohtuulliset kesälomarahat. Kun pilli soi, tippuivat hanskat.
Kuullostan ketulta joka on syönyt pihlajanmarjoja. Tiedän. Mutta muutama jäätelötötterö saa vaihtaa omistajaansa ennen kuin olen sinut tämän tappion kanssa. Ei niinkään siksi, että hävisin, vaan miten tai miksi. Yhteiskuntamme
toimivuus perustuu suurimmaksi osaksi sovittuihin sääntöihin ja tapoihin. Kun niitä ei noudateta, tulevat käyttöön Villin Lännin lait. Kun yhdelle liiketoiminta-alueelle hyväksytään venäläiset tavat, ei kestä kauaa kun ne siitä hivuttautuvat seuraavaan..
Kuka silloin enää tietää onko sanansa mittainen suuri vai pieni?
ps. tämä on se siistitympi versio siitä kaikesta mitä olisin halunnut kirjoittaa.

torstaina, heinäkuuta 08, 2010

Sukua apinalle



Erään keskustelun välissä Teini totesi, että "mitä jos sä ootkin oikeasti apina?". No, mitäpäs siinä sitten. Kaikilla meillä on sukupuumme. Teinin kohdalla kiinnostavaksi tuon kysymyksen tekee, se että oksamme eivät tuossa puussa ole kovinkaan kaukana.

lauantaina, heinäkuuta 03, 2010

Taitaa olla kesä


Kesän ja kelien hokeminen on melko turhanpäiväistä mutta nyt täytyy yhtyä kuoroon. Kesälomaa ei ole kulunut vielä päivääkään ja olen harvinaisen rento, etenkin näin kireäksi ihmiseksi.
Eilinen työrupeama päättyi aurinkoiselle terassille meren ääreen, ja jatkui iltagrillauksen merkeissä omalla pihalla. Taloyhtiömme piha on mielestäni aivan ihana ja tuntui hyvältä liian pitkästä aikaa istua siellä vetämässä henkeä ja rauhoittumassa. Kun vielä Maikkis ja Mikkis pitivät hyvää seuraa ja auttoivat hyvän ruuan kanssa, alkoi ilta olla kohdillaan. Vuohenjuustolla täytettyjä herkkusieniä, halloumia, guagamolea, aasialaisella mausteyhdistelmällä maustettuja punahuuria, basillika tomaatteja ja soijanakkeja. Sekä lasillinen Fumé blancia. Eikä päivää suinkaan huonontanut sunnuntaiksi saatu Ruisrock-lippu.
Tänään sukulaistyttö Kiia tuli piipahtamaan kesävierailulla. Suuntasimme kulkumme Kumpulaan. Neljä tuntia maauimalassa hujahti uskomattoman nopeasti ja Kiia sai kiskottua minutkin veteen. Suhtaudun veden lämpötilaan ja kastautumiseen aina hivenen epäluuloistesti. Tänään kannatti. Vesi oli superlämmintä ja hupia riitti myös vesijuoksuvöistä. Ei ehkä niin miten nitä olisi pitänyt käyttää mutta hauska ja kätevä kellumisväline, noinkin yksinkertaiseksi keksinnöksi.
Hyvää mieltä on tuottanut myös tuttu koiravieras Maire. Tennispallo on löytynyt, kävelylenkit ovat ollet melko erikoisia ja jopa sänkylle on saanut hypätä viereen(sitä se kesä teettää). Katson hymyillen asuntooni leiriytynyttä seurakuntaa. Yksi teini internetissä, yksi väsynyt purjehduskilpailija tuhisee sängyllä ja yksi kappale borderterriereitä pinkissä kaulapannassaan makaaa lattiatyynyllä melko tyytyväisen näköisenä.
Toivottavasti tämä olotila kestää ainakin useamman viikon. On miellyttävämpää olla rento kuin kireä, ja tuntuu hyvältä hetken aikaa ottaa päivä kerrallaan. Vuodessa on kuitenkin 11 muuta kuukautta jolloin asiat ovat melko täynnä aikatauluja.

torstaina, heinäkuuta 01, 2010

Tavat opitaan nuorena

Pysäköidä voi niin monella tavalla. Keskelle pihaa jättäminen on yksi tapa. Sitä on meidän pihapiirissä suosittu viime aikoina. Ei sitä jaksa aina seinustalle saakka. Pyöräkellarista puhumattakaan. Pihalelut meillä jätetään myös pitkin nurmikkoa. Yleensä ne ovat siellä levällään ensi lumeen saakka. Sitten talkooväki kerää ne vartavasten rakennettuun kannelliseen säilytyslaatikkoon.

ps-lisäys: Missä on Kielipoliisi? Noloa, että täällä on ollut varta vasten kirjoitettuna yhteen useamman päivän.

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...