sunnuntaina, lokakuuta 31, 2010

Syysistutus syntymäpäiville

Ensimmäinen tekemäni syysasetelmaistutus onnistui melko hyvin. Tai olen ainakin itse tyytyväinen, koska ennen olisin vain mätkäissyt ruukun täyteen kanervaa, nyt ymmärsin jo yhdistää eri kasveja yhteen.   Calluna, hopealanka, kanervanmarja ja koristekaali-istutus oli isäpuolelle syntymäpäivä kukat. Kuvan suuri harmaa ruukku löytyi taloyhtiömme roskalavan vierestä. Täysin ehjänä ja siistinä.

torstaina, lokakuuta 28, 2010

Parikymmentä tuhatta sinne tänne

Lisää asuntoasiaa kun kerran vauhtiin päästiin. Tänään oli vuorossa Itä-Pakila,  Malmi sekä Vantaanpuisto. Malmilla asunnon takapihalla oli bussipysäkki, Itä-Pakilassa talo oli puolestaan kiinni liimattu Kehän meluaitaan ja Vantaanpuiston jengi lähiostarilla näytti siltä, ettei ole tarkoitettu polkumme kohtaavan tulevaisuudessa joka ilta. Ei ollut siis auringolla risukasapäivä tänään.
Uuden kodin löytymistä odotellessa on luonnollisesti kiinnittänyt huomiota hintoihin ja olen viime aikoina tehnyt ällistyttävän havainnon. Osan asuntojen hinnoista on tipahtanut  parisen kymmentä tuhatta. What the wok?! Oikotiehän kätevästi ilmoittaa automaattisesti, kun jonkin omaan haarukkaan sopivan  kohteen hinta nousee tai laskee, ja avuliaasti kertoo myös mikä hinta oli pudotusta, tai nostoa, ennen.
On ymmärrettävää, että jokainen haluaa kodistaan hyvän korvauksen. On ymmärrettävää, että jotkut haluavat myös maksimoida voiton - mutta se että hintapyynnöt heittelevät kymmeniä tuhansia alkaa olla täysin älytöntä. En tiedä oliko ilmiö sama markka-aikaan. "Tänään pyydämme asunnostamme 400 000 markkaa mutta ensi viikolla hinta onkin enää 280 000." Täysin väärä viesti myös välittäjältä joka on ammattilaisena prosessissa mukana. Kaikilla on tiedossa alueen ja kaupungin keskihinta, miksi ihmeessä pyytää 20 000 euroa liikaa..? Tiedän kyllä, että aina saa pyytää mutta sillä logiikalla hinnat voitaisiin kaikessa muussakin vetää toppiin ja arpoa kunnon kertoimilla.

jk. Asiasta myös tänään Taloussanomissa: Asuntojen hinnat karkasivat käsistä.

jk2. Tänään Taloussanomat epäilee hintojen kasvun pysähtyvän. 

keskiviikkona, lokakuuta 27, 2010

Väliaikatiedote asuntomarkkinoilta

Asuntoasia on jäänyt tarkoituksellisesti bloggailun ulkopuolelle, koska pelkkä asian miettiminen tuntuu toisinaan vievän tarpeeksi energiaa. Pelkäänpä, että olen  turnauskestävyyteni äärirajoilla. Aktiivista etsimistä on nyt kulunut puolisen vuotta, ja aika monet eteiset kuivauskaappeineen on tullut nähtyä. Kaikkiin ei ole tarvinnut päästä edes aivan sisälle asti..
Etsimisen ohessa halusin myydä asuntoni, jotta välttyisin kahden asunnon loukolta. Nyt asuntoni on käytännössä myyty mutta olen luisumassa nolla-asunnon haltijaksi. Tältäkö kuuluu tuntua kun hoitaa asiat järkevästi oikeassa järjestyksessä? Yliarvostettua, sanoisin..
 Oman asunnon myynti on siis sujunut. Ilmeisesti tämän viikon perjantaina kirjoitamme kaupat sinetöivän kauppakirjan. Mutta mikäänhän ei ole varmaa tässä maailmassa, paitsi epävarma. Minkä siis opin Lohjalaisilla talomarkkinoilla. Tiedä vielä mistä isommasta pahasta tuo tilaamatta ja pyytämättä tullut opetus minut vielä pelastaa. Kiitoskortin osoitteen tiedän.(ei, en ole täysin vielä yli kokemuksestani) En luonnollisestikaan halua neuvoa ketään oman elämän suurimpien ratkaisujen kanssa mutta suosittelen lämpimästi ainakin kokeilemaan oman asunnon itse myymistä jos siltä tuntuu.

ps, Siirsin Leenalta aikaisemmin tulleet kommenttikysymykset tämän kirjoituksen alle,  jos tätä kautta löytyy viisaita vastauksia. Niin kuin usein löytyy. Lukijoilta.  ;)

maanantaina, lokakuuta 25, 2010

Naapurissa ja ullakolla

Tuntuu, että omega-3:set ja kirkasvalo alkavat jo vaikuttaa. Normaalisti näin harmaalla kelillä olisin raahautunut töistä kotiin ja uskotellut itseni vielä lähteväni jossain vaiheessa liikkeelle, tietäen sisimmässäni, että ehkä ainoastaan vakavasti otettava palohälytys saattaisi tehdä niin. Ehkä.
Mutta tänäänpä löysin itseni naapurini alaovelta. Another Queen of the Hoods has arrived -  ja oli jo aikakin suorittaa aivan tuikitavallinen "häiritsen ilmoittamatta vierailu". Ovet aukesivat epäröimättä.
Rakastan  tuikitavallista ja olen kaivannut sitä. Minähän haluaisin aina että kaikki asuisivat naapurissa. Tai edes samalla puolella kaupunkia, läänistä tai maasta puhumattakaan. Ihmiselle tekee hyvää olla tekemisissä toistensa kanssa.  Nykyinen "pitää aina sopia kaikesta etukäteen" ei vain sovi meille toisinaan erakkomaisuuteen taipuville. Asioilla on aikansa ja paikkansa. Ilman kristallipalloa et voi tietää mikä se paikka tai aika kulloinkin on.
Takaisin alaovelle. Älkää kysykö - mutta siitä suoraan teimme ullakkokierroksen. No, ullakothan ovat mielenkiintoisia. Kunnes:  " Pian se pulu tulee -  mutta ei se pääse ulos sieltä!" Tarkennan katseeni, ja näen KAKSI pulua häkin ulkopuolella. Onneksi uskottava emäntäni huutaa "hus, hus - tämä on ihmisten aluetta."  Pulut siirtyivät. Mitenkään hoppuilematta.
Mutta - asiallisen arkkitehtuurilliskierroksen jälkeen tuli kutsu asuintiloihin, jossa ensi kertaa käydessä tuli paljolti seisoskeltua eteisessä, emännän entisissä kengissä. Ja hameessa. Ja kaulakorussa. Jonka myös eräs vieraista näyttävästi bongasi. Tänään eteneminen ylsi sohvalle saakka sekä ihailemaan kaunista sisustusta - ja TA-DAA - katsokaa kuinka kaunis viininlaskemisteline. (kyllä, termi on vielä hakusessa)
Esittelen tässä samalla uuden kuvasarjan ensimmäisen kuvan. Kuvakansion nimi tulee olemaan: Suomalaiset jääkaapit. Teillä on ilo ja kunnia päästä ihailemaan aloittavaa kuvaa.


ps. lisää aivan tavallisia jääkaappikuvia voi laittaa osoitteeseen: loimaannorppa@gmail.com

Valopää - vaikka väkisin




Nyt on selkeästi havaittavissa jonkinlainen teknisen herätyksen kausi. Perjantaina kotiin saapui myös toinen, jo jonkin verran keskustelua herättänyt laite - Valkeen kirkasvalokuulokkeet. Tiedän, korvakäytävään tungettava valo herätti minussakin hilpeyttä. Luulin koko asiaa vitsiksi,  kunnes kuulin että laitetta on oikeasti myynnissä ja kirkasvalokuulokkeita on testattu Oulun yliopiston kanssa yhteistyössä.
Kiinnostuin heti. Olen ehdottomasti kirkasvalolaitteiden kannattaja. Kuulun siihen ihmisryhmään, joille pimeys ottaa välillä koville. Erityisesti lopputalvesta alkaa energiataso olla niin matalalla, ettei naurata.  On myös sääli, että yksi vuodenajoista menee vain sinnittelyksi. Kylmyyttä vastaan sentään pystyy pukeutumaan mutta kotikonstein valoa on ollut vaikea lisätä arkeen.
Pari vuotta sitten ostin kotimaisen valmistajan Innosolin kirkasvalo Rondon. Rondoon olin muuten tyytyväinen, mutta kotilampun vieressä pitäisi pystyä olemaan.  Harvoina aamuina tulee istuttua liikkumatta pöydän ääressä ylimääräistä puolta tuntia. Sama juttu iltapäivällä kun kahden jälkeen tuntuu hämäräkooma laskeutuvan ajattelun ylle niin silloinhan on töissä. 
Nyt kun itseään voi valottaa kuulokkeiden kautta, voi energiatasostaan huolehtia työmatkan aikana, eikä kukaan häiriinny työpaikallakaan kun sujautan valonapit korviini. Suomessa tosin niin moni kärsii pimeyden tuomasta energiatason laskusta, että firmojen kannattaisi jo pelkästään tuottavuussyistä ostaa taukohuoneisiin tai työpöydille kirkasvalot. 
Suoritan parhaillaan ensimmäistä testivalotusta.Kuulokkeet korvissa tuntuu, että "olisi kuulokkeet korvissa". Miltäpä muultakaan ne voisivat tuntua. Varsinaisen vaikutuksen odotan tuntuvan vasta joskus ensi vuoden puolella. Mikäli pimein vuodenaikamme sujuu yhtään helpommin kuin parina viime talvena, on laite joka sentin arvoinen.  Kuulokkeisiin jouduin vaihtamaan toiset kumisuojukset kun ensimmäiset eivät millään meinanneet pysyä korvissa. Myös laitteen johto voisi olla hitusen pidempi. Nyt kun kääntää päätään tai liikahtaa, nappaa johto helposti kuulokkeisiin ja
Myös Kuisma suorittaa laitteen testausta. Kokeilemme kumman ajatus kirkastuu nopeammin. Huomaan kyllä, että vaikka ajamme läpi erittäin harmaan Varsinais-Suomen ja Uudenmaan, mieli alkaa valoisasti olla jo keväässä..

sunnuntaina, lokakuuta 24, 2010

perjantaina, lokakuuta 22, 2010

Historiallinen hetki

Rakkaat ystävät, piipahtelijat tai satunnaisesti näille riveillä eksyneet
olemme nyt yhdessä siirtyneet uuteen aikaan; Apple - aikaan.
Erittäin hyvin minua palvellut ja monta sataa blogikirjoitusta tänne tuottanut Compaq jäi eläkkeelle - ja riveihin astui uusi, vetreä MacBook Pro. Tosin vasta sen jälkeen kun minulle oli ensin toimitettu väärä kone mutta täytyy antaa myyjälle kyllä pisteet oma-aloitteisesta ajattelusta; valkoiseen sohvaan kyllä sopisi valkoinen kone, eikä välttämättä harmaa, jos tilausta lähtee päättelemään pidemmän matkan reseptillä.
Kyllä, vuosien aivopesu sekä omakohtainen käyttäjäkokemus työeämässä on tuottanut tulosta. Olen siis vihdoin siirtynyt tietyissä piireissä halveksitusta PC-käyttäjästä itseään ja tekemistään kunnioittavaksi mac-käyttäjäksi. Toivottavasti tämä teknologinen kehitys näkyy myös blogini sisällön tuotossa ja voimme yhdessä nauttia tuloksista.
ps. "yllätys"lahjana tulleen mukin pahvikuoret olisivat voineet olla puhtaatkin mutta ei liene lahja kahvikupposta pakettiin katsominen..

tiistaina, lokakuuta 19, 2010

Lainattuja sanoja

Aina välillä elämässä tulee tilanteita jolloin sanat katoavat. Niitä ei vain ole. Ympärillä on paljon sanoja, runsaasti lauseita ja loputtomasti virkkeitä mutta mikään ei vain tunnu oikealta. Näissä tilanteissa olen välillä oppinut etsimään niitä muilta. Sanoja ja lauseita, jotka on jo sanottu. Muodostettu ja sovitettu yhteen.
Nyt lainaan Anna-Maija Raittilaa:

Tähän syksyn rakkauteen
ei kätekeydy mitään pimeää
sillä surussa ei ole muuta
kuin lähteviä lintuja.
Ja me olemme
parvessa mukana.
 Anna meidän kaikki toisillemme, 1974

lauantaina, lokakuuta 16, 2010

Valkoisen sohvan houkutus

Olin ensin kirjoittamassa, että olen viimeksi tainnut ostaa uuden huonekalun kaupasta viime vuosikymmenen puolella mutta sehän ei ole totta! Tämän blogin aikana on tapahtunut yksi heräteostos, jota toki puolustelen "todella hyvänä löytönä". Muuten ympärilläni olevat kalusteet on ostettu tuttavilta, löydetty roskalavalta, huudettu huuto.netistä tai tuotu muistona Saviseudulta.
Eilen tein yleensäkin pitkästä aikaa huonekaluostoksen. Käytetyn ja työkaverilta. Valkoinen sohva oli Turussa ja päätös piti tehdä näkemättä. Ei muuta kuin nopea reagointi myyntisähköpostiin ja  paku alle. Ihan pelkkä päähänpisto tämä ei ollut, koska ajatus valkoisesta sohvasta on kytenyt ajatuksissa yli vuoden.
En ollut varannut ylimääräistä kantoapua tähän projektiin. Kykyni yliarvioiden ajattelin, että pystymme Kuisman kanssa kantamaan yhden sohvan kevyesti ylös asti. Onneksi myyjä huomautti vielä parkkipaikalla, että "sä et sitä jaksa kantaa". Olisin voinut loukkaantua mutta arvelin, että ystävällinen neuvo perustui selkeään maalaisjärkeen.
Eikun soittamaan. Ensimmäinen soitto luottokantajallemme Kimille, joka on ennenkin auttanut kunnon raameja vaativissa hommissa. Kimissä arvostan myös hänen tapaansa tarttua toimeen ja vastata ystäviensä avunpyyntöihin. Onnekseen Kimi oli matkalla ulkomaankomennukselle mutta naureskellen antoi kullanarvoisen neuvon: nostakaa se sohva eteisessä pystyyn. (eteiseni kääntökulmat ovat nimittäin erittäin niukahkot)
Toinen soitto timangipojaksi kutsutulle Iirolle. Iiro on omaksi epäonnekseen tullut tunnetuksi auttamishalustaan, myös iloisen näköisenä.
Kolmas soitto ystävällemme Andersille, jolla on myös tapana suostua aina kun pyydetään. Anders on myös erityisesti kunnostautunut sohvapuolella, joten olin onnekas kun tärppäsi. Miehisellä kantovoimalla sohva saapui läpi 1923 rakennetun rappukäytävän ja kapeahko ovi/eteis/syvennyksen.. (vain yhdellä pienellä mustalla jäljellä sävytettynä..)
Kaiken tämän ohessa mietin auttamista yleensäkin. Inhoan ajatustapaa, jossa asioista ollaan jotenkin "velkaa" toisille. Jos olen avuksi toiselle ihmiselle, en ajattele että hänen pitää nyt sitten auttaa minua. Ajattelen pikemminkin niin, että "hyvän voi laittaa kiertämään". Harvoin tarpeet menevät tasan. Olen saanut apua tuntemattomilta ansaitsematta, samoin myös tutuilta
Mutta nyt eksyin aiheesta. Takasin sisustamiseen ja huonekalumaailmaan:

Split bäckin olisi saanut Vepsäläiseltä 789 eurolla. Occa -sohvapöytä tulisi kotiin 679 eurolla ja Frandsenin valaisin puolestaan irtoaisi 407 eurolla mutta Louis Poulsenin Collage-kattovalaisimesta joutuisi maksamaan sitten tuhat euroa. Tämä vain pienenä ajatusleikkinä siitä, että sisustaa voisi myös toisella tavalla.

keskiviikkona, lokakuuta 13, 2010

Turvallista mieltä

Syksyinen tuuli tuntuu taas puhaltavan lähinurkissa. Ennen kuin alkaa kylmätä, käärin kaikkien ympärille lämpimien ajatusten suojaavan shaalin. Antaa tuulen puhaltaa. Kaikki on nähty, kaikki on kuultu.

Mutta ei koskaan mitään niin suurta surua,
ei koskaan mitään niin pahaa ei koskaan
niin isoa virhettä, että se jäisi
Luojalta huomaamatta, siihen lohtua ja apua
antamatta.

Ole siis turvallisella mielellä.
kaikki on nähty, kaikki on kuultu.


Marleena Ansio

maanantaina, lokakuuta 11, 2010

Viherpeukalo (keskellä kämmentä) bloggaa

Syksy tuo "puutarhaharrastukseen" omat metkunsa. Viime vuonna aika ja energia meni Villi Pihalla lähinnä raivaamiseen, raivaamiseen ja raivaamiseen. Tänä vuonna on päässyt jo todistamaan miten kesän aikana istutetut kukat ovat lakastuneet tai muuttuivat muuten vain ruskeiksi edes kukkimatta. Vuoden ajan taas vaihduttua myös järjetön lehtimeri saa katsomaan piha-aluetta aivan eri otteella.
Maata tonkiessa tuntuu, että kolme vuodenaikaa neljästä kuluvat nopeasti. Keväällä kaikki on taas uutta, pilkistelevää ja yllätyksellistä. Kesällä voi jatkaa istuttamista, joutuu kitkemään jatkuvalla syötöllä sekä näkee mikä oli hyvä idea ja mitä olisi kannattanut miettiä tovin pidempäänkin. Syksyllä tullessa syyskukkijat ilahduttavat vielä viimeiset viikot, kunnes on aika laittaa kuokat ja lapiot talviteloille, huolehtia syyslannoituksesta ja mahdollisesti istuttaa keväällä maasta tupsahtavat sipulikasvit. Vuodenajoista talvii tuntuu näin etukäteen hieman pitkähköltä, mutta senkin voisi käyttää suunnitteluun ja eri kasvilajien tutkimiseen.
Villi Pihan ainut huono puoli, siis sen lisäksi, ettei se ole omani, on sen sijainti. Parin tunnin matkaa ei ajele aivan noin vain ja kyllähän kasvit tarvitsevat vettä ja Team Rikkaruoho torppaajansa. Mistä tulikin mieleeni nokkonen, johon olen tutustunut aivan uudella tavalla. Sillä kehvelillähän on kokoonsa nähden ainakin kolminkertaiset juuret jo aivan pienestä nokkosen palasesta alkaen. Ensi keväänä pitää kerätä ne parempiin patoihin.

sunnuntaina, lokakuuta 10, 2010

Kasakka, käärme ja Aleksis Kivi

 Aleksis Kivi on onnistunut kertomaan meistä tavalla, joka vieläkin vaikuttaa siihen miten näemme ja miten kerromme itsestämme. Kansalliskirjailijamme päivänä olen ylpeä, kiitollinen ja onnellinen tästä rikkaasta sekä vivaihtekkaasta kielestä. Tällä kielellä pystyy olemaan eri mieltä niin monella tavalla ja niin monesta asiasta. ;)

Mutta olethan kuullut Aapon kertomasta kuningaskäärmeestä ja valkeasta kruunusta?
Kerta kun kasakka ajo pitkin vuortenrotkoja, sattu näkemään hirmusen paljo kärmeitä yhdessä kasassa ja keskellä oli kuningaskärme kruunu päässä ja hänellä oli nelikulmainen valkoinen kivi eressään, johon pienemmät kärmeet kuunnellen katselivat, ikään kuin entiset juopot lautamiehet tuomaria. Mutta kuin kasakka oli enne kuullut puhuttavan sellaisesta kivestä, että kuka sen sais niin sitä ihmistä ei voittais kukaan ei sodassa, ei oikeudessa. Nytpä tämä kasakka rohkasee itsensä ja tempasee sen kiven käteensä, hyppää hevosensa selkään ja ajaa niin paljo kun ikänänsä pääsee, ja kuningaskärme perässä kuin rattaanpyörä. Mutta kasakan olis huonosti käyny ellei hän olis jättänyt omaa takkiansa kärmeelle. Toisena päivänä mentiin katsomaan kasakan takkia, niin se oli pureksittu pieniksi palasiksi.Sitä ei satu tiedä jos kasakka oli voittamaton tai ei.
- KRA. Loimaa. J. A. Klemola 68. 1890. – Mikko Lossi, 70 v.

keskiviikkona, lokakuuta 06, 2010

Koljatti - Helsingin Kaupunginteatteri - toinen totuus

Pääsin katsomaan Helsingin Kaupunginteatterin Koljattia muutamia päiviä ennen ensi-iltaa. Ilta oli maanantai ja olotila oli hieman väsynyt mutta yleensä varsinainen työ tehdään näyttämöllä eikä katsomossa, joten avoimin mielin, ja kerrankin ajoissa, istuimme Toisen Teatterin Ystävän kanssa paikoillemme.
Piti jo aiemmin kehua ja suositella esitystä mutta tänään siihen tuli todellinen kimmoke. Oikein Helsingin Sanomien pääkirjoituskolumnista. Live and learn. Totuus ja teatteri; alkoi tuo julistus lupaavasti. (No, jos ei kielletä kerjäämistä, kielletään sitten teatteri.)
Kolumnin kirjoittaja ei ollut esitykseen tyytyväinen. Laisinkaan. Me puolestamme kokoonnuimme ensimmäiselle puoliajalle hymyissä suin. Koko pöytäseurue. Vielä koko esityksen jälkeen nauroimme ja kokoonnuimme "jälkipeleihin". Toistimme uskomattomia kohtauksia, näyttelijöiden suorituksia, hahmojen edesottamuksia - ja varmistimme kuka ymmärsi tai pikemminkin ei ymmärtänyt mitäkin.. Samalla uskalsimme tehdä tunnustuksia tunteistamme ja ajatuksistamme.Sitähän teatteri on. Ajatusten käynnistämistä. Ruokaa aivoille ja turvetta tunteille. Tai mitä kukin sattuu tarvitsemaankin. Olisihan sitä tietysti voinut viettää illan kotisohvallakin ja..eeh..katsoa Big Brother extraa ja Matkaoppaita.
Mutta tiedättekö mikä minusta on puistattavampaa kuin tällainen muka "toisen luokan satiiri ja mediasirkus ja huono teatteri". Se, että maamme entinen pääministerimme on osoittautunut epäluotettavaksi.
Kenenkään ei tarvitse olla täydellinen. Kukaan ei voi olla täydellinen. Mutta rehellinen on pystyttävä olemaan. Se, on luottamusaseman suurin velvollisuus. Pääminsteriämme ei arvota. Siihen hommaan ei myöskään voi joutua tietämättään ja tilaamattaan. Pääministeriksi on haluttava.
 Mutta, Koljatti-näytelmä - käykää itse katsomassa! Ei se niin vakavaa ole. Sitä kutsutaan teatteriksi. Kulttuuriksi.  Esitys oli yllättävä, hauska, vauhdikas ja poikkeava niistä totutuista poliittista komedioista joissa vain kouritaan naisten tissejä ja perseitä. Edelliset meillä suomessa tosin taidetaan laskea vanhanaikaiseksi ja porvarilliseksi huumoriksi, mitä alla olevan kolumnin linkissä kaivataan.

Lue mikä sai Norpan käyrän kohoamaan?
Toisaalla

tiistaina, lokakuuta 05, 2010

Pala sokeria onkin melkein tuhat vuodessa

Työkaverini kertoi miten erään tutkimuksen mukaan, ne jotka kertovat päätöksistään toisille, epäonnistuvat useimmin, kuin ne jotka eivät kerro. Ja tämä oli siis luonnollisesti tieteellisesti todistettu. Tähänkö siis perustuu vanha kansansanonta "se kel`onni on..jne". Kun sinulla on jotain tai aiot jotain, niin älä nyt vaan mene siitä kenellekään kertomaan. Itse olen omalla kohdallani kylläkin todennut lupausten ja aikomusten toteutuvan paremmin jos niitä kuuluttaa turuilla ja toreilla. On vaikea olla lähtemättä esim. aamulenkille, jos siitä on mennyt ensin huutelemaan ulkopuolisille.
En ole oikein koskaan ymmärtänyt salailustrategian päälle. Kun lähellä olevien ihmisten elämän suurimpia käänteitä on kerrottu viime tipassa yllätyksenä, on yhtenä tunteena ollut myös ällistys: "Enkö ole niin luotettava tai läheinen ihminen, että olisit halunnut jakaa tämän asian aiemmin kanssani". Onko maan tapana, että vain onnistumisista ja valmiista ratkaisuista kerrotaan mutta keskeneräisiä suunnitelmia tai erilaisia vaihtoehtoja ei voi pohtia lähellä olevien ihmisten kanssa. Melko itseriittoista. Vai pelätäänkö siinä epäonnistumista? Eikö onnistumisen jakaminenkin olisi mahtavampaa, jos matkassa olisi mukana ihmisiä jännittämässä? "Tuplattu ilo vs. jaettu suru".
Asiaan. Tämän kuun aikomus/yritys on välttää töissä palasokeria. Ennen join kahvini maidolla, ja isoon lasiin sain tiputettua kaksikin palaa sokeria. Nyt olen siirtynyt maidottomaan versioon siitä syystä, että rasvaton maito näyttää minusta värjätyltä pesuvedeltä. Kahvilasini koon olen  myös tiputtanut  pienempään sekä sokeripalan yhteen. Sokerin paloja saattaa työpäivän aikana kulua neljä. Viikossa se on kaksikymmentä, kuukaudessa hyvässä lykyssä kahdeksankymmentä ja puolessa vuodessa 480 sokeripalaa jne. Tähän lisäksi tietysti se sokeri, joka kahviin lisätään vapaa-aikana.
Katsotaan miten käy. Palaamme aiheeseen tällä kanavalla.

Aiheesta muualla:
Sokerisyöppö on väsynyt ja hajamelinen

maanantaina, lokakuuta 04, 2010

Tossut tomuttumasta

Maanantain ja alkaneen lokakuun kunniaksi sain tossut pois naftaliinista. Pitkästä aikaa.Viime kerta taisi olla noin sata vuotta sitten. Ei se ihan vuorikauriin loikkimista ollut mutta sainpa itseni ulos kauniiseen syysilmaan. Vaikkei ruska täällä olekaan mitään pohjoiseen verrattuna niin kyllä luonnolla on sen verran näyttettävää, että tästä kallisarvoisesta ajasta on vain nautittava. Tossut painoivat tonnin mutta eivät sentään jumittuneet asfalttiin. Ja onhan nämä viime päivien aurinkoiset päivät olleet mahtavia. Syyskuvia olisi ollut ihana myös tallentaa mutta kuinka ollakaan; oikeassa paikassa, oikeaan aikaan - patterit loppuivat. *aaaargh*
Tänään aamulla lähti myös viikon kyläilemässä ollut ystävämme Touhu-Topi. Kaveri pystyi näemmä lähtemään taakseen vilkaisematta vaikka viikkoon mahtui taas paljon opettavaista yhdessäoloa. Siis ei murros/uhmaikää elävä Topi mitään oppinut mutta tarkoitus kai onkin, että kehitys tapahtuu hihnan toisessa päässä. Kummasti sitä vain kasvaa ja yrittää olla se fiksumpi, kun luontokappale vetää takapuolensa maahan kesken lenkin, komentelee sohvan vieressä tai tunkee pään viereen nukkumaan vaikka omakin sänky olisi vapaana. Toisaalta taas, koirapuistoon pääseminen on kuin katsoisi jakson uutta sarjaa. Koskaan et tiedä kuka on paikalla ja mikä rotuisen kanssa. Oman lisämausteensa hommaan tietysti toi Topin "kuulo pois päältä" -kausi. Kun kaikkien muiden koirat, ikään tai rotuun katsomatta, tulivat kutsuttaessa omistajiensa luokse, minun ulkoiluttajani pystyi olemaan aivan kevyesti millään tavalla huomioimatta nimeään. Ajattelin silti että on tärkeää, että käymme  harjoittelemassa sosiaalisia taitoja. Eivät ne kenellekään muullekaan itsestään ole tulleet. Ja moni asia menee paremmin alas pieninä annoksina kuin yhtenä isona tiiliskivenä. Itse asiassa, nyt kun tarkemmin ajattelen, kuinka paljon järkeviä harjoituksia runsaine palkitsemisineen on koirille kehitetty, miten ihmeessä samaa ei testata kaksijalkaisten kanssa. Jos se ei ole käskemällä mennyt perille, kannattaisiko vaihtaa metodia..

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...