torstaina, tammikuuta 27, 2011

Ilman sokeriakin pystyy juomaan kahvia

Mitääh, eikö ketään kiinnosta "mitä sille sun sokerinkäytön lopettamiselle kahvissa on tapahtunut?" Kiitos, kysymästä. Kerrotaan.
Sille joka ei koskaan ole aiheesta kuullutkaan, kerrottakoon että olen jo kerran aikaisemmin koittanut lopettaa sokerin käytön kahvissa, joka muistaakseni kesti epämääräisesti viikon verran ja päätyi siihen etten välttämättä halunnut koko kahvia, jos sitä elintärkeää sokeria ei siihen saanut.
En ole sen kummemmin asian kanssa paininut mutta lokakuussahan sain idean yrittää uudelleen, ja kuulkaahan, se on toiminut! Minusta on tullut sokerivapaa kahvinjuoja. Sen vuoksi tuskin kukaan sokerinviljelijä jää työttömäksi, ja lupaan ostaa vaikka paketillisen reilun kaupan sokeria, jotakin hyvää leipomusta(sitä odotellessa...) varten mutta turhasta kahvin makeuttamisesta ollaan päästy. Eikä siihen kuulkaa mennyt kuin muutama viikko, ja varsinaiseen rutiiniin ehkä kuukauden verran.
Toivon kuitenkin että verensokeri arvoni kiittävät minua tästä suorituksesta tulevina vuosina. Työpäivän aikana saattoi ennen isoon mukiin sujahtaa kaksikin sokeripalaa ja kyllähän siihen tummapaahtoiseen latteen piti sokeria sujauttaa viikonloppuaamuisin kotonakin. Loppuaikoina tosin huomasin, että sokeria meni vähemmän ja vähemmän, joten ehkä siitä tulikin ajatus, että sen voisi kokonaan lopettaa.

6 kommenttia:

Nora kirjoitti...

Hyvä Norppa!

Joku kirjoitti...

No mutta, tämähän on tuplattu ilo.

Norppa kirjoitti...

Seuraavaksi sitten mietitään mitä tehdä tuon suolan kanssa...

Joku kirjoitti...

Hmm. Mihis sinä sitä suolaa sujautat, vai tuleeko ihan kaupan päälle jostain?

Otto Tiksistä kirjoitti...

Entisen työpaikan talouspäälikkö ei halunnut kahviinsa sokeria. Jos vierekkäin sattui samanlaiset kupit ja yhtäkkiä ei enää oltukaan varmoja kenen kuppi on kenen, se akanrutku nuuhki kaikkia kuppeja, osasi kuulemma haistaa sokerin. Valtion leipä terävöittää aisteja, sanovat.

Norppa kirjoitti...

Joku,
suolaa sujahtaa kaikkeen. Vaikka ruoka olisi muuten maustettua mutta suolatonta niin tiukkaa tekee nauttia siitä - mutta varmasti vähempi suolaiseen niin kuin tuohon sokerinkin tiputtamiseen sieltä sun täältä.
Eineksiä ei voi syyttää, koska niitä tulee syötyä niin vähän, että "väkisin suolattaisiin", kyllä sitä tulee aivan omasta myllystä lisättyä.

Otto; :D

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...