perjantaina, heinäkuuta 29, 2011

Siilin eleganssi ja Lainaa vain

Olen aiemminkin harrastanut kirjaston Viikon laina -hyllykköä ja näin myös tänään. Luin juuri Siri Hustvedtin Amerikkalaisen elegian sekä Marquirite Durasin Kello puoli yksitoista kesäyönä. Kummatkin olivat omalla tavallaan onnistuneita valintoja. Amerikkalainen elegia laaja ja yksityiskohtainen, Kello puoli yksitoista kesäyönä taasen puolestaan kuvaileva ja tunnelmassa viipyilevä.
Tänään kaipasin jotain kevyttä mutten turhaa. Voiko sellaista haluta? Mietin eikö mikään kiinnostava tai tärkeä voi olla hauskaa. Pitääkö kaiken olla aina niin kovin vakavaa voidakseen olla aidosti mielenkiintoista.
Uskalsin kuitenkin toivoa Viikon laina -hyllyköstä vastausta toiveisiini. Löytyikin. Valitsin Muriel Barberyn(never heard) Siilin Eleganssin sekä Renate Dorresteinin(never heard) Lainaa vain. Toinen kertoo pariisilaisen kerrostalon ovenvartijasta ja samassa talossa asuvasta 12-vuotiaasta itsemurhaa hautovasta tytöstä, toinen aivovaurion saaneesta Igorista. Ratkiriemukasta siis. Mutta Lainaa vain -kirjan takakannessa luvattiin, että kirja on heti hauska, mikä jo lupauksena on sen kokoinen, että se riittää syyksi lainaukseen. Siilin eleganssin sisäkannessa  puolestaan luvattiin sen olevan ihastuttava tarina, mahtava yhteiskunnallinen satiiri mutta myös älykäs opas taiteeseen ja filosofiaan, joten miten tällaiset voisi jättää hyllyyn. Ei mitenkään.

Leena Lumi suosittelee Siilin eleganssia hiihtolomalle.
Ina Ruokalainen Savon Sanomissa Siilin eleganssista.
Renate Dorrestein on hollannin nimekkäimpiä kirjailijoita HS.fi

sunnuntaina, heinäkuuta 24, 2011

Hullu maailma

Perjantaiyöllä mennessäni nukkumaan vilkaisin puhelimestani vielä uutisotsikot, tieto Oslan pommituksesta oli saanut huolestumaan. Hämmennyin, otsiko olikin muuttunut pommituksesta aivan toisenlaiseksi ja yritin ymmärtää lukemaani. "Miten niin, valepoliisi on ammuskellut lapsia..?"Istuin hetkisen mökin rappusilla, katselin taivaalla jo vilkkuvaa tähteä ja mietin tummuneen yön ja maailman sävyjä. 
Vasta aamun valjettua ja kuultuani radiosta uutiset ymmärsin mitä yöllä nähty otsikko tarkoitti. Järkytyin.
Samalla mieleen tulivat omat kesäleirit. Viimeisin niistä oli 16 -vuotiaana juuri Norjassa. Mietin leirien sisältöä, yhdessäoloa, uimista, erätaitoja, pelejä.. Miten pieniä ja nuoria kaikki ovat. Kaikki niin toimeliasta, hauskaa ja antoisaa yhdessäoloa mutta kovinkin viatonta.
Omat kesäleirit olivat pikku kaupungin lapselle ja nuorelle hieno mahdollisuus päästä ulkomaille tai kotimaassa tutustua toisiin lapsiin ja nuoriin ympäri Suomea. Kansainväliset leirit opettivat lapsille, ettemme ole täällä yksin, eivätkä kaikkien leiriläisten kotimaan olot olleet samanlaiset kuin meillä. Kielet ja ihonvärit sekoittuivat ruokajonoissa, mutta olimme kaikki saman leirin leiriläisiä. Nämä leirit eivät mielestäni olleet poliittisia vaikka toki leireillä puhuttiin myös esim. solidaarisuudesta ja se antoi mahdollisuuden toisinaan hetken miettiä miten maailmasta voisi tulla parempi paikka. On vaikea ymmärtää, että tuo on se asia maailmassa, minkä joku haluaa suunnitelmallisesti tuhota mutta vuonna 2011 tällaiselle leirille hyökkää fanaattinen vihaterroristi. Ampumaan lapsia. 
Ampuja ei surmannut itseään. Hän haluaa kertoa motiivinsa ja tekonsa oikeutuksen kaikille.
Minä en halua kuulla. En olisi välttämättä halunnut edes nähdä kuvaansa ja tietää hänen nimeäänkään. Hän haluaa kertoa koko maailmalle. Minä en halua kuulla häneltä mitään. Koskaan. 

torstaina, heinäkuuta 21, 2011

Nopeat neuvottelut

Tänään petti hermo. Aamulla puoli kahdeksalta herätys tapahtui taas tajuntaan iskeytyvällä ryskellä , ja sitä vielä säesti ilmeisesti yöllisen sateen aikaan saama  kestämätön metallin kirskunta. Oli pakko kaivaa pusakkaa päälle ja käydä ystävällisesti tiedustelemassa kauankohan maailman opun meininkiä vielä jatkuu... Hetki olisi pitänyt saada filmille, koska se oli hyvin tyypillinen suomalainen "suoraan sängystä ylös, vaatetta päälle, kengät jalkaan ja pihalle". Haulikko puuttui.
En tiedä näytinkö jo niin sekopäiseltä siinä ojan vieressä seisoessani, että sen vuoksi neuvottelujen toinen osapuoli ilman sen kummempia vääntöjä ehdotti nopeasti itse, että perjantaina lopettaisi  jo neljältä ja että  lauantaina eivät kaivaisi ollenkaan. Kohtuullista. Tosin mieltäni hieman jäi kaivertamaan se että "ensi viikolla ei enää tarvitse kaivaa, tärisytetään vain". Viimeisen lomaviikon jälkeen voikin palata rentoutuneena ja levänneenä töihin kun on viikon verran vain tärisytetty..
Mutta jos kaivamisesta tiedotettaisiin etukäteen ja kerrottaisiin aikataulut, voisi lähistöllä asuja suunnitella oman evakkonsa sen mukaan. Olisiko kohtuullista, että kaivamista voitaisiin tehdässä vaikka päivässä viisi tuntia putkeen, niin jonkinlainen kohtuus säilyisi kaikkien elämässä. Mökillä ihmiset kokevat kestämättömäksi, että vesiskootteri huutaa tunnin verran jossakin lähistöllä mutta kaivinkoneella saa jyskyttää päiväkaupalla ilman että kohtuullisuuden kellot yhtään soivat. Eikö kaivajille itse tule mieleen, että nyt kun tässä on koko viikko painettu, niin ehkä olisi mukavaa kaikille alueen asujille, että rauhotettaisiin edes lauantai..?

tiistaina, heinäkuuta 19, 2011

Se joka itselle kuoppaa kaivaa...

Naapurissa kaivetaan kaivinkoneella. Kolmatta päivää. Alkaa olla lomarentoutuminen ja otsapanta hieman tiukassa. Aamukahvi rakennustyömaan ääressä ei ole kesäkuvista auvoisin. Parista kaivinkoneesta ja traktorista siirtolavoineen lähtee yllättävästi ääntä. Ymmärrettävää, että rakentaessa pitää kaivaa mutta todella häiritsevää.
Oma moka. Olisi pitänyt taloa hankkiessa selvittää naapuritonttien tilanne, eikä vain huolettomasti luottaa siihen, että ympärillä olevat talot olisivat paikoillaan ikuisesti. Mutta sen vain sanon, että lähitalojen postilaatikoihin olisi ollut kohteliasta vaikka laittaa lappunen, että kuinka kauan tämä Operaatio Melu&Mekkala kestää, eikä olisi yhtään hassumpaa lopettaa vaikka jo iltapäivällä normaalityöajan puitteissa, jäisi ympäristöllekin muutama tunti aikaa olla pihoillaan. Jännityksellä odotan miten tulevalla työmaalla suhtaudutaan sunnuntaisirkkelöintiin.

lauantaina, heinäkuuta 16, 2011

Sivujen havinaa

Menin heikkouspäissäni ostamaan muutaman kesäpokkarin Bookplussalta, "kun halvalla sai". Toisaalta houkutti myös huolettomien pokkareiden kesäkassissa kuljettaminen. Kirjasto ja muiden lainakirjojen kanssa kun joutuu vähän varomaan. Muuten olen jättänyt kirjojen ostamisen entistä vähemmälle ja entistä helpommin laitan niitä myös kiertoon.
 Ensimmäisenä poimin tuosta Keltaisen kirjaston pokkarikasasta Ernest Hemingwayn Nuoruuteni Pariisi. Eihän siitä ole kuin vasta pari kesää kuin luin Vanhuksen ja meren - oli siis aika tutustua Hemingwayhin paremmin.  Nuoruuteni Pariisi olikin aivan erityyppinen tarina, tai pitäisikö sanoa tarinakokoelma mitä olin ajatellut, ja hyvä niin. Nuoruuteni Pariisi onkin muistelmateos, jossa Hemingway hyvin värikkäästi ja nuoren ihmisen silmin kertoo ajastaan ja tapaamistaan ihmistä siellä.
Seuraavaksi valitsin pinosta samoihin aikoihin kirjoitetun mutta täysin erilaisen Junichiro Tanizakin Avaimen. Hyvin omanlaisensa, kirjassa vaimo ja mies keskustelevat päiväkirjojensa välityksellä, pakkaa sekoittamaan kirjailija on tuonut vielä pariskunnan tyttären sekä ns. kolmannen miehen.  Seuraavana yöpöydällä on John Steinbeckin Torstai on toivoa täynnä. Kyllä, sekään ei ole vielä aiemmin osunut käteeni. Kumma miten maailma voikin olla täynnä kirjailijoita joiden nimen ja teoksenkin nimen tiedät, mutta sinulla ei ole aavistustakaan sisällöstä. Viimeisenä tuossa pinossa on Kurt Vonnegutin Jumala teitä siunatkoon Herra Rosewater. Tämän jälkeen kyllä toivoisin osuvani vuoden sisällä samaan illallispöytään ihmisten kanssa jotka haluavat keskustella kesälukemisestaan...
Kummipoikani muuten totesi muutama viikko sitten laiturilla että, "Ajattele, että joku lukee raamatun." Niinpä. Niin joku tekee. Mutta on myös miljoonia muita jotka eivät lue. Mutta hänen viittauksensa koskikin lähinnä raamatun laajuutta, ei sen sisältöä. Hänellä oli itsellään mukana Harry Potter, joka sekään ei näyttänyt niiltä ohuimmilta opuksilta. Voin muuten aivan avoimesti tässä myöntää, että katson erittäin suopein silmin lasten lukuharrastusta.
Eikä hätää, ei tässä kesän aikana pelkkää Keltaisen kirjaston pokkareita käydä läpi, vaikka ilmeisten aukkojen vuoksi saattaisi olla syytäkin. Reissulta kotiin palattua piti oitis hypätä fillarin selkään ja suunnata Lohjan kirjastoon. Erittäin ystävällistä asiakaspalvelua sielläkin. Kirjaston hyllystä halusin ottaa yhden varmuuden vuoksi viihteen  Cecelia Ahernin  Mitä huominen tuo tullessaan, sekä Anne Te Velde-Luoman Kaaoksen kesyttäjä, jottei totuus unohtuisi joulusiivoa odotellessa.

torstaina, heinäkuuta 14, 2011

Luova suomalainen..

Voihan sen pihansa koristella näinkin...

tai tehdä tilataidetta kuin Keiteleellä...

perjantaina, heinäkuuta 08, 2011

Ei tullut tytöstä teurastajaa..

Huomasin edellispäivänä pohtivani suhdettani ruokaan ja eläimiin. Niin siinä sitten kävi, että kevyen kesäpohdiskelun jälkeen tulin siihen tulokseen, ettei meikäläisestä  todellakaan taitaisi olla teurastajaksi. Kyllä, niin se vain on. Ainakaan niin kauan kuin muuta ruokaa olisi saatavilla, ja meillä Suomessahan sitä on. Hyllyt väärällään.
Tämä upea ajatuksen kirkastuminen tapahtui kesäisen kalastuksen yhteydessä. Minulla ei ole mitään kalastamista vastaan. Päinvastoin. Kalastaminen on mielestäni yksi järkevämmistä tavoista pyytää itselleen ruokaa. Luonnonkalojen pyytämisessä on runsaasti hyviä puolia niiden maukkauden lisäksi. Ei kuljetuskustannuksia, ei välikäsiä, ei pitkiä säilytysaikoja. Sitä voi pyytää, tai ainakin yrittää pyytää, juuri sen verran kuin tarvitsee, ja silloin kuin tarvitsee. Samalla siihen monella yhdistyy huvi ja hyöty. Monen tunnin ruuan metsästys ei haittaa kun sitä tekee muodossa josta itse nauttii.
Oma huvini alkaa hiipumaan siinä vaiheessa kun kalaa on yli oman tarpeen. Huomaan melko kevyin perustein haluavani kipata ämpärissä apeina molskivat ahvenet takaisin mereen..Minua ei voi myöskään pitäisi jättää loputtoman pitkäksi aikaa pyydystettyjen kalojen kanssa kahden. Ymmärrän kyllä kunnioittaa kalastajan saalista mutta pidemmän päälle alkaa ahdas muoviämpäri ja luontokappaleen luonnoton olotila ahdistaa. Näissä tapauksissa on parempi joko itse siirtyä muualle tai ehdottaa filerointiexpertille nopeaa toimeen tarttumista. Enkä muuten enää jää edes oppimismielessä seuraamaan tätä hyödyllistä tapahtumaa. Olen täysin tietoinen, että ilman sitä, en saisi herkullista kalafilettä lautaselleni, ja että ilman eläimen tappamista, siitä ei tule ihmisen ruokkijaa. Mutta silti. Pysyn näkö- ja toisinaan ehkä myös kuuloetäisyyden ulkopuolella. Mikäli saan valita, en myöskään haukea kalauteltaessa ole samassa soutuveneessä. Minkäs teet, näin se vaan on. Heikko- vai hentomielisiksikö meitä kutsutaan, en tiedä mutta en ole siitä kovinkaan huolissani. Jos kova nälkä olisi, niin saattaisipa siltä hauelta kuitenkin lähteä henki, jos niikseen tulisi.. Ehkä kun tarpeeksi kauan mietin ja pyörittelen tätä, siirryn kokonaan kasvissyöjäksi mutta siihen asti saavat pystyvämmät hoitaa eläimen muuttamisen aterian valmistusaineosaksi. Kalaonnea kaikkien kesään!

tiistaina, heinäkuuta 05, 2011

Hei me kelataan!

Paketti pihalla.com -
siellä se leikkuri on!
Sain eilen huomautuksen eli nootin siitä, miksi ei viimeisintä kelaleikkuri-kokemustani oltu raportoitu täällä. Aktiivinen lukija huomautti, aiheellisesti, ettei hän halua alkaa penkoa koko interwebbiä läpi, saadakseen lukea ajankohtaisista asioista. Otan arvokkaan palautteen vastaan ja korjaan asian saman tein.
Viime viikolla se sitten tapahtui - ruohonleikkuri saapui talouteen - vaan ei mikä tahansa leikkuri - tämä kyseinen ruohonkatkaisija on uuden vuosituhannen kelaleikkuri. Ei melua, ei energiaa - pelkkää työntövoimaa ja roppakaupalla järkevää suunnittelua. Suunnittelua se nimittäin vaatii, jotta tämän päivän kelaleikkuri pystyy kilpailemaan keveydessään, helppokäyttöydessään ja tehokkuudessaan muiden markkinoilla olevien leikkureiden kanssa. Ja se muuten pystyy.
Ruohonleikkurin valinta ei ole helppoa. Ainakaan sellaiselle, jota ruohonleikkurit eivät kiinnosta. Mutta pakkohan sellainen on hankkia, jos ei niittäminen kiinnosta.
Kelaleikkureita on tarjolla yhtä monta erilaista kuin moottoripuolellakin. Myös hintahaarukka on laaja. Tämä ei yhtään helpottanut valintaa, sillä ilman testilykkelyä on vaikea tietää mistä reippaasti yli sadan euron hintaero johtuu.
Kaupassa katse harhaili eri vaihtoehdoissa ja muistin myös bonganneeni jostakin lehdestä pienen mainoksen Fiskarsin uutuudesta, Momentumista. Fiskars on ollut jo pitkään suosikkimerkkini, heidän tuotteidensa laatu- ja yrityksensä palvelumielikuvan vuoksi. En ole mikään maailman aktiivisin työkalufriikki, mutta en myöskään meinaa kestää, että kamat hajoavat käsiin, en ainakaan silloin kun niillä pitäisi tehdä jotakin, ja aika menee työkalun korjaamiseen tai sen kauppaan palauttamiseen.
Kyllä lähtee!
Leikkuri herätti kiinnostuta myös naapureissa. Kumpikin seurasi testailua kiinnostuksella ja totesi myös oman ruohonleikkurinsa kovin äänekkääksi.. Näinkö se sitten menee. Omat valinnat ja laitteet ovat normaaleita ja niitä parhaita käytössä, kunnes naapuriin tuodaan jotain uutta ja erilaista..Seuraan äärinmäisen kiinnostuneena miten tämän päivän kelaleikkurit lähtevät valloittamaan suomea. En ymmärrä miksi esim. pieniä rivitalopihoja ajettaisiin millään muulla. Keveydessään ja terävyydessään se tosin pystyy kilpailemaan isojenkin koneiden sarjassa. Ja mikä parasta, ei kastuneita tulppia, ei huolehtimista polttoaineesta - ja nurmikkoa voi leikata yöllä tai päivällä - pelkäämättä sitä että joku häiriintyy. Etenkään jos se joku on leikkaaja itse.
Mutta on se kuulkaa "yllättävän kevyt ja hiljainen". Vaikka niinhän sen pitikin olla. Myös leikkuuvoima ja terävyys on vaikuttava.
Lisää Momentumin testailusta täällä  (internetin syövereissä) ja jatkoa seuraa kunhan paluu kotiin kelailemaan tapahtuu.

sunnuntaina, heinäkuuta 03, 2011

Kesäkirkko suoritettu


Terveisiä kirkosta. Kirkkohan kuuluu myös suomalaiseen kesään(?), joten suorituslistalla on jo tämäkin rasti ruksittuna. Visiittiin oli toki hyvä syy. Loimaan nuorempi väriläiskä pääsi ripille. Tytöt olivat kauniita ja pojat..vielä niin kovin nuoria. 
Muistan aikoinani itse pohtineeni rippikouluun menoa. En tiedä ärsyttikö siinä vain jo se, että "niin vaan kuului ja kaikki menivät" vai oliko esim. uskonnon opetus  tuonut mukanaan jotain sellaista mikä tuossa iässä alkoi tökkimään. Rippilahjaksi luvattu käyräsarvinen Nopsa Picnic, sinivalkoinen, sai näkemään ripille pääsyn valoisankin puolet. Kirkkohäät eivät 80-luvun lopun teinille olleet tarpeeksi kova houkutin.
Mutta tänään tytöt olivat kauniita ja pojat..vielä niin kovin nuoria. En voinut olla ihastelematta kuinka paljon tyylikkäämpi tämä nuorempi väriläiskä onkaan, kun hymyillen vertasin omaan lookiani samoihin aikoihin. Kuinka paljon iloa tuosta lapsesta, nyt nuoresta onkaan ollut, ja luulenpa, että vielä tulee olemaankin. Kun koko universumin keskipiste lähtee keskeltä juhliaan kuvaukseen - mm. unohtaen ottaa kukkansa mukaan - touhujen tuttuus hirvityttää. Näen selkeästi mitä on edessä. "Its going to bumby - but oh, so colourfull - adventure my angel". Mutta olkoot polkusi kivetty haasteiden lisäksi onnitumisilla ja onnen hetkillä..

lauantaina, heinäkuuta 02, 2011

Toinen lihaksitulemisen änkytys

Monta kertaa syksyllä ja keväällä tuli ajettua Alpo Jaakolan patsaspuiston ohi ja mietittyä että "kesällä sitten". Tänään oli se sitten.
Tämä nykyinen "patsaspuisto" on taiteilijan entinen asuinalue ja hänen vanha veistohuoneensa on paikalle siirretty vanha ruumiinleikkelyhuone. Luonnollisesti.
Vaikka lomailija ei ollut aivan vastaanottamaisillaan vanteen vielä kirstäessä hieman päätä, alueella kävellessä tuli hyvä mieli. "Että joku on nähnyt ja tehnyt". Vahva ilmaisun tarve ja taito. Näkemyksensä mukaan, tai sitä vastaan. Kun taitelija ei ole itse paikalle, ei voi kuin arvailla. " Mitäpä on miettinyt kun on tehnyt Kettinkikonetta, Hevosten sotaanlähtöä, Identtisiä intialaisia tai Toista lihaksitulemisen änkytystä..."
Lapsena muistan karsastaneeni Alpo Jaakolan töitä. Eivät ne tainneet vielä teininäkään avautua. Ne olivat mielestäni jotenkin vääristyneitä, pelottavia tai "vain kummallisia". Jotain on kuitenkin vuosien aikana tapahtunut, koska nyt hänen työnsä saavat minut hymyilemään, tuovat mieleen jotain kaukaista ja kotoista. Pelottavaan sijaan, jotakin tutun turvallista. Loimaan shamaanin näyt. Iloa tuottaa myös se, että omalla kotiseudulla on tarjota jotain tällaista.
Mutta suosittelen. Poiketkaa. Ei siellä koko päivää haahuilla tarvitse. Eikä tarvitse tykätään. Mutta hetkisen voi hengittää. Ei metrilakua, eikä pallomerta. Radio Nova ei soi, eikä kahviosta saa olutta.(eikä siellä muuten kelpaa  sirukortitkaan) Mutta tunne voi tulla, tai ajatus. Sitten voi jatkaa taas matkaa.
Alpo Jaakolan patsaspuisto sijaitsee 9- tien varressa, pääsymaksu 3 euroa, joten hintalaatu-suhteeltaan paikka on kunnossa ja samalla voi saada idean kodin sisustukseen tai vaikka ite-patsaan rakentamiseen omalle pihalle.

Alpo Jaakolan taiteilijakoti Torkville.

Loimaan taidemuseon esittely Alpo Jaakolasta.

perjantaina, heinäkuuta 01, 2011

Ainahan se on mielessä

Tänään alkoi loma. Eilen närästi ja kirveli silmiä. Silmiäni ei kirvele ikinä, eikä kaikkina näinä vuosina minua ole myöskään närästänyt. Koskaan. Kytkin on ilmeisesti luitanut ja jarrupalat kuluneet.
Kiitos teille kaikille, että olette käyneet ja käytte täällä piipahtelemassa, olette ilahduttaneet minua - toivottavasti näiden tulevien vapaapäivien aikana voin ilahduttaa myös teitä!

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...