sunnuntaina, elokuuta 28, 2011

Muutoksen tuulia

Viime viikko oli viimeinen vanhassa työpaikassani. Uudet haasteet, niin kuin asia on  tapana  ilmaista, alkavat maanantaina. Melkoinen sivu kääntynyt arjen kirjassa siis. Asiat tapahtuivat nopeasti ja kun nykyään irtisanomisajatkin ovat vain parisen viikkoa, kului niin sanottu siirtymäaika vähintäänkin hujahtaen.
Torstaina vietimme läksiäisiä. Porukka purjeveneeseen ja Helsingin edustalle. En olisi voinut parempaa toivoa. Veneily on tänä kesänä jäänyt harmillisen vähiin ja oli aivan ihanaa päästä nauttimaan auringosta ja lempeästä tuulesta rakkaan entisen kotikaupungin edustalle. Ja vaikka herkän ihmisen silmät välillä kostuivat liikutuksesta, ilta oli äärinmäisen hauska. Sain kolmen vuoden ajan työskennellä persoonallisten, luovien, sympaattisten ja hyvin aitojen ihmisten kanssa. Nyt on aika katsoa mitä muuta tulevaisuudella on varalleni mietittynä.

maanantaina, elokuuta 22, 2011

Eikö se ikinä opi?

No ei. Tämä on taas niitä kertoja kun aloitetaan lenkkeily. En edes muista, kuinka monetta kertaa tässä taas lähdetään "ensimmäiselle" lenkille mutta hyvähän se on, että yritystä riittää. Jännä homma vain, että koko kaunis kesä meni ilman, että oli pakko vetää tossuja jalkaan kertaakaan mutta heti kuin kelit huononivat niin kirkastui ajatus peruskunnon kohottamisesta. Kovin kummoiselle kierrokselle en lähtenyt paahtamaan mutta kyllä nuo muutamatkin kilometrit vesisateen säestämänä olivat riittävä ponnistus tälle päivälle. On se muuten kumma, miten alamäkeä mukavasti rullaisi melkein rallatellen mutta heti ylämäen alkaessa hymy hyytyy.

sunnuntaina, elokuuta 21, 2011

Minulla on ikävä(ä)

Ystäväni Maikkis laittoin torstaina teksiviestin muistutukseksi, että Kaisaniemen puistossa oli Kuorojen kierroksen harjoitukset, ja  myöhemmin Senaatintorilla esitys. Sadetta uhmaten ryntäsin suoraan töistä Kaisaniemeen  ison lehmuksen alle suojaan oikein tietämättä mitä odottaa. Silloin ilmoille kiiri moni äänisenä "Sata satamaa iskee tulta" -kappale, joka sai ihokarvani nousemaan pystyyn. Kyllä ihmisen ääni, etenkin moniäänisenä ja yhdessä toistettuna on kaunis! Bassot, altot, tenorit, sopraanot... kaikki siinä keskellä kaupunkia kauniin vanhan puiston suojissa, aivan muutaman metrin päässä sadetakeissaan, laulukansioineen, valmistautumassa esitykseen..
Asiaa ei yhtään huonontanut toisen entisen työkaverini ilmestyttyä viereeni kuohuviinitarjoilun kera, jolloin hetkessä oli jo todellisen juhlan tuntua. 
En ole kuullut kuorolaulua pitkään, pitkään aikaan - enkä ainakaan "näin sekalaista seurakuntaa". Esityshän avaa Kuorojen kierroksen Helsingissä ja koostuu monista erikokoisista kuoroista, jotka sitten vaikuttavan yhteisesiintymisien jälkeen hajaantuvat helsinkiläisiin baareihin esiintymään. 
Mutta voi kuinka laulu pääsikään ihon alle. Finlandia..Kalliolle kukkulalle ja muutama ruotsinkielinenkin laulu, jossa kumpusi niin selkeä iloinen kevään riemu, että olisin voinut vannoa kiurujen kisailevan taivaalla toukokuun auringon tullessa esiin pilvien takaa. Ja kaikki tämä, aivan ilmaiseksi! 
Kaunista, kaunista kansanperinteisen haikean laulun jälkeen, tosin kuoronjohtaja Marjukka  joutui vielä varoittamaan miehiä, siitä että kun laulavat ikävästään, ovat varovaisia ettei se kuullosta siltä että heillä on "ikävää..". 

maanantaina, elokuuta 15, 2011

Käsityön ihmelapsi

Maanantaiaamu. Työhousuistani oli toisen lahkeen käänne pudonnut ja alkanut repsottaa. Ikävämpi homma. Etenkin kun olin laittanut paidan päälle, johon ne housut mielestäni tänä aamuna kuuluivat. Etsin neulaa ja lankaa. Eipä, että  olisin mitään niin ihmeellistä osannut tehdä niillä mutta olisin antanut itselleni pisteitä yrittämisestä. Ei löytynyt. Eikä löytynyt muuten niitä lukuisia pieniä hakaneulojakaan, joita olen juuri näitä hätätapauksia varten säästänyt. Juuri sellaisia minimalistisia pikku hakaneuloja, joilla voi kiinnittää esim. housunlahkeen työpäivän ajaksi.
Ei neulaa, ei lankaa, eikä hakaneuloja. Kello kävi mutta pidin pään kylmänä. Löysin laatikollisen verhonipsuja. Täydellistä. Verhonipsuista vain ylimääräinen lenkki päästä pois ja nipsukat lahkeisiin. Tehtävä suoritettu. Kenkät jalkaan ja töihin. Pysyi koko päivän. Suosittelen.

perjantaina, elokuuta 12, 2011

Hierojan kautta töihin

No nyt ollaan päästy jo hierojalle asti. Kuullostaa paremmalta mitä oli.  En ollut nauttimassa  rentouttavasta ja hemmottelevasta kuumakivihieronnasta, vaan aivan mekaannisesta "tää voi sitten vähän tuntua" hieronnasta. Tuntui kyllä. Onneksi. Hieman arpoen löydetty osoittautui ammattitaitoiseksi ja asialliseksi. Tuo asiallisuus täytyy mainita erikseen, koska muitakin kokemuksia vuosien varrelta on. Ryhdistäni sain kehuja mutta valitettavasti myös toisen puolen lapani on niin jumissa että olisi ollut vain ajankysymys, että sekin olisi alkanut oireilemaan. Hauskana yksityskohtana mainittakoon, että olkapäitä hieroessani hieroja totesi, että "tänne se voima keräytynyt ja sitten purkautuu kun saadaan tätä auki". En varsinaiseti ole pitänyt itseäni minään lihaskimppuna mutta ehkäpä tästä rohkaistuneena kaivan kotona käsipainot esiin.
Totuushan on, että päätetyöläisen pitää tehdä vahvistavia niska- ja selkälihasliikkeitä. Ja Arto Bryggaren mielestä myös syviä vatsalihaksia..

tiistaina, elokuuta 09, 2011

Miten voit?

Tänään tuli viesti taas yhdeltä ystävältä, että jaksamisen kanssa on vähän vaikeuksia. Kulisseja on pitänyt pitää yllä ja nyt kun sitten vihdoin sairaslomalla ollessaan on kertonut ympärillään oleville, että ei mene ihan hyvin, on osalla ihmisiä ollut vaikeuksia uskoa. Eihän terveen näköinen ja hymyilevä ihminen nyt huonosti voi voida. No kyllä voi. Kovinkin huonosti. Niinä huonoina hetkinä vaan kukaan ei ole näkemässä, ja niinä tsemppihetkinä kaikki energia menee...no, siihen tsemppaamiseen.
Liian usein tulee "kaiken kiireen keskellä" vain uskottua omiin silmiinsä, vaikka hetkeksi pitäisi pysähtyä oikeasti kuuntelemaan. Ja jos jostain ystävästä ei ole kuulunut vähään aikaan, ei se välttämättä johdukaan siitä, että hänellä on niin paljon parempaa tekemistä, vaan se voi johtua siitä, ettei tuolla ihmisellä vaan ei meinaa energia riittää yhteyden pitämiseen. Useammin pitäisi siis kysyä toisiltamme vointia, ei niinkään sitä että onko tullut tehtyä viime aikoina mitään mieletöntä..
Voisitteko siis ystäväni blogin lukijat kertoa tuohon kommenttilaatikkoon, että miten tänään voitte?

maanantaina, elokuuta 08, 2011

Hei me neulataan!

Ehei, ei kirjoitusvirhettä. En ole ollut neulomassa. Olin neulattavana. Oikeampi nimitys kyseiselle toiminnalle taitaa tosin olla akupunktio.
Toisen lapaluun alla on elämää suurempi jumitus. Saattaa siinä olla kaupan päälle tulehdus tai toinenkin. Ensin kokeilin särkylääkkeellä ja geelillä. Sitten lisättiin panoksia ja särkylääkkeet haettiin reseptillä ja soppaan heitettiin myös relaksanttia. Ei tehonnut. Väliin yritin myös venyttelyä ja lisää geeliä. Ei vaikutusta. Myös positiivista ajattelua kokeilin. Ei tehonnut sekään. Eikä myöskään muuten työmatkabussissa täysillä puhaltanut ilmastointikaan yhtään helpottanut tilannetta.
Muutaman viikon sinnittelyn jälkeen piti raahautua oikein valkotakkiselle. Työpaikkalääkäri totesi puolessa minuutissa rohkaisevasti että "et sä tätä kyllä itse auki saa". Turha optimismi pois heti kättelyssä.
Onneksi ystäväni muistutti, että hänhän voi pistellä minuun neuloja. Ta-daa! Olinkin unohtanut kokonaan, että lähipiirissä on tällaisen alan taitaja. Loistavaa. Avoimin mielin neuloja kohti.
Pyyhkäisin töistä ystäväni luokse Karjaalle. Selälleen sängylle ja neuloja käsiin ja jalkoihin. Eikä tuntunut missään. Paitsi siinä vaiheessa kun yhtä vähän piti törkkäistä syvemmälle..
Neulojen annetttiin olla paikoillaan kolmisen varttia. Siinä sitten makoilin sängyllä neulattuna ja kuuntelin itseäni. Hiljaista oli. Hieman ehkä tykytti toisessa kyynär- ja jalkataipeessa mutta muuten neuloja ei edes huomannut. Välillä neulaaja tuli herättelemään neuloja. Potilas pysyi hereillä ilman herättelmättäkin. Loppuaika meni naureskellessa. Tai nauraessa. Oikeastaan jo siitäkin ilosta olisi kannattanut ottaa neulat nilkkoihin, että saa nauraa ääneen hyvän ystävän kanssa. Ilmeisesti akupunktiossa ei tarvitse tuudittautua mihinkään mystiseen ilmapiiriin, vaan neulat tekevät tehtävänsä.
Hoidon päätteeksi tuli teetä ja Tartex-tahnaa. Kummallekin. Suosittelen. Nyt sitten odotellaan. Seuraavaa kertaa ja vaikutusta. Toisiin tehoaa vähemmällä, toisilla voi mennä pitkäkin aika. Ajattelin nyt ainakin kokeilla ainakin viisi kertaa, jos vain pistelijä jaksaa.

keskiviikkona, elokuuta 03, 2011

Strutsi autiomaassa ei pitkälle pötki

Olen jo tovin leikkinyt strutsia autiomaassa. Kieltäytynyt kuuntelemasta ärsyttäviä keskusteluita ja vältellyt lukemasta yhtä ärsyttäviä kirjoituksia. Olen yrittänyt pysytellä mielipiteitteni kanssa sivistyneen yhteiskunnan tällä puolella. Onnistumatta. Eipä ihmekään. Ei se paha mene pois vaikka kuinka sulkisi silmänsä ja tukkisi korvansa. Helpottaa se voi toki vähäksi aikaa.
Tänään, työkaverin ollessa jo hyvissä kierroksissa hississä, yhteiskunnallisen kehityksemme tilanteen vatvominen alkoi jälkeen. (Työkaverini oli töihin tullessaan lukenut Jälkijättöistä jupinaa täältä. )Tuo hedelmällinen persu/moku-keskustelu. Työkaverini oli sen verran hiiltynyt, että haki yhteisen pöydän ääreen ipadin, jonka sivuilta alkoi H-ahon kirjoituksia lukemaan.
En nyt referoi niitä tähän. Niitä on varmasti lainailtu ja referoitu useissa medioissa vuosien ajalta. Olen vain ällistynyt kuka meillä johtaa valiokuntaa, jonka käsissä aselait ja maahanmuuttoasiat ovat. Joku raja sentään? Kymmenen vuotta sitten ei kansanedustaja olisi voinut pienemmässäkään seurueessa sanoa ääneen sellaisia asioita, joita tänä päivänä voi huudella julkisissa blogeissa, ja joita puolustellaan sananvapaudella ja yksilönoikeudella. Suvaitsevaisuuteni ja erilaisuuden hyväksymiseni on koetuksella. Vaikka yrittäisin pureskella, en pysty nielemään. Enkä haluakaan. Aion sanoa kaikissa mahdollisissa tilanteissa että minä en seiso tämän nykyisen kehityksen takana, eikä demokratiaa ole se, että jokainen saa sylkeä naamaan sitä ketä huvittaa.

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...