keskiviikkona, elokuuta 03, 2011

Strutsi autiomaassa ei pitkälle pötki

Olen jo tovin leikkinyt strutsia autiomaassa. Kieltäytynyt kuuntelemasta ärsyttäviä keskusteluita ja vältellyt lukemasta yhtä ärsyttäviä kirjoituksia. Olen yrittänyt pysytellä mielipiteitteni kanssa sivistyneen yhteiskunnan tällä puolella. Onnistumatta. Eipä ihmekään. Ei se paha mene pois vaikka kuinka sulkisi silmänsä ja tukkisi korvansa. Helpottaa se voi toki vähäksi aikaa.
Tänään, työkaverin ollessa jo hyvissä kierroksissa hississä, yhteiskunnallisen kehityksemme tilanteen vatvominen alkoi jälkeen. (Työkaverini oli töihin tullessaan lukenut Jälkijättöistä jupinaa täältä. )Tuo hedelmällinen persu/moku-keskustelu. Työkaverini oli sen verran hiiltynyt, että haki yhteisen pöydän ääreen ipadin, jonka sivuilta alkoi H-ahon kirjoituksia lukemaan.
En nyt referoi niitä tähän. Niitä on varmasti lainailtu ja referoitu useissa medioissa vuosien ajalta. Olen vain ällistynyt kuka meillä johtaa valiokuntaa, jonka käsissä aselait ja maahanmuuttoasiat ovat. Joku raja sentään? Kymmenen vuotta sitten ei kansanedustaja olisi voinut pienemmässäkään seurueessa sanoa ääneen sellaisia asioita, joita tänä päivänä voi huudella julkisissa blogeissa, ja joita puolustellaan sananvapaudella ja yksilönoikeudella. Suvaitsevaisuuteni ja erilaisuuden hyväksymiseni on koetuksella. Vaikka yrittäisin pureskella, en pysty nielemään. Enkä haluakaan. Aion sanoa kaikissa mahdollisissa tilanteissa että minä en seiso tämän nykyisen kehityksen takana, eikä demokratiaa ole se, että jokainen saa sylkeä naamaan sitä ketä huvittaa.

Ei kommentteja:

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...