tiistaina, helmikuuta 14, 2012

Kissapoliisi ja iloa teatterista

Kissapoliisi ja Norppa
Kiitos kaikille tsemppitoivotuksista. On hienoa olla kannustettu. Se on tunne, jota koskaan ei voi arvostaa liikaa. Helmikuun loppupuolta haarukoin läpi avoimin mielin ja hätiköimättä.
Viikonloppuna tuli vietettyä aikaa kulttuurin kanssa. Tai no, kulttuurin ja kulttuurin. Disney on Ice oli lähinnä näyttävä ja hyvin tuotteistettu tapahtuma. Viihdyttävä toki, mutta tuotteistettu. Nautin  lasten ilosta mutta en voinut olla ajattelematta, etteikö yksi prinsessa riittäisi yhteen esitykseen. Tiedän. Olen nuiva. Mutta silti, pitääkö kaikki ympätä yhteen ja samaan showhun(?). Huomasin myös pohtivani minkälaisen roolimallin pienet tytöt saavat siitä, että ainut unelmien kohde on se, että prinssi tulisi ja suutelisi..
Toinen kulttuurielämys tuli koettua pitkästä aikaa Loimaalla teatterissa. Sukulaistyttöni KK otti estradin haltuun veikeänä kissapoliisina. Vaikka olenkin totaalisen puolueellinen, niin aion silti kirjoittaa, että KK suoriutui roolistaan täysin pistein ja ilahduin hänen selkeästä sekä kuuluvasta artikuloinnistaan.
Mahtavaa muutenkin, että nuorten kanssa tehdään teatteria pienissäkin kaupungeissa! Kiitos vapaaehtoisten, jotka jaksavat pitkin vuotta harjoituttaa lapsia ja nuoria. Puvustavat, järjestävät, ohjaavat ja yleensäkin omalla työllään mahdollistavat nämä esitykset.

Loimaan Teatteri

1 kommentti:

Joku kirjoitti...

Tuo kuva saa minut iloiseksi!

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...