keskiviikkona, toukokuuta 30, 2012

Naapuriapua tuoleille

Mitä tarvitaan tuolin päällystämiseen? No vaihtarina hankittu antiikkituoli, nopeasti kangasliikkeestä bongattu kangas ja kätevä naapuri.
Hankin kuukausi sitten kierrätyspalstan kautta yli 50 vuotta vanhan pöydän ja tuolit keittiöön. Vuosien aikana tuoleilla oli istuttu kerta, jos toinenkin ja päällys odotti vapautusta autuaammille kangasmaille. Eipä muuta kuin kangaskauppaan. Taitaa muuten olla kauppa, jossa elämän aikana on tullut vähiten vierailtua.
Olin jollakin käsittämättömällä optimismilla ajatellut, että päällystän tuolit itse. Sinänsä se ei välttämättä ole vaikeaa mutta ensinnäkin jo kankaan leikkaaminen, jossa on sekä pysty- sekä vaakaraitoja, vaatii keskittymistä. Myös nurkkien taittaminen (kädettömälle) ensikertalaiselle saattaa tuottaa oletettua enemmän tuskaa.


Naapuri tarjoutui avuksi. Vaikuttavine kangassaksineen sekä kunnon niittausvälineineen. Hieno apu olikin, sillä avun askarrellessa, tuolin omistaja istui koira sylissä vieressä ja katseli. Nokkelat ehdotukset olivat vähissä.
 Olisin varmasti saanut tuoleihin niitattua uuden päällyskankaan mutta en aio kuvitellakaan, että niistä olisi tullut neljää samanlaista, tai etteikö olisi ollut kankaan leikkaamisen jälkeen mahdollista, että samaiseen kangaskauppaan olisi joutunut lähtemään toiselle kierrokselle.
Vaihtariksi naapuri sai muutaman metrin koira-aitaa. En ole ollenkaan varma, että vaihtokauppa oli tasapuolinen mutta ehkä tässä ajan kanssa voi sitten taas puolestaan jeesata muissa asioissa. Mutta hyvä tuli.

maanantaina, toukokuuta 28, 2012

Pyydettiin ehdokkaaksi

Tuli soitto. Pyydettiin ehdokkaaksi. Kunnallisvaaleihin. Täytyy myöntää, että yllätyksenä tuli. Soittaja kertoi, että tarkoitus olisi kerätä mahdollisimman paljon ehdokkaita, joten pelkän nimenkin antaminen riittäisi.
Kiitin kohteliaasti ja kerroin olevani tosin sellainen ihminen, joka sitten mielellään ehkä myös osallistuisi, jos lähtisi ehdokkaaksi. Sekin kuulemma olisi mahdollista, eikä tarvitsisi yksin tehdä vaalityötä vaan tukeakin löytyisi.
Soitto tuli vihreiltä. Kiitos osallistumiseni paikkakuntamme lähiruokatoiminnan aktivoimiseen. En vielä lupautunut, joten muillakin on vielä mahdollisuus.

lauantaina, toukokuuta 26, 2012

Eivät nämä ole hyvästit

Vaikka kukkivat syreenit ja omenapuut;
lasketaan arkulle tänään ruusu.
Heiluttaa lempeä tuuli koivunlehtiä,
kuin hyvästiksi vilkuttaa.
Eivät nämä ole hyvästit,
vain esirippu kahden näytöksen välissä.
Me suremme,
koska rakastuimme jo ensimmäiseen.
Mutta toinenkin tulee.
Kun on aika.
Väliajalla -
muistot ja toisemme.

perjantaina, toukokuuta 25, 2012

Hyvät ja hyvät uutiset

Hyvät vai hyvät uutiset ensin? Otetaan hyvät.
Tässä äkillisesti, melkeinpä pyytämättä ja tilaamatta tulleessa elämänrytmin muutoksessa on ollut puolensa ja puolensa. Koska asiaan ei voinut etukäteen valmistautua, on se pitänyt ottaa niin kuin se on tullut. Voisiko jopa hieman kujeillen todeta, että "sillä on menty mitä on ollut"..?
Eilen oli jälleen mahtava tilaisuus päästä teatteriin ja piipahtaa ystävien kanssa terassilla sitä ennen. Illan esityksenä oli Kuninkaan puhe.
En ollut katsonut etukäteen arvosteluja, enkä kuullut Kuninkaan puheesta kommentteja, joten en yhtään tiennyt mitä odottaa. Tarinan kulun toki kuitenkin suunnilleen tiesin.
Kun ensimmäinen puoliajan valot rävähtivät päälle, tuli hämmästys"nytkö jo?" Naapuripenkkiläiset sanoivat sen ääneen. Myös toinen puoliaika hujahti ohi nopeasti. Kari Heiskanen on onnistunut ohjauksessaan loistavasti ja pääkaksikko Carl-Kristian Rundman sekä Pertti Sveholm olivat osuva aisapari kuninkaana ja puheopettajana.
Kuninkaan puheesta jäi lämmin olo. Tuntui myös ettei se ollut tyypillinen Kaupunginteatterin esitys. No, en enää osaisi sanoa  mikä olisi, koska olemme päässeet katsomaan niin paljon erilaisia näytöksiä.
Ennen lähtöämme pääsimme vielä nopeasti pukuhuoneen kautta halaamaan ja kiittämään Churchilliä, joka oli vartissa ehtinyt laihtumaan ja nuorentumaan lähestulkoon poikamaiseksi mutta joutui kiirehtimään yöksi elokuvakuvauksiin entiselle kotikulmilleni Vaasankadulle. Kumma kyllä hän ei huomannut mainita mahdollisesta ilahtumisestaan, minkä olisi pitänyt olla seurauksena hienosta kortista ja sammutuspeitteestä, jonka kiitoslahjana hänelle lavalle toimitimme...
Hyvät uutiset oli siis, että pääsin Teatterin Ystävien eli Tyrkkyjen kanssa teatteriin. Ja ne toiset hyvät uutiset olivat, että huomasin ja tunsin, kuinka virkeä ja vastaanottavainen olin koko esityksen ajan ja sen jälkeen. Muistan kyllä  talvella arkijuoksupyörässä juostessani, miten välillä väsymys painoi päätä ja kroppaa, joten osaan iloita tästä.
Elämälle taas kiitos kulttuurista, ystävistä ja sattumuksista, sekä aurinkoista hyvän mielen viikonloppua kaikille!

torstaina, toukokuuta 24, 2012

keskiviikkona, toukokuuta 23, 2012

Sano miltä näyttää

Pääsin tänään eräänlaisilla messuilla tekemään puristustestin. Kieltämättä hieman jännitti, koska pelkäsin olevani todellinen heikko-peikko mutta uteliaisuus voitti. Optimistina toivoin etukäteen, että puristusvoimani olisi ikäluokkani keskitason yläpäässä, ja niinhän se olikin. Tosin, testaajakin nyökkäili melkein huomaamattomasti, kun totesin, ettei sillä tuloksella vielä juhlita, koska ikäryhmäni puristusvoima ei taida keskiarvoltaan olla kovinkaan vaateliasta. Olen myös kantaessani eräitäkin kaappeja, lipastoja, laatikoita & sitäsuntätä -roinaa, huomannut etten ole hirveän vahva. Kannan ajatuksen voimalla, en lihaksilla.
Kävimme testaajan kanssa myös keskustelun. "Tiedätkö paljonko viikossa pitäisi liikkua? - Todellakin tiedän. "No mistä luulet, että johtuu ettet silti liiku tarpeeksi?" - Varmastikin laiskuudestani. " Hän katsoi minua pitkään ja sanoi. "Jos ajattelemme jollakin lailla, niin saatamme käyttäytyä niin. Minä näen edessäni sporttisen ja liikkuvaisen ihmisen." Katsoin häntä pitkään, hymyilin ja lupasin ajatella asiaa. Nerokasta. Ajattelet siis olet.
Toinen näkökulma keskusteluumme oli tuo lyhyt mutta aidon tuntuinen kanssa käyminen. Entä jos useammin sanoisimme ihmisille miltä he näyttävät tai kuullostavat?

perjantaina, toukokuuta 18, 2012

11 asiaa

Kuplia Kahvissa -Minttu heitti minulle haasteen, johon luonnollisesti heti tartuin. Helppohan se on vastata kun kysytään. 

1.  Mikä luonteenpiirteesi on sinussa vahvimpana arjessa?

Voi kun osaisinkin vastata tuohon. Se varmasti vaihtelee mutta toivoisin yleensäkin olevani utelias elämän suhteen ja toimeen tarttuva.

2. Mikä viisu tai runo (tai loru tai poru) kuva sinua parhaiten?
Oi! Pitää mennä intuitiolla ja vastata ennen kuin alkaa kehitellä mitään todella nokkelaa tai liian ylevää. Ensimmäisenä tuli mieleen Edith Södegrenin runo, johon ihastuin ensi lukemalla. Vaikka itse runon osaan ulkoa, huomasin, etten tiennyt sen nimeä. Myös käännökset vaihtelevat. Huomaan ma, että on erittäin vaikea hyväksyä eri versiota kun siihen johon on tottunut.

Päätös
- Edith Södergran - (Tulevaisuuden varjo, 1920)
(suom. Pentti Saaritsa)

Olen hyvin kypsä ihminen
mutta kukaan ei tunne minua.
Ystäväni luovat minusta väärän kuvan.
En ole kesy.
Olen punninnut kesyyden kotkankynsilläni ja
tunnen sen hyvin.
Oi kotka, mikä sulous sinun siipiesi lennossa.
Vaikenetko kuten aina?
Tahdotko kenties runoilla? Sinä et runoile
enää koskaan.
Jokainen runo on oleva runon rikkirepimistä,
ei runoa, vaan kynnenjäljet.
  Mutta yhtä hyvin minua kuvaisi loru: "Etten tentten teelikamentten.."

3. Mikä on paheesi?
Yksikö vain? Maailmantuska, kengät, laiskuus, optimismi...

4. Mistä tahtoisit jäädä ihmisten mieleen?
Kai siitä, että olen ollut olemassa. Hetkessä tai hetkissä. Siinähän se elämisen ja ihmisen suuruus on.

5. Montako kertaa koko elämäsi aikana olet muuttanut?
Olen lopettanut laskemisen mutta viime vuosina enää harvemmin. Olen asunut niin Turussa kuin Forssassa, New Hampshiressa ja Pariisissa, ja rakkaassa Helsingissä tuli asuttua Töölössä, Kalliossa, Alppilassa, Pasilassa ja Vallilassa. Loimaallakin olen ehtinyt asumaan kuudessa eri osoitteessa. Yksi niistä oli kunnan puolella.

6. Millainen olet kun suutut?
Rasittava, rajaton, kohtuuton..Mutta toisaalta taas yhtä nopeasti sammuva kuin leimahtava. "Luonnettaan voi kehittää, tempperamenttiaan ei."

7. Milloin olet viimeksi suuttunut?
En muista ja hyvä niin. Useammin pitäisi suuttua. Mutta aiheesta. Ei se niin vaarallista ole. Kyllä maailmaan tunteita ja ajatuksia mahtuu. Kunhan vain katsoo, että mahtuu paljon muutakin.

8. Mieluisin tapasi viettää aikaa?
Sosiaaliselle erakolle haastava kysymys... Mutta kyllä se on ihmisten kanssa. 

9. Milloin viimeksi olet koskettanut (elävää)puuta (ett niinku huonekaluja tms. ei lasketa! ;) kädelläsi, halannut sellaista ja painanut posken vasten kaarnaa?
Eräs ystäväni nauroi aidosti ja ääneen kun muutama vuosi sitten kerroin halanneeni puuta. Ihan vaan kun lenkillä keväällä tuntui siltä. "Mahtavaa! Siis kerrotsä ihmisille, että sä oot joku puunhalaja?" Tämä kysymys muistutti siitä ja huomasin, etten ole tehnyt sitä moneen vuoteen. Pitänee korjata tilanne.

10. Mikä olisi mielestäsi ihanin/mieluisin lahja, mikä voisit saada läheiseltäsi?
Olen aina ollut huono valitsemaan yhtä ylitse muiden. Eilen juuri nauroin, että olisi kamalinta saada 40-vuotislahjaksi Biolanin lämpökompostori. Sinänsä todella himottu ja toivottu laite mutta ajatuksen tasolla tuntuisi kiinni leikkaavalta, että elämän merkkipylväs kulminoituisi - kompostoriin. Ihanintahan on kun ihmiset antavat aikaansa ja näkevät vaivaa. On ajateltu ja tehty.

11. Mitä tahtoisit/voisit kysyä minulta?
Mikä Minttunen, tekee sinut tällä hetkellä onnelliseksi? 


Ja kun kerran haastamaan pääsee; haastan Prepen, Hannan, Gian, Minkki P:n ja Joku:n. :)
Hopsansaa!

keskiviikkona, toukokuuta 16, 2012

Lappo vai janoinen hirvi?

Pari aamua sitten katsoin ällistyneenä piha-allastamme. Se oli typötyhjä. Vielä myöhään illalla vettä oli melkein piripintaan.
Olen muutaman kerran katsellut, kun allasta tyhjennetään ja se ei ole ollut mikään pieni projekti. Pumpulla osa ja loput ämpäriäyskäri -yhdistelmällä. Homma on näyttänyt niin vaivalloiselta, että olen pyrkinyt välttelelmään sitä onnistuneesti viimeiseen asti. Mutta nyt se oli yllättäen aivan tyhjä.
Asioillehan on looginen selitys. Aina. Kuulemma. Nyt en vain tiedä mikä se on. Ensin ajattelin, että altaaseen on tullut reikä tai halkeama ja se on valuttanut veden mutta kun ei. Täytettyäni altaan uudelleen, ei veden pinta ole laskenut senttiäkään. Haihtua se ei ole voinut, todella janoisen hirvenkään jälkiä ei ole pihallamme näkynyt, eikä todella paikallisesta trombistakaan ole saatu havaintoja.
Hyviä veikkauksia otetaan vastaan.

maanantaina, toukokuuta 14, 2012

Onpa ja Ompa

Tein tänään virheen. Mutta opettavaisen sellaisen. Menin eräässä fb-ryhmässä ystävällisesti huomauttamaan, että onpa sana kirjoitetaan n-kirjaimella. Siitähän se riemu repesi.
Ymmärsin varsin nopeasti tehneeni arviointivirheen. Puolustuksekseni yritän selittää, että tarkoitin sitä ihan hyvällä. Täälläkin saan korjauksia kirjoitusvirheistäni ja arvostan sitä. Merkitsee paljon, että joku viitsii lukea(se jaksaa ilahduttaa päivittäin) mutta yhtä ilahduttavaa on saada kommentti virheestään, jonka voi sen jälkeen korjata. Jos eräs pomoni ei olisi ystävällisesti kommentoinut tuplapassiivin käyttöäni, käyttäisin sitä vieläkin, ja itse asiasa saatan vahingossa käyttääkin, mutta usein myös muistan hänen - ystävälliset - sanansa ja viitseliään korjauksen.
Tänään ällistytti huomautukseeni tulleet kommentit, jotka yksimielisesti alkoivat: "Ompa" on meidän murretta, ja täällä se kirjoitetaan niin." Suuni loksahti auki kun kysyin, että kirjoitetaanko teidän murteessanne myös "Kumpa" niin vastaus oli myöntävä. "Kumpa kumpainen, joo-o millä ainaki :)" Tuohon ei voinut huomauttaa, mitään "Kumpi, kumpainen" sanoista, koska heidän murteessaan kirjoitetaan noin.
Hetkisen luulin(taas), että olen piilokamerassa.
Korjatkaa ihmiset ystävällisesti kun huomaatte, että joku ei osaa, tekee väärin tai tarvitsee apua muusta syystä. Pahinta on ettei asioista välitetä tai että aikuinen kirjoittaa että: "Must o hienoo et sanat sanotaa erilail / kirjotetaa erilail.... murteet on rikkaus!! ei nipoteta tommosista hienouksista! äidinkielen tunnit o sit eriksee!!"(suora lainaus) tai "mie kirjotan monasti murtheela jotenka sillon se kuuluu olla ompa :) enkä viitti aikusten kirjotuksia muutenkaan korjailla, eikö se tärkeintä ole että tulee ymmärretyksi? ;)"
 Olin ällistynyt, että kommenttini vääntyi murrekeskusteluksi. Sitä en osannut odottaa. Olin virkistyneen yllättynyt. Pahoittelin kommenttiani, jonka olin tarkoittanut ystävälliseksi tiedoksi, ja kerroin, että olen joskus itse ilahtunut kun joku on neuvonut minua. Tämän jälkeen tuli noin 80 kommenttia erilaisista sanoista tai sanonnoista, joita ihmiset omilla murrealueillaan käyttävät. Ja ainoastaan kaksi, jotka jollakin tavalla viittasivat oikeinkirjoitukseen.
Hieman tuohtuneena tästä kaikesta päätin tarkistaa 15 -vuotiaalta norppa-pikkuserkulta tietäisikö hän miten "onpa" sana kirjoitetaan. Hänhän asuu myös kotiseudullamme ja vahvalla murrealueella. Huojennuksekseni hän tiesi ja kertoi vielä kuinka paljon ärsyttää kun joku käyttää "tt" yhdistelmää "d" kirjaimen sijaan tai kirjoittaa esimerkiksi "viellä". Tulin iloiseksi ja suhtaudun huomiseen taas toiveikkaasti. 
Olen siltikin sitä mieltä, että moni kirjoittaa onpa sanan m-kirjaimella, koska luulee, että se kirjoitetaan niin, eikä siksi, että kirjoittaa omaa murrettaan. Eikä ole tärkeintä, että tulee ymmärretyksi, kun aikuiset naiset kirjoittavat niinkin vaativia lauseita kuin "Ompa ihana" ja "Kumpa mullakin ois tollanen." Mutta ehkä heillä myös kaikki ruoka syödään lusikalla, koska tärkeintähän on, että lähtee nälkä.



perjantaina, toukokuuta 11, 2012

Kultaa ja hopeaa kotiseudulle

Ihanaa Loimaa, ihanaa! Voi kuinka riemukasta iloa ihminen, ja Loimaannorppa,  voikaan tuntea kun kotikaupunki voittaa Suomen mestaruuden ja saa toisessakin palloilulajissa hopeaa. Kaupunkien ja ihmisten arvoa ei mitata urheilutuloksilla, eikä voitetuilla mitalleilla mutta iloitsen täysillä siitä mitä tuollaiset voitot tuovat pienelle kaupunkiyhteisölle mukanaan!
Loimaan Hurrikaani voitti lentopallossa Suomen mestaruus hopeaa ja Loimaan koripallojoukkue Bisons Nilan koripallossa kultaa. Matkan varrella ällistelin että "eihän siellä koko kylässä ole ketään yli 170 senttistä" No totta kai on, vaikka meidän sukumme keskipituus näyttäisi olevan n. 150 senttiä, niin ei se tarkoita, etteikö kukaan koko Saviseudulla oli kasvanut normaalipituiseksi.
Mutta hieno esimerkki siitä, miten yhdenkään pienen kylän tai kaupungin ei tarvitse itkeä sitä, että vain isoissa kaupungeissa on resursseja ja rahaa. Tämä on myös tuhannen taalan paikka  Loimaan kaupungin kulttuuri- ja liikuntatoimelle kehittää ja luoda uusia palveluita, miten saada lapset, perheet ja paikkakunnalle muuttajat viihtymään liikunnan ja kulttuurin parissa. Mutta hienoa Loimaan kori- ja lentopalloilijat olen ylpeä teistä! Unohtamatta uurastaneita taustajoukkoja ja kannustajia, jotka tekevät yhteisestä matkasta mahdollisen.

Nilan bisons
Hurrikaani Loimaa

maanantaina, toukokuuta 07, 2012

Miksi ihminen kirjoittaa?

Olin toisen kerran kirjastossamme kirjoittajakokoontumisessa tänään. Ensimmäistä kertaa luin tekstini. Jännitti ja ei jännittänyt. Oli mukava olla siellä missä pitikin. Kuunnella tekstejä. Kovin erilaisia. Kirjoittajia, tavallaan samanlaisia.
Miksi sitä kirjoittaa ja lukee? Vähän samasta syystä kuin ajatteleekin. Koska voi. Ja pitää. Omasta halusta. Tarpeesta. Huvin ja urheilunkin vuoksi. Ilman tekstiä olisi hiljaista. Hyvin hiljaista. Pelottavan hiljaista. Jos en voisi kirjoittaa, en voisi mitään.

lauantaina, toukokuuta 05, 2012

"Jos metsään tahdot sä mennä nyt..

..niin takuulla yllätyt."
Kävin lenkillä. Lähimetsässä. Mitä tästä pitäisi ajatella?

tiistaina, toukokuuta 01, 2012

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...