lauantaina, kesäkuuta 30, 2012

Kukkamekot kokoontuvat

Tänään illalla on viimeinen kokoontuminen Viiden Tähden -illalliselle. Vaikka itse en päässyt osallistumaan kuin kolmeen, olen hurjan tyytyväinen, että tuli reippaasti huudeltua omaa kiinnostusta kun tuttava kyseli innostusta järjestää illallisia tuntemattomien kesken. Tai tunsinhan minä siis yhden.
Emäntä ilmoitti pukukoodiksi kukkamekon. Ihastuttava teema. Minähän olen niin kukkahattujen kuin kukkamekkojenkin suuri ystävä - en vain satu tällä hetkellä omistamaan yhtäkään.
Hätä ei ollut niin suuri, etteikö naapurista - tai tällä kertaa naapurin siskolla olisi ollut vastaus pulmaan, ja niinpä sain kotiovelle toimitettuna useamman mekon - jotka sopivat kaikki. Melkein pulmallisempaa kuin mekottomuus.

Useammin pitäisi tarttua hetkiin, useammin pitäisi tanssia nurmikolla kukkamekossa paljain varpain.

perjantaina, kesäkuuta 29, 2012

Sana viikonvaihteeksi

‎"Empty pockets never held anyone back. Only empty heads and empty hearts can do that." 
Norman Vincent Peale

keskiviikkona, kesäkuuta 27, 2012

Kevyttä ja kevyempää

Runojen lisäksi on muukin kesälukeminen taas alkanut ja nappasin kirjaston pikalaina -hyllystä kirjat: Tiistaisiskot; Monika Peetz sekä Valkoinen Kuningatar: Philippa Gregory. Kummastakaan kirjasta enkä kirjailijasta tiennyt aimmin.
Aloitin Gregoryn Valkoisesta Kuningattaresta. Tarina sijoittuu Englantiin, 1400 - luvulle ja kuvaa hovielämää ruusujen sodan aikana. Tarina etenee hengästyttävää vauhtia. Taisteluja riittää toinen toisensa jälkeen. Nimien kanssa pitää olla tarkkana. Edwardeja ja Elisabethejä riittää. 
Kannattaako lukea? Muualla no moitittu kirjan liiankin nopeaa etenemistä ja tapahtumien ohittamista melkeinpä sivuvirkkein mutta sen verran tarinan eteneminen jäi kiinnostamaan, että ainakin jaksan kaivaa kirjasarjan seuraavan osan saadakseni tietää tuon tutun: "Ja mitä sitten tapahtui..." Virkistävän erilaista, jos ei ole lukenut vähään aikaan mitään historiallista ja ohjaa ajatuksia tuohon aikakauteen, valtaan ja kuinka me ihmiset olemme oikeutta jakaneet.

Tiistaisiskoja suosittelen vain todella kevyttä kesälukemista kaipaaville. Se on niitä hieman heppoisia mutta harmittomia tarinoita, joihin pystyy kuitenkin kesälaiturilla uppoamaan muutamaksi tunniksi. Kirja kertoo viiden noin neljäkymmentävuotiaan naisen tarinaa pyhiinvaellusmatkalta, jonne he ovat lähteneet tukemaan miehensä menettäneen ystävänsä matkaa. Matkan aikana paljastuu, että kuolleen miehen päiväkirja sisältääkin salaisuuden, joka sitten loppumetreillä paljastuu. Teksti on osittain ihan soljuvaa ja muutama oivalluskin löytyy joukosta. Muuten nopeaa etenemistä, eikä tarinasta jää käteen mitään mitä pitäisi myöhemmin vielä miettiä.

Kotimaassaan saksassa Tiistaisiskot on kuitenkin myynyt 150 000 kappaletta, jos se nyt jollekin on mittarina. 
En tiedä onko kannessa tapahtunut kömmähdys kannen tehneen Teija Lammen vika vai Taittopalvelu Yliveto Oy:n mutta miten vaikeaa on saada kirjailijan sukunimi oikein kanteen ja selkämykseen? Siksi on oikolukijat ja tarkistuskierrokset? Takakanteen nimi on sentään jo tullut oikein(Peetz) mutta etukannessa ja selkämyksessä kirjan kirjoittajan nimi komeilee tyylikkäästi väärin(Peez).

tiistaina, kesäkuuta 26, 2012

Lupa löytää

En tarpeeksi, mutta yritin. Vastustaa kiusausta. Ei auttanut. Sorruin runokirjaan ja mikä pahempaa, kahteen.
En pitänyt Akateemisen kirjakaupan läpi kävelemistä kovinkaan vaarallisena. Olisi pitänyt tietää paremmin. Silmäilin kirjoja huolettomasti ilman mitään sen suurempaa tarvetta, mutta jokin Runoilevien naisten kaupungissa sai tarttumaan siihen.  Olisiko ollut taitavan Jussi Kaakisen suunnittelema kansi? Takakannessa  hehkutettiin lisäksi kuinka ranskankieliset naisrunoilijat saavat ensimmäistä kertaa äänensä kuuluviin suomeksi, ja kuinka sisältö olisi kaunista ja rohkeaa. Miten sellaista voisi ohittaa..? Neljäntoista runoilijan joukosta jo uskoo löytävänsä jotain itseenkin osuvaa.
Välittömästi kun olin tehnyt ostopäätökseni sukeltaa Runoilevien naisten kaupunkiin, katseeni osui viereiseen hyllyyn, jossa minua odotti kärsivällisesti Kai Niemisen: Istun tässä, ihmettelen. Nieminen oli koonnut suosikkirunojaan 17 kokoelmastaan. Aaargh! Tiesin välittömästi, että oli pakko edes vähän kurkata sisään. Siinähän sitä sitten oltiin. 
Kassalla mutisin asiakaspalvelijalle, kuinka podin huonoa omaatuntoa. En ollut valinnut kirjoista, vaan tyypillisenä tämän aikakauden edustajana otin kummatkin. Lohduttavasti hän totesi, ettei näiden kirjojen ostaminen ollut tuhlaamista vain sijoitus. Hymyilytti. Myyjä jatkoi; "Heräteostoshan antaa mahdollisuuden itselle löytää." ja pohti miten yleensä vain luetaan lehdistä jonkun muun suositus luettavaksii tai leikataan mainos, joka kädessä sitten kiiressä juostaan kauppaan.
Olin otettu. Olen itsekin taistellut tunteen "pakko lukea"  -kanssa. Joulun alla lehdet ovat täynnä suosituksia kirjoista mitkä "kaikki lukevat joululomallaan". Nyt sitä stressiä ei ollut. Annoin vain itselleni mahdollisuuden ja luvan löytää.Tuplana.

maanantaina, kesäkuuta 25, 2012

Päivä piteni ja sukat kastuivat


Juhannuksesta ei selvitty kuivin sukin vaikka pinnalla pysyminen ei tuottanutkaan vaikeuksia. Lauantain arvio vesisateen tihkumaisuudesta meni hienoisesti vikaan ja juhannuspyöräilijät saivat vettä niskaansa oikein kunnolla. Hyvä meininki ja hyvä mieli säilyi pienestä hypotermiasta huolimatta ja tulipahan oltua veneessäkin kypärä päässä.

maanantaina, kesäkuuta 18, 2012

Kansalaisvelvollisuus toi muistikirjan

Postilaatikossa odotti paketti. Pakattu siististi ruskeaan käärepaperiin ja päälle tekstattu nimi ja osoite. En yhtään tiennyt mitä odottaa. Tiesin kyllä keneltä paketti oli mutta nyt mitään ennakkovihjettä ei ollut. Itseasiassa paketissa olisi voinut olla
Avasin paketin jännittynein sormin. Siellä oli muistikirja. Ihka aito Moleskine. Olin taas tovin aivan häkeltynyt. Maailmasta. Elämästä. Hetkestä.
Avasin käärepaperin varovasti. Hieno Moleskinen musta muistikirja, joka näytti siltä kuin vain suuret ajatukset mahtuisivat sen sivuille. No eipä ihme, sillä Moleskineä kuvaillaan mm näin:


Moleskinen legendaarinen suuri muistikirja on ollut jo kahden vuosisadan ajan suurten taiteilijoiden ja intellektuellien, kuten Van Gogh´'in, Henri Matissen, Ernest Hemingwayn ja Bruce Chatwin luonnosten ja ajatusten tallentajana. Moleskinen suuren muistikirjan tyhjille sivuille mahtuu niin matkakertomukset kuin projektien suunnitelmat. Tyylikäs muistikirja on kätevä kuljettaa mukana. Moleskinen muistikirja on myös arvostettu lahja.


Vaikka olenkin valmis lataamaan suuria toiveita ja odotuksia itseäni kohtaan, en kuitenkaan usko, että lähettäjällä oli Hemingway tai Matisse mielessään kääriessään kirjaa pakettiin. Luulenpa, että ajatus tuli seminaarista, johon yhdessä osallistuimme muutamia viikkoja sitten. Helsingin yliopisto ja Helsingin sanomat järjestävät yhdessä kaikille avoimia tilaisuuksia, joissa useampi puhuja pitää samanmittaisen puheenvuoron. Tällä kertaa aiheena oli oikeudenmukaisuus, ja tiesin heti ketä pyytäisin mukaani.
Puheiden välissä sai keskutella ja puheiden aikana ajatella. Katsoimme syrjäkulmasta naista joka teki muistiinpanoja ja taisimme kumpikin tuntea pienen piston. Totesin, että muistikirja pitäisi aina olla mukana, ja hieman yllättyneenä ystäväni kysyi teenkö muistiinpanoja. Tunnustin välillä tekeväni, mutta samoin, ettei minulla juuri silloin ollut muistikirjaa.
Nyt on. K i i t o s.

jk. tänään sain viestin ystävältäni, että hän tunsi kansalaisvelvollisuudekseen lähettää minulle muistikirjan. Ehkä tämä kannustaa minut täyttämään omani. 

http://www.helsinki.fi/vox/

sunnuntaina, kesäkuuta 17, 2012

Kesäkahvilla Mattolaiturilla

Sain perjantaiksi houkuttelevan kutsun kylmiä ja kuumia Starbucksin kahveja Mattolaiturille. Sain seuraani meren rantaan myös  kaivatun entisen työkaverin, joten visiitti oli todellinen win-win kauniina kesäaamuna.
Kuumia kahveja maistatti Terhi Huuskonen SSP Finlandilta, lentokentän Starbucks-kahvilan Store Manager. Starbucksillahan on Suomessa kahvila vain lentokentällä ja tuntui hieman erikoiselta, että nyt kun he avaavat toisen pisteen, niin sekin avataan lentokentälle. Ehkä kyseisen ketjun kahviloista voisivat vähitellen nauttia muutkin kuin vain lentelevät suomalaiset?
 En muuten ollut rekistöröinytkään, että vaaleapaahto on happoisempaa kuin tummapaahto. Eli jos kärsii närästyksestä, kannattaa valita tummapaahtoista kahvia. Olin kuvitellut asian olevan päinvastoin.
 Tarjolla oli myös kylmää kahvia, joka kesäkuumalla on houkutteleva ja ehkä tällä kertaa kiinnostavampi vaihtoehto. Frappuccinoja esitteli Heta Holopainen, Arla Ingmannin edustajana (joka siis on kylmien ready-to-drink-juomien jakelija Suomessa). Makuina tarjottiin Mocha, Coffee ja Vanilla, joista viimeksi mainittu on tämän kevään uutuus Suomen markkinoilla.


Hyvänä vieraana testasin kylmiä kahvijuomia myös kotikentällä. Puutarhatuolissa kesätorkuista haaveillut mies sai käteensä Mochan ja puutarhakeinussa istunut naapurin rouva sai tuon Vanillan. Kumpikin diggasi. Omaan makuuni kolahti tuo Mocha ja jälkkäriksi kuumana kesäpäivänä nappaisin tuon Vanillan, esim. raparperiomenapiirakan kanssa.

ps. jotain spesiaalia on tuossa Starbusksin kotisivun aloituksessa "Lets create jobs for Usa". Tuota asennetta voisi olla lisää meilläkin. www.starbucks.com

torstaina, kesäkuuta 14, 2012

tiistaina, kesäkuuta 12, 2012

Taivaallinen totuus

Perussuomalaisten rantautumisessa ja siinä kuuluisassa jytkyssä on ollut hyviäkin puolia. Se osoitti, että vallitsemaan poliittiseen tilanteeseen ja kenttään ei olla tyytyväisiä, sekä sen, kuinka äänestämällä voi vaikuttaa. Tarpeeksi moni halusi vaihdoksen kansanedustajiin. Näin tapahtui.
Henkilökohtaisesti perussuomalaisten näkyminen ja kuuluminen mediassa on kasvattanut, tai ainakin venyttänyt, omaa suvaitsevaisuuttani.Hyvä niin. Helposti sitä alkaa uskomaan yhteen totuuteen kun viettää aikaansa liian samanmielisen lähipiirin kanssa. Ihan niin kuin kaikki täällä pitäisivät kukkahattuja.(!) Meillä kaikilla on oikeus mielipiteisiimme ja niiden ilmaisemiseen. Sen hyväksyminen silloin kun ne poikkeavat omista, saattaa sujua hieman nihkeästi, mutta näin se kuitenkin on.
Eriävät mielipiteet ovat mielenkiintoisia. Keskustellessa sitä yrittää hahmottaa toisen tulokulmaa ja niitä seikkoja, jotka saavat ihmisen muodostamaan mielipiteensä. Parhaassa tapauksessa oppii itsekin.
Nyt yritän oppia ja pureskella Halla-ahon taivaallista totuutta. Jokin siinä ei meinaa mennä alas.
"Tyhmää ja epäreilua." Ehkä lehdistölle ei pitäisi kirjoittaa tiedotteita sairauslomalta. Vaikkakin uskon, että lausunnon antajasta on aidosti tuntunut siltä, että "vitsin daijut kun ei tajuu". Meistä monesta tavallisesta kansalaisestakin joskus tuntuu siitä kun lakeja ja säädöksiä laaditaan.Valitettavasti tätä kutsutaan yhteiskunnaksi ja yritämme kaikki noudattaa yhteisiä pelisääntöjä, jotta pystyisimme edes jollakin lailla elämään täällä tasa-arvoisesti ja oikeudenmukaisesti. Niin epistä kuin se onkin.
Onkohan tämä nyt verrattavissa Korkeimman Oikeuden päätökseen - vain yhden ihmisen tyhmä henkilökohtainen mielipide, eikä mikään taivaallinen totuus? You tell me.

perjantaina, kesäkuuta 08, 2012

Hei hei hyttyset


Hyttyset - nuo kesän kiusankappaleet ja suvisen riemun ryvettäjät. Minkäs teet, aina niitä on ja yksikin on liikaa.
Aiheeseen liittyen naapuri bongasi löytöjen löydön; keraamisen hyttyssavuastian!  Kiekura pysyy pienen ulokkeen avulla irti pohjasta ja savu pääsee nousemaan kannen rei`stä. Esteettisempää ja käytännöllisempää, ja ehkä jopa turvallisempaa kuin pelkän kevyen metallipalan päässä polttaminen. Yksi kippo pöydälle ja toinen jalkoihin niin ainakin muutama inisijä pysyy kauempana.

tiistaina, kesäkuuta 05, 2012

Maapostia hevostarralla

Postilaatikossa odotti tällä kertaa kirje. Pinkkikuori ja hevostarra viittasivat nuoremman sukupolven lähettäjään. Kummityttö oli kirjoittanut kirjeen.
Kerrottavaa riitti. Oli käyty kouluretkellä ratsastuskeskuksessa ja liikennepuistossa. Minipossu-Almakin nähty ja polkuautoilla poljettu. Ja lopuksi; "Mitä sulle kuuluu!" (*tähän kohtaan kummitädin liikuttunut huokaisu*)
Kuulin vähän aikaa sitten parikymppisestä nuorukaisesta, joka työpaikallaan joutui lähettämään ensimmäisen maapostikirjeen. Näin he tuota tavallista postia nimittävät. On siis sähköposti ja harvoin käytetty maaposti. Ei tainnut päästä poika enää edes postimerkkiä nuolemaan, nykyään ne ovat niitä tarrapohjaisia. Tiedoksi niille, jotka eivät myöskään maapostia käytä.

lauantaina, kesäkuuta 02, 2012

Paluu menneisyyteen

Torstaina tuli tehtyä todellinen paluu menneisyyteen. Ensimmäinen kouluni piti sulkemisensa johdosta vielä kerran ovensa avoinna kaikille koulua käyneille. Pakkohan sinne oli mennä. Samaa koulua ovat käyneet lähinorppaperheenjäsenet ja tiesin, että jos nyt en kävisi niin myöhemmin harmittaisi.
Samaltahan se näytti, vaikkakin kouluun menevä mäki, joka silloin tuntui todella jyrkältä, oli madaltunut. Metsä koulun takana näytti myös avarammalta ja sisällä alakerrasta yläkertaan menevät rappusetkaan eivät olleet yhtään niin jyrkät kuin muistikuvissa.
Seinille oli laitettu vanhoja luokkakuvia ja kova kuhina niiden edessä kävikin. Harmi ettei nyt ole yhtään kuvaa käsillä teille skannattavaksi. Paikalla oli nykyisten oppilaiden vanhempia mutta myös suuret ikäluokat olivat halunneet tulla katsomaan oppimatkansa starttipaikkaa. Omia luokkakavereitani bongasin yhden. Hän oli tuonut mukanaan myös pari kuvaa joulujuhlistamme. Sitä vain jäin miettimään, että miksi ihmeessä minä esitin peikkoa joulukuvaelmassa...?
Lopuksi koulun oppilaat, olisikohan heitä ollut nelisenkymmentä, lauloivat jäähyväislaulun. Siinä vaihessa jo melkein keski-ikäinen norppakin liikuttui. Voi kuinka pieniä nuo koululaiset ovatkaan ja hieman surettaa miten heidät sitten ensi syksynä tungetaan suuren koulun syövereihin.
Takanani olevan koulurakennuksen ovi avautui minulle ensimmäisen kerran vuonna 1979 - sulkeutui nyt siis vuonna 2012. Lukemaan ja kirjoittamaan opin viiden oppilaan luokassamme, jonka toisen kerroksen ikkuna puun vierestä pilkistääkin. Paljon on virrannut vettä Loimijoessa sen jälkeen.

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...