torstaina, heinäkuuta 26, 2012

Pyörillä paikkarin torpalla

No niin. Olisiko se yksi Eläköön -huuto kohtuudelle? "Eläköön!"(kerrankin saa käyttää huutomerkkiä oikeassa paikassa)
Tuli lähdettyä kesäiselle pyöräretkelle. Se oli niitä "talvella aina mietin, että olisi kiva xxxx" ja hoksasin, että nyt se on sitten mentävä jos meinaa mennä. Idea hyvä, samoin toimeenpano - ehkä toteutuksen suhteen hieman vähempikin olisi riittänyt. Elias Lönnrotin kotimökille lähtöpisteestä kertyi yhteensä 48 kilometriä. Reitillä oli mäki jo toinenkin.
Määränpäänä oli siis Paikkarin torppa ja taukopaikkana Sammatin kievari. Kummassakaan en ole häpeäkseni käynyt aiemmin. Ja osuihan reitin varrelle vielä Miinan mökkikin, joka oli Elias Lönnrotin veljentyttären Wilhelminan asuintalo vuodelta 1860.
Pyöräily sujui kuntotasoon nähden yllättävän hyvin vaikka menomatkalla aprikoin, että milläköhän välineellä paluu sujuu. Vastaan tuli onneksi linjamobiileita ja henkisesti paninkin merkille useammankin pysäkin paikan. Ihan vain varmuuden vuoksi. Älkää antako tuon yllättävän hyvin hämätä. Se tarkoittaa siis sitä, että keuhkoissa poltti, vauhti loppui kesken jyrkempien mäkien ja välillä pää tuntui paistuvan kypärässä. Mutta matka jatkui.
Perillä Sammatin kievarin lounas hupeni alas ennätysvauhtia. Kohtuus unohtui kuntoilijalta tässäkin vaiheessa ja Merenneitolaatikkoa tuli lapattua suuhun ennenmmän kuin tarpeen. Paljon ei enää paukkuja pohkeista löytynyt. Jälkeenpäin oli hyvä miettiä, että matkalla olisi voinut haukata niistä energiapatukoita mitä mukana oli.
Kievarilta matka jatkui hieman tönkköisin jaloin mutta määränpää oli jo lähellä. Miinan mökillä meidät vastaanotti todella viehättävä taiteilija Ilana Martin, joka ystävällisesti kertoi esillä olevasta näyttelystä, ja saimmepa tutustua vielä heidän Eetu kilpikonnaansa.
Paikkarin torpalla meidät puolestaan vastaanotti ystävälliset ja kohteliaat nuoret, jotka olivat myymässä lippuja ja esittelmässä Lönnrotin synnyinkotia. Oli huikeaa miettiä, että näitä maisemia se Eliaskin on tuijottanut. Paikkarin torppa on sulku-uhan alla. Museovirastolta ovat rahat loppuneet. Ajatus tuntui käsittämättömältä paikan päällä. Onneksi Lohjan kaupunki on tullut hätiin tälle vuodelle.
Paluumatka sujui yllättävän hyvin. Menomatkasta oppineena sitä yritti ottaa kaiken alamäistä irti. Enää ei huolettanut, josko etupyörä irtoaa kesken vauhdin tai tiellä on irtokiviä. Lisää vain vauhtia ja sillä mahdollisimman pitkälle edessä aina vaanivaa ylämäkeä.
Ilman taukoja se ei kuitenkaan onnistunut. Eväänä oli vielä kahvia ja energiapatukoita. Päätä piti tuulettaa välillä ilman kypärää, ja kyllä sitä kerran jos toisenkin haikaili myös kunnollisten pehmustettujen pyöräilyhousujen perään.
Lenkistä tuli hyvä mieli ja hyvä olo. Tätä voisi tehdä lisää.

Sammatin kievari

Paikkarin torppa

Sampoyhdistys

keskiviikkona, heinäkuuta 25, 2012

Putosin sängystä

Putosin sängystä. Luultavasti ensimmäistä kertaa elämässäni. Varmasti ainakin aikuiselämässäni. Tuolilta olen kyllä pudonnut. Myös puusta sekä hevosen selästä. Laituriltakin minut on heitetty, sekä roikutettu pääalaspäin parvekkeelta - mutten ole koskaan pudonnut sängystä.
Mielestäni olin hereillä. Tajunnan tila on tosin saattanut olla sama kuin kuorsaajalla joka herätetään kesken unien. "En mä voinut kuorsata kun mä en vielä nukkunutkaan!" Olin mielestäni vain kierähtämässä toiselle kyljelleni. Ilmeisen tarmokkaasti, koska painovoima työnsi minut jyrkänteen yli ja mätkähdin melkoisella ryminällä kovalle puulattialle. Ei edes sattunut. Koska tapahtumalla ei ollut yleisöä, myös henkiset kolhut jäivät vähäisiksi. Kadulla liukastunutkin huolehtii ensin siitä näkikö kukaan, ja sitten vasta laskee kuinka monta kylkiluuta on mennyt poikki.
Kokosin itseni ja kiipesin takaisin sänkyyn. Hieman kauemmaksi reunasta. Hymyilytti.

sunnuntaina, heinäkuuta 22, 2012

Ihmisten ilmoilla - osa II


Pikku-norppana kävin kesällä leireillä. Oli seurakunnan tyttöleiriä, kaupungin kesäleiriä, ratsastusleiriä ja tulihan sitä telttailtua viikko jos toinenkin myös Nuorten Kotkien leireillä.
Koska itselläni ei ollut sisaruksia ja olin verrattain sosiaalinen ja sopeutuvainen lapsi, leirit sopivat kesäohjelmaan kuin tilauksesta. Kavereita ja tekemistä - mitä muuta pikku kaupungin lapsi voi toivoa?

Aikuisena viikonloppu Porissa - vieraiden kanssa, vastannee eräänlaista kesäleiriä. Pakko ei ole tykätä -  mutta jos homma sujuu, on kaksinverroin hauskempaa. Kiitos yösijan suoneille uusille ystäville(näin uskallan varovaisesti toivoa). Opin ainakin, että rakkautta on ostaa pastakone, pestä matto oksennuksesta, kuumavesi tulee asuntoihin tehtaasta, tukanpesu on turhaa, nea kirjoitetaan yhdellä i:llä, suukkosen voi antaa jokaiselle vastaantulijalle esim. viikolla 31 - ja hei - YMCM tahdissa voi käsin tehdä kirjaimia..ja tulihan sekin selväksi, että Hard Rock Cafe ja Harley Davidson..ovat niin sama juttu.

perjantaina, heinäkuuta 20, 2012

Piipahdus ihmisten ilmoilla

Olipas mukavaa piipahtaa eilen ihmisten ilmoilla vaikka välillä liian hyvin viihdynkin kotonurkissa puuhastellen. Termi sosiaalinenerakko toimii edelleen hyvin. Ihastuttava ystäväni Jutta vei minut suoraan pääkaupunkimme sykkeeseen, ensin katsomaan kutsuvierasnäytökseen Yön ritarin paluuta ja -sen jälkeen vielä jatkoille yökerho Tigeriin.
Viime leffasta on aikaa, joten oli virkistävää istua Tennarin ison salin pehmeään tuoliin ja odottaa mitä tuleman pitää. En tosin ollut Yön ritarin paluuta osannut kaivata, kun en ollut tiennyt ritarin minnekään kadonneenkaan. Aiemmat Batmanit olivat siis jääneet väliin.
Leffa alkaa vauhdikkaasti ja pitää rytminsä loppuun asti. Jylinää ja pauketta riittää. Melkein kolme tuntinen hujahti nopeasti. Suosittelen viihdyttävää toimintaelokuvaa etsivälle, eikä haittaa vaikkei ole aiempia nähnytkään.
Leffan jälkeen siirryimme läheiseen Tigeriin lasilliselle kuohuvaa. Hyvä valinta näytännön jatkopaikaksi, sillä terassilta on kauniit näkymät kesäiseen Helsinkiin ja ilta oli lämmin. Teki hyvää olla hälisevien ihmisten keskellä ja hetkisen myös pohdiskella työasioita. Samalla taisi myös ratketa viikonlopun ohjelma. Samassa pöydässä istuvat ystävälliset ja sosiaaliset markkinointialan ihmiset tarjosivat Porissa majoitusta ja alennettuja lippuja jazzeille. Erakko innostui.

Dome.fi on arvostellut elokuvan näin

torstaina, heinäkuuta 19, 2012

Voisi olla totta

En tiedä miksi asia minua häiritsee, mutta huomaan muutaman päivän ajatusteni taustalta silloin tällöin putkahtelevan enkeli-Elisan tapauksen. Luin vasta eilen Hesarin kuukausiliiteen laajempaa artikkelia asiasta onko Enkeli-Elisa totta. Jostain syystä tunnen pientä kuvotusta.
Asia on tärkeä ja aihe on arka. Jokainen enkeliksi muuttunut lapsi ja nuori on perheelleen ja ystävilleen niin suuri menetys, että se kulkee mukana koko loppuelämän. Kiusaamistakaan ei pitäisi sallia missään elämän vaiheessa. Ei tarhassa, ei koulussa, eikä aikuisten kesken työpaikoilla tai harrastuksissa.
Enkeli-Elisa on saanut paljon huomiota ja ihmiset ovat halunneet osoittaa myötätuntoaan. Tarinan ansiosta on perustettu myös yhdistys kiusaamista vastaan.
Mikä siis mättää? No se, että jos väität jonkun asian olevan totta, eikä se ole, syyllistyy silloin valehtelemiseen. Kauniimmin esitettynä: fiktion ja faktan sekoittamiseen mutta pienille lapsillekin opetetaan että ne kaksi pitää oppia erottamaan toisistaan. Nyt huomio on siirtynyt itse aiheesta tarinan kirjoittajaan. Ja mitä pidemmälle asiaa viedään, sitä omituisimmaksi selitykset muuttuvat, myös kirjoittajan asenne tiedusteluja ja epäilyksiä kohtaan tuntuu hieman ikävältä.
"Mitä sen on väliä onko kirjoitus totta vai ei?" joku kysyi. Jos sillä ei ole merkitystä, miksei alunperinkin olisi voinut antaa kaikkien ymmärtää, että tarina voi olla totta tai voi olla, että se yhdistää monen ihmisen tarinoita yhdeksi kaunokirjalliseksi kertomukseksi, millä on osittain totuuspohjaa.


Myös toimittajat ovat joutuneet kriittisen kysymyksen eteen. Miksi tämä asia on saanut todella laajaa huomiota, vaikkei kukaan tiedä onko Elisaa ja hänen vanhempiaan edes ollut olemassa. Voiko toimitettuihin tarinoihin luottaa, jos niiden todenperäisyyttä ei tarkasteta.

En tunnu osaavan kiteyttää miksi asia vaivaa minua niin paljon kuin se vaivaa. Ehkä siihen on monta vaikuttavaa tekijää. Enää en tunnu välittävän onko tarina totta vai ei, se on jo saanut ikävän käänteen ja kiinnittänyt huomion asioihin, joita tämänkaltaisten tarinoiden yhteydessä ei pitäisi laisinkaan miettiä. Parasta asiassa on, ettei enkeli-Elisan kuolinpäiväksi ilmoitettuna päivänä kuollut yhtäkään 15-vuotta tyttöä Suomessa.


maanantaina, heinäkuuta 16, 2012

Kesävieras kylässä


Kesävieras tuli kylään. Laittoi tyynyn paremmin. Alkoi hieman mököttää kun ei heti kiitelty.

keskiviikkona, heinäkuuta 11, 2012

Hyvä tuli

Hyvä siitä tuli. Huvimajasta. Täytyy samalla antaa täydet pisteet Oululaiselle Garden Grillhouse  yritykselle. Majan tilaaja oli tehnyt hinta- ja kokonaisuusvertailuja ja Grillhouselta löytyi ominaisuuksia, jota muilta ei. Ilmeisesti eristettyä lattiaa ei löytynyt muualta. Kevään ja syksyn tullen se on on kuitenkin melko miellyttävä lisä.
Itse olin paikalla kun huvimaja saapui suoraan pakettiautolla Oulusta paikanpäälle. Kuljettaja auttoi reippaasti paketin purkamisessa sekä kokoamisohjeiden läpikäymisessä, hörppäsi vielä kahvit mukavasti jutellen ja oli muutenkin ystävällinen asiakaspalvelija. Niin harvoin näihin enää törmää, että ominaisuus melkein hämmensi. Eikä osiakaan puuttunut.
Maalaamiseen meni yllättävän paljon aikaa. Nopeasti huomasi, että isolla pensselillä vetelisi isoa alaa nopeastikin mutta pieneen nyhräämiseen kuivumisineen menee tovi jos toinenkin.
Mutta mikäs siinä oli maalatessa. Kelit olivat loistavat ja äärinmäisen hyvää treeniä. Eikä kenenkään kesähermo mennyt.
Heti kotiin palattuani olen katsonut sisäikkunoitamme "sillä silmällä", että kohta lähtee. Mitään teippauksia ei laiteta. Mestari sanoi. Teipin alle menee kuitenkin maalia. Ikkunanpuitteen ja rimat maalataan vapaalla kädellä. Ikkunaan mahdollisesti osuva maali raaputetaan sitten terävällä lastalla pois. Aina sitä osuu.
Sitä vaan kuulkaa mietin, että kun työväenopistot ovat täynnä huovutus- ja savirintakorukursseja, että voisiko vaikka joka toinen vuosi järjestää oman kodin pintakäsittelykursseja. Pintakäsittelyn ilo, moninkertainen ilo.

tiistaina, heinäkuuta 03, 2012

Kesäraksalla

Terveisiä kesäraksalta. Olen työharjoittelussa pintakäsittelyl/viimeistelyinjastolla. Tähän mennessä olen saanut kuulla, että raksatyöskentelyssäni kaiken muun voisi melkein korjata paitsi asenteeni, ja että maalamiseni sujuu muuten hyvin mutta, että suti kuluu..
Tänään koettiin myös heti aamusta suurenmoinen hetki kun minut ylennettiin käyttämään aivan oikeita työvälineitä. Vasemmanpuoleisella pensselillä työ sujui heti kolme kertaa nopeammin kuin aloituspäivänä,  ja kun tiedustelin vastaavalta mestarilta, miksen saanut jo heti ensimmäisenä sitä käyttööni, hän vastasi: "En raskinnut antaa." Ihme, että työmailla aikataulut vähän venähtävät.

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...