maanantaina, elokuuta 27, 2012

Herääminen Hakaniemessä





Punkkarin punaiset housut
toinen meistä vanha

Leväisen meren tuoksu
 liimaa kiinni hetkeen

Nuoren pojan kylkiluut 
missä olinkaan silloin

Puistonpenkillä vierekkäiset elämät
maassa mehutölkki tarinoiden välissä

Aidattu kehä 
lasten leikki

Kävelen pois
ja mukanani vien

Vieras kirjoitti kirjaan

Valitettavan usein käy niin, että vieraat pääsevät luikahtamaan ulos ovesta tai poistuvat pihalta, ennen kuin päivämäärä ja nimi on raapustettu vieraskirjaan.  Usein myös kuulee raskaita huokaisuja siinä vaiheessa kun vieraskirjaan kirjoittaminen otetaan puheeksi. Aivan turhaan, siihenhän voi vain laittaa päivämäärän ja oman nimensä, ei ole tarkoitus, että siinä pitäisi välttämättä todistaa maailmalle olevansa Finladia-tasoinen kirjailija tai Ateneum-tasoinen piirtäjä. Tosin nekin on kyllä nähty.
Turhaan olin aikoinaan huolissani, josko Stockmannilta nimikkeellä jättivieraskirja hankittu vieraskirja olisi "vähän liikaa."
Ei se ole. Perjantaina tuli todistettua, että sivun koko ei ole yhtään liioiteltu, olisi kuulemma saanut jopa olla enemmänkin. Kohtelias ja monisanainen vieras.
Saattaa olla, että vieraskirjaan joskus nimensä kirjoittaminen on hieman rasittavaa mutta olen myös nähnyt kuinka mielellään sivuja selataan taakse päin ja muutaman vuoden päästä hihitellään omia aivoituksiaan.

perjantaina, elokuuta 24, 2012

Muisto alkusalaatista postilaatikossa


Pikkuruinen kirjepaketti odotti minua tänään mennessäni postilaatikolle. En heti muistanut, että olisin tilannut mitään ja nopeasti arvioin, ettei niin pieneen tilaan kyllä kummoistakaan kirjepommia väsättäisi. Enkä sitä paitsi ole viime aikoina onnistunut edes provosoimaan ketään. Ihmiset ovat niin medialukutaitoisia ja sivistyneitä, että antavat kaikkien mielipiteiden vain kukkia, kukkia vaaan..
Asiaan. Uteliaana avasin kuoren. Sen sisältä paljastui pikkuruinen rasia. Tähän salaperäiseen rasiaan oli vielä teipattu ruutupaperille viesti. Aina oman fiiliksensä tuova yksityiskohta tuo ruutupaperi. Siinä on  sellaista kunnon läsnäolon meininkiä. Ei etäistä sähköpostia, ei konekirjoitettua viestiä - vaan kynällä itse rustattu henk.koht. viesti.
Rasia oli huolellisesti teipattu kiinni ja sen päälle oli vielä liimattu aseet kieltävä -tarra. Tiesin, että nyt oltiin samanhenkisen ihmisen kanssa tekemisissä. Malttamattomin sormin (ehkä vähempikin tarrateippi olisi riittänyt) sain rasian taistelua auki. Sisältä paljastui - tomaatti!
Kaunis, keltainen, pisaran muotoinen - tomaatti. En ole koskaan aiemmin saanut tomaattia postissa.

Kirjeen ja paketin lähettäjä - ihana Riikka - oli kirjeensä mukaan yhtenä kauniin päivänä katsellut mehukkaita tomaattejaan, ja muistellut kuinka aloitimme "Neljän tähden illalliset" luonani. Tosin meitä oli viisi.  Riikka ja muut viehättävät osallistujat saapuivat silloin ensi kertaa luokseni. Silloin talommekin oli vielä(enemmän) kesken kuin nyt. Lattiassa ja seinässä oli reikää... kylpyhuone revittynä auki ja muuta pientä mutta olin päättänyt olla rohkea ja olla välittämättä ulkoisista puitteista. Arvaukseni, joka osui oikeaan oli, että tutustuminen näihin ihmisiin toisi minulle tuhat verroin iloa ja mielenkiintoista ajattelemisen aihetta. Oli siis pieni vaiva tehdä vuorollani illallinen ja uskoa, että myös nänä uudet  vieraat sietäisivät kotimme keskeneräisyyden tarjoaman...hmmm.. boheemin tunnelman.
Tarjolla tällöin oli alkusalaatissa itse kasvatettuja tomaatteja, joista aloittelevana viljelijänä olin tietysti herttaisen innoissani. Pitänee myös mainita, että jälkiruokajuustojen kanssa vieraat saivat itse poimia ikkunasta viinirypäleensä.(kröhöm!)
 Tuosta tapaamisesta on jo aikaa mutta tämä kirjelähetys sai taas kiitollisuuden tunteen nousemaan pintaan. Kuinka arvokasta on, että saa tässä elämässään kohdata niin erilaisia ihmisiä, jotka antavat omaan elämään niin paljon. Pitäisi myös muistaa, että itsekin jättää näiden ihmisten elämään jotakin ja palauttaa mieleensä oman arkensa keskellä lämmittävä tieto, että joku voi juuri tällä hetkellä ajatella sinua - katsellessaan tomaattejaan.
Kiitos.

keskiviikkona, elokuuta 22, 2012

Lähdin vaikka pyydettiin

Olen usein sanonut, että kauniisti kun pyytää niin saa mitä vaan. Tällä kertaa pyydettiin kauniisti kunnallisvaaliehdokkaaksi - ja suostuin.
Tämä ei toki ole ensimmäinen kerta kun olen ehdokkaana. Onhan se nyt selvää, että Loimaan Norppa on ollut ehdokkaana myös kotimannuillaan Loimaalla. Usko siihen, että itse voi vaikuttaa ympärillään tapahtuviin asioihin oli jo silloin kova. Kaksikymmentä vuotta sitten.
Nyt on hyvä aika siis ikään kuin sulkea ympyrä ja jatkaa siitä mihin nuorena uskoi.
Päätös tuntuu hyvältä ja oikealta. Nyt ei voi valittaa ja kritisoida vierestä kun joku muu tekee. On tehtävä itse. Osallistuttava. Suostui se itse puoluesihteerikin yhteiskuvaan kun kauniisti pyysi.




tiistaina, elokuuta 21, 2012

Nopeaa palautetta

Ylen Suoran linjan statuspäivitykset ja aihepostaukset  ovat alkaneet niin sanotusti "osua silmiin" facebookissa. Aiemmin en ole kummemin reagoinut mutta eilen tuli taas se kuuluisa viimeinen niitti. Jännä, että niitä viimeisiä niittejä vielä niin riittääkin.
Ylen suora halusi ihmisiltä kommentteja siitä miten "juopot vievät kävelykatujen parhaat penkit ja istuvat liikkeiden edessä". Tuli sellainen "aargh" olo. Menin kommentoimaan facebook-virtaan, että "Kuka näitä helmiä oikein keksii", joskin olisi pitänyt kirjoittaa "Mistä näitä helmiä oikein tulee?" Koska konkreettisesti minua ei kiinnostanut, kuka kirjoittaja oli vaan että mistä idea moiseen näkökulmaan oli tipahtanut. Eihän se tietenkään ole kiva, että joutuu puistonpenkillä istumaan haisulin vieressä mutta ei sekään ole kovin kivaa, että ihminen syrjäytyy yhteiskunnasta.
Vastaus tuli todella nopeasti ja perään kysymys "mikä vika?". Huokaisin. Pahoittelin herkkänahkaiselle toimittajalle muotoiluani ja kerroin aiheen näkökulman tuntuneen kovin kummalliselta. Eikä sitten kestänytkään kuin  muutama minuutti ja toimittaja otti minuun facebookin kautta yhteyttä ja lupasi antaa anteeksi kommentointini, jos antaisin skype-haastattelun. Nauroin. Olo ei ollut kovin hehkeä mutta koska aihe oli nostattanut sen verran niskavilloja pystyyn, niin suostuin. Hannan kanssa ollaan myös niin monen monituista kertaa puhuttu siitä, että asioihin pitää puuttua ja oma mielipide pitää sanoa ääneen. Tässä vaiheessa vain luulin, että kyse on jostakin nettijutusta, eikä mielessäni edes häivähtänyt, että pätkä tulisi televisioon. Mutta sinnehän se tuli. 
Harmi, ettei toimituksella ollut aikaa leikata juttua tiiviimmäksi, eikä haastattelun helmiä, kuiten; "me täällä toimituksessa ollaan tosi yllättyneitä näiden juoppojen puolustamisesta, että kun ihmiset on sitä mieltä, että niilläkin on ihmisarvo"; oltu mahdutettu mukaan. Mutta niin kuin Riika Raitio ystävällisesti laittoi minulle vielä viestiä jälkeenkin päin, Suoran linjan ei olekaan tarkoitus esitellä kokonaisuuksia monelta kantilta, vaan ottaa jokin näkökulma. Myös väkimäärä vaikuttaa lopputulokseen. Tiedän, että tuolla(kin) alalla kiire vaikuttaa jälkeen monella tavalla. Ei ole aikaa ideoida, ei toteuttaa eikä jälkityöstää. Tehdään mitä ehditään, sillä mitä annetaan.
Ainakaan en voi valittaa, eikö mielipidettäni olisi kysytty, ja ettenkö olisi saanut meikälläisten tyyppisten ihmisten ääntä kuuluviin. Nyt on saanut sanoa, mitä mieltä itse on asiasta, ja omaan blogiin sen voin vielä tiivistää näin: "Jos hyvinä kansalaisina meitä harmittaa, että ns. ryyppyremmit pilaavat kauniin kaupunkimaiseman, niin pohtikaamme mitä voimme tehdä, jottei ihmisestä tulisi alkoholistia, eikä hänen tarvitsisi viettää elämäänsä puistoissa ja kaduilla. Se, että alkoholisteja ei "siivota" pois kaduilta, ei tarkoita että "juoppoja taas paapotaan", vaan se tarkoittaa sitä, että jos yhteiskuntamme on tasapainoton ja epätasa-arvoinen, niin sen näkeminen ja kokeminen pitää myös kestää. Jos me emme kestä, niin sitten meidän pitää tehdä asian ja näiden ihmisten hyväksi konkreettisesti jotain."

perjantaina, elokuuta 17, 2012

Julkinen hammashoito

Olen tässä uudessa asuinkunnassani saanut käydä kolme kertaa julkisen hammashoidon hoidettavana. Näistä kerroista on pelkkää hyvää sanottavaa. Ajanvarauksessa palveli erittäin ystävällinen ja ammattitaitoisen tuntuinen henkilö, sen jälkeen vastaanottavat lääkärit hoitajineen ovat työskennelleet ripeästi ja tarkasti, eikä valitettavaa ole myöskään palvelun hinnassa. Varauksesta muistuttavat tekstiviestit ovat myös todella loistokeksintö. Kun kolme kuukautta aiemmin varaa hammaslääkärin, on siitä varmuuden vuoksi mukava saada muistus kännykkään päivää aiemmin.
Eilinen visiitti vahvisti myös pienen ajatuksen mitä olen kaikkina näinä vuosina ajatellut, kun olen alaslaskettavissa tuoleissa istunut; kuvien merkityksen katossa. En ole niitä vielä missään muualla nähnyt mutta eilisen hammaslääkärin huoneen katossapa oli neljä maisemakuvaa. Talvisia tosin, mutta kerrankin oli jotain muuta katsottavaa kuin kattopahvit ja pölyiset lampunritilät. Kummasti sitä jaksaa tuijottaa jääriitteitä ja talventörröttäjiä, kun toinen tarkistaa hammaskivitilannetta ja mittailee ikeniä. Hieman harmittaa ettei oma tulostin pysty kuin A4 kokoon muuten olisin tulostanut ja vienyt vastaanotolle kiitokseksi muutaman kesäisen kukkakuvan. Olisi se varmaan ihan mukavaa esim. juurihoitopotilaille katsella välillä vaihtuviakin kuvia.

torstaina, elokuuta 16, 2012

Hyvä ettei se ole totta

Kirjoitin jonkin aikaa sitten siitä, mitlä "Enkeli-Elisan tapaus" minusta tuntui. Tuntemuksieni tarkka kuvailu ontui mutta huomasin, että hieman harmitti ja ärsytti. Tapaus myös vaivasi ja putkahti mieleen useammankin kerran pitkin viikkoa.
Sitten Joku antoi arvokasta aikaansa ja kommentoi erittäin tarkasti ja pitkään ajatuksiaan asiasta. Olin jälleen iloinen sekä kiitollinen siitä, että blogien kirjoittaminen on mahdollista ja näin olleen myös vastakaikuna palautteen saaminen. Jos et tätä Jokun(Jonkun?) kirjoittamaa analyysia vielä lukenut, lue ihmeessä; löydät sen täältä.
Palaamatta vielä alkuperäiseen kysymykseen, pureskelen hetkisen klassista "Miltäs nyt tuntuu?" kysymystä. Kun kuulin uutisista että poliisi lopettaa rikostutkinnan eikä ole aihetta epäillä että kirjailija on syyllistynyt petokseen, ei tuntunut oikein miltään. Toisaalta, ei minua Minttu Vettenterän kirja hetkauttanut puoleen eikä toiseen, etenkään kun takakanteen oli  lisätty tuo fiktiivinen tarina tosielämän ihmisistä. Mitä ikinä se sitten tarkoittaakaan..Minua häiritsi se, että 40 000 osallistui antamaan tukensa "Elisalle, Miksulle ja Riikalle", jotka ovatkin keksittyjä hahmoja. Olkootkin "tuen antaminen" vain napin klikkaamista internetissä mutta se ei tarkoita, etteikö monien ihmisten myötätunto ja ajatukset olisi olleet näiden kuvitteellisten ihmisten mukana. 

Ehkä asian pohtimista hankaloitti se, että yleensäkin ihmisen itsemurha on niin suuri ja musertavan surullinen asia yhteiskunnassamme, että kaikkeen siihen liittyvään herkästi suhtautuu tunteella.  Ja miksei suhtautuisi? Mitä järjellä pohdittavaa on siinä, etteivät tyttömme usko tulevaisuuteen vaan mielummin päättävät elämänsä kuin jatkavat sitä.

 Joku on kylläkin siinä oikeassa, että tässäkin tapauksessa olisi tärkeämpää kiinnittää huomio ilmiöön. Ehkä pelkäänkin, että tällaiset tapaukset vievät huomiota itse ilmiöltä. Muutenkin on vaikeaa saada ihmisiä toimimaan asioiden puolesta. Meidän pitäisi pystyä konkreettisesti suojelemaan lapsiamme ja nuoriamme niin, ettei heidän tarvitsi omasta tahdostaan luopua elämästään.

Minä en usko, että Enkeli-Elisa oli olemassa. En usko "Miksuun" enkä "Riikaan". Minttiksen blogi on poistettu, samoin Enkeli-Elisan facebook-ryhmä. Uskon, että kirjailijalle tuli paha virhearvio ja se imaisi mukanaan. Kun sitten homma karkasi käsistä, alkoi ahdistaa. Nyt koko tarina on muuttunut "fiktiiviseksi tarinaksi". Minttu Vettenterä on tilittänyt facebookissa viime kuun lopulla kuinka hän vain haluaisi olla edelleen se erakkomainen kirjailija joka muumipappamaisesti kirjoittaa tornissaan ja miten hän on edelleen kuin liian sinisilmäinen pieni lapsi, joka nyt saa paskaa niskaansa.
I rest my case. 

tiistaina, elokuuta 14, 2012

Kylässä pummitädillä

Nuorin kummtitytöistä tuli tänään päivähoitoon. Ensimmäistä kertaa. Ajattelinkin, että on jo korkea aika viettää aikaa enemmän yhdessä kun olin edellispäivänä nähdessämme kuulevinani, että neitokainen sanoi; "Pummitäti". No tähän aamuun mennessä se oli jo lyhentynyt sujuvasti "tätiin", jota onneksi toistetaan riemullisen hymyn saattelemana.
Päivä meni hyvin ja nopeasti. Parivuotias ei vielä ihmeellisyyksiä odota, läsnäolo riittää.  Olen myös oppinut vannomaan fortunan nimeen. Tänäänkin marmorikuulista ja puisesta kepistä riitti iloa huumaavan pitkään. Ei aina tarvita elektroniikkaa, räiskettä ja pauketta. Erityisen toimivaksi todettu 2 - 4 vuotiailla sekä yli 30 -vuotiailla. Ihana naapuri lainasi vielä puuvärejä ja Baby Born nukkea hoidettavaksi niin siinähän se sitten olikin.
Vaikka olen kuvitellut olevani ilmeikäs kuvailija, en ehtinyt lukemaan Hercules lastenkirjaa kuin muutaman sivun, kun huomasin yleisöni olevan unessa. Laatuaikaa meni höyhensaarella tunnin verran(kummallakin) ja lapsukaisen vanhemmat puristelivat päätään ja naureskelivat miten lapsi ei  koskaan kotona nukahda. Niin no, olenkin suunnitellut hieman hiovani esiintymistaitojani.
Lähtiessään pikku neitonen vilkutteli iloisena ja pummitäti jäi katsomaan perään hieman haikeana.


ps. Radiossa haastateltiin aamulla opettajaa, joka odotti ekaluokkalaisiaan saapuvaksi. Jännitti mutta positiivisesti kuulemma. Toimittaja kysyi mikä on tärkeintä mitä opettaja voi lapsille opettaa, vastaukseksi tuli: "Elämä on ihanaa, sinusta on siihen ja jakamalla saa enemmän. Kuinka ihanaa. Sama opettaja myös lohdutteli vanhempia, että "älkää huolehtiko, kaikki kyllä järjestyy." Toivon tosiaan, että tämän päivän opettajat ovat juuri tuollaisia. Silloin koulussa voi olla aika mukavaakin.

perjantaina, elokuuta 10, 2012

Yhdessä meillä on tuplasti mukavampaa

Posti toi liput Madonnan konserttiin Parkanosta ja kortin. Ystävältäni "Ansa Ikoselta, jonka kanssa emme ole nähneet ainakaan viitentoista vuoteen. Se alkaa olla jo tovi. Mutta kiitos Facebookin ja blogimaailman, nykyään tiedän ainakin mitä hänen koirilleen kuuluu.
Tulin hurjan iloiseksi noin vain lahjoitetuista lipuista mutta vielä iloisemmaksi tulin ajatuksesta, kuinka  hienoja ihmisiä elämässään saa pitää vaikkei näkemiseen olekaan mahdollisuutta.
Tapasimme teineinä kesäleirillä ja yhteinen sävel taisi löytyä niin sanotusti huumorin kautta. Toisesta meistä tuli Ansa Ikonen, toisesta Greta Garbo. Kuinka vaatimatonta. Se oli sitä "vanhaa hyvää aikaa" kun ei vielä ollut nettiä eikä kännyköitä ja tärkeät kuulumiset singahtelivat kotiemme välillä kirjeitse.
Kesäloma saa nyt yllättävän pop-henkisen konserttipäätöksen ja arkeen siirrytään maailmantähden sointujen saattelemana. Take A Bow.



torstaina, elokuuta 09, 2012

Perhonen tietää milloin kuoriutua

Jos perhonen vierailee luonasi, se saattaa merkitä rohkeutta tai muutosta. Perhonen tietää tarkkaan milloin on aika tulla ulos kuoresta ja muuntautua uuteen. Perhonen on ennen muinoin ollut myös sielun symboli.

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...