maanantaina, elokuuta 27, 2012

Vieras kirjoitti kirjaan

Valitettavan usein käy niin, että vieraat pääsevät luikahtamaan ulos ovesta tai poistuvat pihalta, ennen kuin päivämäärä ja nimi on raapustettu vieraskirjaan.  Usein myös kuulee raskaita huokaisuja siinä vaiheessa kun vieraskirjaan kirjoittaminen otetaan puheeksi. Aivan turhaan, siihenhän voi vain laittaa päivämäärän ja oman nimensä, ei ole tarkoitus, että siinä pitäisi välttämättä todistaa maailmalle olevansa Finladia-tasoinen kirjailija tai Ateneum-tasoinen piirtäjä. Tosin nekin on kyllä nähty.
Turhaan olin aikoinaan huolissani, josko Stockmannilta nimikkeellä jättivieraskirja hankittu vieraskirja olisi "vähän liikaa."
Ei se ole. Perjantaina tuli todistettua, että sivun koko ei ole yhtään liioiteltu, olisi kuulemma saanut jopa olla enemmänkin. Kohtelias ja monisanainen vieras.
Saattaa olla, että vieraskirjaan joskus nimensä kirjoittaminen on hieman rasittavaa mutta olen myös nähnyt kuinka mielellään sivuja selataan taakse päin ja muutaman vuoden päästä hihitellään omia aivoituksiaan.

2 kommenttia:

Anti Sport kirjoitti...

Tosta blogin otsikkokuvasta tulee nyt jotenkin mieleen, että hiekkaa tippuu väkisinkin römpsään. Ja tarttuu tukkaan.

Ei ollut mitään asiaa kyllä...

moe

Norppa kirjoitti...

Anti Sportkin hengissä - mukavaa kun annoit kuulua itsestäsi - eivät mene näkökulmat turhan kapea-alaisiksi.

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...