lauantaina, huhtikuuta 30, 2016

Salil vika, lähdös eka..

Lähdin salille. Viime kerrasta on; vuosia. Nyt oli pakko. Vaikka miten potkin itseäni ja haaveilin paremmasta kunnosta ja paremmista tukilihaksista, niin mitään ei tapahtunut. Näin meni vuosi, toinen..ja kolmaskin. Ainahan sitä tulee jotain tehtyä, hetkittäistä ja irrallista mutta tällaisena ei-urheilullisena ihmisenä pystyy sitä kuntoa parantavaa ja ylläpitävää liikkumista välttelemään myös helposti.
Salille siis. Lähellä on kaupungin ylläpitämä normisali, jonne pystyy ihminenkin menemään. Ruskettuneet solarium-pirkot ja haba-joonakset käyvät jossain kalleimmissa paikoissa. Eipä silti, saan kyllä hyvin oman energiani tuhlattua siihen omaan tekemiseen niin hyvin, etten hirveästi ehdi ympärilleni tuijottaa.
Pukuhuoneeseen, kamat päälle ja kuntopyörälle. Ja sykkeet tappiin - siinä ei paljoa tarvittu. Rapakunnossa on se hyvä puoli, että suunta on vain ylöspäin. Huono puoli on se rapa osuus. Sen nieleminen on tuskaista.
Pyysin avukseni personal traineria Akia. Ensimmäistä kertaa elämässäni. Tämä siksi(kin), että salille olisi pakko lähteä. Kun sitä ihmettä ei ollut tapahtunut viime vuosina, ei sitä olisi tapahtunut nytkään, ellen olisi sopinut sitä ulkopuolisen kanssa.
Ensimmäisellä kerralla vedettiin kädet ja vatsa. Ihan mukavasti tuntui. Toisella kerralla jalat ja selkä. Tuntui jo vähän enemmän. Luulenpa, että huominen toukokuu otetaan vastaan tönkkösuolattuna muikkuna.
Jos mitään vinkkiä ihmisille on, niin älkää vaan lopettako, jos vähänkään liikutte. Se uudelleen aloittaminen on hirveää. Toinen vinkki on, että jos sitä takapuoltaan ei itse saa liikkumaan, niin on ihan ookoo pyytää siihen apua a.k.a ihan maksaa siitä. Kyse on omasta terveydestä. Ei ulkonäöstä, ei ihanteista, ei "liikkuvasta lifesylestä" - vaan omasta terveydestä ja hyvinvoinnista.
Jännityksellä odotan missä ollaan kolmen kuukauden kuluttua. Ainoa tavoitteeni on, että liikkuminen tulisi osaksi arkea. Mutta sen vaan sanon, että vatsalihasliikkeiden tekeminen ilman vatsalihaksia on vaikeampaa mitä se tv:ssä näyttä - *puuuuuh*

sunnuntaina, huhtikuuta 24, 2016

Sunnuntain lumisade

" Sunnuntain lumisade
kevään karkaava serpentiini
Mieli kahlaa eilisessä
kurjen käheässä kuiskauksessa "

keskiviikkona, huhtikuuta 06, 2016

Väärä juna - oikea palvelu

Eräskin nainen(nimi muutettu) onnistui puskemaan itsensä eilen väärään junaan. Kuulutus paljastie junan olevan menossa Jyväskylään, kun taasen matkustajan piti olla matkalla Turun suuntaan. Ei auttanut itku markkinoilla, konduktöörin puheille ja tilannetta selvittämään. Maailman ystävällisin ja hymyilevin asiakaspalvelija otti asian omakseen. Kirjoitti lipun taakse selvityksen ja katsoi vaihtojunan takaisin Tikkurilasta Pasilaan. Printtasipa vielä mukaan oikean junan aikataulut vaikka selkeästi itselläänkin oli aikataulupainetta muiden hommien kanssa. Koko ajan tämä ystävällinen asiakaspalvelija jaksoi kuitenkin hymyillä töpeksineelle asiakkaalle. Kiitokset ja peukku Jaakolle!
Takaisin Pasilaan ja ostamaan uutta lippua. Mutta mitä kummaa, Pasilan asemalla ei olekaan enää palvelupistettä! Vielä viime vuoden lopulla siellä tuli vierailtua.
Oikeassa junassa mutta tuntia myöhemmin. Eräskin nainen etsi konduktöörit ja esitti vanhentuneen lippunsa ja kertoi käyneensä hakemassa vauhtia Jyväskylän junassa. Hetkellisen hämmennyksen jälkeen he nyökkäsivät ymmärtäväisesti ja kehoittivat siirtymään peremmälle. Kun lipun tarkastuksen aika tuli, sama ystävällinen kommunikointi jatkui. Vaikka varmasti ammattilaisen päässä liikkui, että miten ihmeessä joku voi olla niin tunari, että sekoittaa kaksi junaa keskenään, se ei silti tihkunut läpi, vaan empatia oli asiakkaan puolella. Riittipä vielä vitsailua siitä miten tällaista voi jo kutsua elämysmatkailuksi.
Juuri nämä ihmiset ovat olleet aina VR:n vahvuus. Näiden työntekijöiden vuoksi moni on valmis käyttämään junaa sen halvemman Omnibussin vuoksi. Kun nämä ihmiset laitetaan pihalle, mitä jää? Valtavat bonukset johtajille?

lauantaina, huhtikuuta 02, 2016

Sairaan hauska burleskimaailma

Löysin eilen itseni ystäväni Riikan kanssa Studio Shangri-La:n intensiivi-burleskitunnilta. Vapaaehtoisesti. Eniten yllätyin ehkä itse.
Päätös intensiivi-iltaan osallistumisesta tapahtui tyypilliseen tapaan nopeasti. "Mäkin lähden, jos sä lähdet." Sähköpostilla ilmoittautumiset ja loppuviikosta paikalle.
Studio Shanri-La sijaitsee Lauttasaaressa, teollisuuskiinteistön näköisen talon yläkerrassa. Se on Suomen ensimmäinen burleskikoulu. Samoissa tiloissa järjestetään myös kehonhuoltoa ja pilateskursseja.
Olimme paikalla hyvissä ajoin ja odotimme vuoroamme pienessä pimeähkössä eteistilassa. Oven takaa kuului tuttu poksahdus. Mietin kuulinko väärin. En kuullut. Kun ovi avautui, meitä oli vastaanottamassa viehättävä opettajamme Cherry  - pöydällä avoin skumppapullo laseineen. Miellyttävää.
 Aloitimme pienellä esittäytymiskierroksella, historiakatsauksella ja lasillisella. Reippasti totesimme Riikan kanssa, että ikinä emme ole tällä saralla mitään tehneet, emmekä kyllä livenäkään nähneet.
Opettajamme painotti, että burleski on pääsääntöisesti viihdettä. Se heijastui myös meihin. Ilta tuntui hauskalta, mielenkiintoiselta, haastavalta - ja luonnollisesti se tuntui myös kropassa. Kaikki mikä näyttää helpolta - tai joku saa näyttämään helpolta, on yleensä vaikeaa. Niin tämäkin.
Ohjaajamme Cherry oli ihastuttava. Valoisa, teatraalinen ja ammattitaitoinen. Kahdessa tunnissa oli teoriaa, perusteita, liikesarjoja ja variaatioita. Aika kului nopeasti. Tuli kuuma. Nauratti ja selkäkin kipeytyi. Vanha taipui ja ei taipunut. Ei haitannut - kaikki asiat tarvitsevat toistoja, toistoja ja toistoja.  Rytmi löytyi ja katosi. Mutta hyvä mieli pysyi yllä.
Kuinka helppoa on riisua jalasta sukka? No ei kovinkaan. Tai hansikas. Vähän helpompi. Entä tasselit? Se oli se helpoin osuus.


Suomen Burleskininstituuttiin pääsee kurkkaamaan tästä linkistä.
Studio Shangri-La puolestaan löytyy täältä

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...